Nir Hodin abstraktia vuorovaikutteisuutta Makasiini Contemporaryssa

Nir Hod: The Life We Left Behind -näyttely Makasiini Contemporary -galleriassa Turussa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Kesällä 2017 tutustuin kulttuurikeskus Logomossa Art Goes Logomo -yhteisnäyttelyssä monen kiinnostavan, itselleni uuden taiteilijan töihin.  Israelilaissyntyisen, New Yorkissa asuvan Nir Hodin kiiltäväpintaiset teokset ihastuttivat ja saivat ottamaan muutaman selfien niiden kanssa, tai pikemmin niistä heijastuneena. Erityisesti kulta-musta-vaaleanpuna-lila The Life We Left Behind (2017) jäi mieleeni.  Yhteisnäyttelyn toinen uusi tuttavuus oli helsinkiläinen, värikylläisiä ja leikkisiä öljyväritöitä tekevä Jenni Vakkilainen.

Nyt Nir Hodin yksityisnäyttely on saapunut Turkuun Makasiini Contemporary -taidegalleriaan. The Life We Left Behind -näyttely esittelee taiteilijan uusimman teossarjan. Se on jatkumoa Logomossa nähdylle teokselle.

Nir Hod: The Life We Left Behind -teos (2018)Makasiini Contemporary -galleriassa Turussa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
The Life We Left Behind (2018)

Kromatut, kiiltäväpintaiset maalaukset yllättävät näyttävyydellään. Hod on ilmeisesti ensin maalannut öljyväreillä teoksen pohjan, jonka on sitten peittänyt Yhdysvaltain laivaston kehittämällä kromaustekniikalla. Vielä pinnan käsittelyä paineistetulla ilmalla, vedellä, ammoniakilla tai hapolla, ja teos on valmis.  Lopputuloksena on abstrakti, kiiltäväpintainen teos. Ällistyttävää ja samaan aikaan todella kiehtovaa. Kiiltävän, kullatun näköisen pinnan vastakohtaisuus tekotapaan on hurja. Hapolla, ammoniakilla ja kromauksella saa näemmä näinkin kaunista jälkeä!

Teosten edessä seisoessani en voi olla näkemättä niistä omaa kuvajaistani. Se onkin teosten juju. Heijastun teoksista häilyvänä, unenomaisena ja lähes kasvottomana. Jopa tahtomattani tulen osaksi teosta, valmistautumatta. Teosluettelon kuvissa teosten pinnoilta heijastuu ilmeisesti itse taiteilija. Tuntuu, että tämän kautta jollain tapaa jaan näyttelykokemukseni Hodin kanssa. Minäkin seison juuri tämän saman taulun edessä, tässä näin!

Nir Hod: The Life We Left Behind -näyttely Makasiini Contemporary -galleriassa Turussa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
The Life We Left Behind (2018) ja The life we left behind/ Home (2017)

Nir Hod: The Life We Left Behind -näyttely ja Home-teos (2018) Makasiini Contemporary -galleriassa Turussa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Suurikokoisten maalausten lisäksi esillä on myös veistos The life we left behind/ HOME. Astelen sen ääreen varoen ja tutkin rujoa, kulunutta ja likaiselta näyttävää tiilipintaa. Kierrän teoksen toiselle puolelle ja siellä odottaakin seesteinen merenrantamaisema. Kaksipuolisuus on vaikuttava tehokeino. Ikkunan ääressä auringon siilautuessa teoksen pintaan se tulee osaksi ulkopuolella olevaa kulttuurimaisemaa sekä ympäröivää galleriatilaa.  Teos nivoo näyttelyn teeman yhteen ja saa pohtimaan ulkokultaisuuden ja sisäisen mielentilan vuoropuhelua. Onko kaikki aina sitä miltä ensikatsomalta näyttää?

Nir Hod: The Life We Left Behind 20. toukokuuta 2018 saakka.  Makasiini Contemporary, Tuomiokirkonkatu 6, Turku.

Rauhoittumisen tiloja Marja Ahdin ja Ilmari Wärrin teosten äärellä

Marja Ahti: Vegetal Negatives B-galleriassa Turussa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Aninkaistenkadun vilkas katu pauhaa taustalla, kun astun kahden kaverini kera B-galleriaan. Marja Ahdin ja Ilmari Wärrin näyttelyt ovat avattu vasta eilen 18.4. ja ne on heti nähtävä.

Marja Ahdin Vegetal Negatives -teoksen osat on ripoteltu pitkin galleriaa. Tilaan on aseteltu erilaisia esineitä, viherkasveja ja kiviä. Oleellisena osana on esineisiin piilotetut äänen lähteet, joista ääniraita pyörii luupilla. Teoksen yksityiskohtia on hauska tarkastella, ja kumarrun katsomaan tarkemmin ikkunalaudalla olevaa jättikotiloa. Siitä kuuluu abstraktia suhinaa ja huminaa. Huoneen toisessa nurkassa pulputtaa vesi  pyöreässä maljassa. Tillandsia-ilmakasvi loikoilee vesimaljan vieressä.

Istahdamme gallerian sohvalle. Laitan silmät kiinni ja kuuntelen teosta. Äänimaiseman osaset sekoittuvat toisiinsa. Välillä  pitää avata silmäni, sillä tuntuu, että samaan aikaan teosta katsomalla ja kuuntelemalla kuulee ja ymmärtää sitä paremmin. Istumme kaikki kolme vierekkäin ja vain olemme. Kuuntelemme.

Ilmari Wärri: 2067 B-galleriassa Turussa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Gallerian perällä Projektitilassa on esillä Ilmari Wärrin 2067 -teos. Wärriltä on aiemmin ollut esillä satojen  betonipääkallojen teos, ja äkkiseltään ajateltuna tämäkin 2067 jatkaa samaa kuolematematiikkaa. Paksusta akryylilasista koottu ruumisarkun muotoinen teos on valaistu kirkkain valonauhoin. Ahdin teoksen äärellä otettu henkilökohtainen tila ja hiljaisuus vaihtuu yhteiseksi tekemiseksi, kun avustamme vuorollamme toinen toisemme arkkuun. Sinne saa tosiaankin kivuta makoilemaan!

Kun vuoroni tulee, minua jännittää, mutta pitäähän tämä kokea. Raskas pleksikansi lasketaan kiinni. Hymyilyttää. Kuulostelen ääniä ympäriltäni. Ahdin teoksen äänimaisema kuuluu heikosti arkkuun. Kaverini jatkavat keskusteluaan. Ajattelen tätä hetkeä, olemista, hengittämistä. On vähän kuuma. Sitten saan galleriatyöntekijältä kauko-ohjaimen, jolla voin säädellä arkun valoa eri väriseksi. Taidan olla ensimmäisiä, joka on arkussa maatessaan säädellyt valaistusta makunsa mukaan.

Wärrin ja Ahdin teokset tarjoavat hektiseen arkeen mindfulness-hetken. Aina en osaa tai ehdi pysähtyä edes hetkeksi. Teosten äärellä saan pysähtyä. Ajatella juuri tätä hetkeä. Keskittyä hengittämiseen.

Molemmat näyttelyt avoinna 29.4.2018 saakka. B-galleria, Aninkaistenkatu 5, Turku.

8. Turku Biennaali ihastuttaa

Turku Biennaali Aboa Vetus & Ars Novassa ja Galleria Å:ssa

Mikä taiteen tekijöitä satavuotiaassa Suomessa puhututtaa? 8. Turku Biennaali esittelee Aboa Vetus & Ars Novassa ja Galleria Å:ssa vastauksia kuudeltatoista Suomessa työskentelevältä taiteilijalta aina maalis-huhtikuulle saakka.

Aloitan biennaalikierrokseni Kaskenmäessä olevasta Galleria Å:sta. Biennaalin aikana siellä on esillä kolmen eri taiteilijan näyttelyt, ja Simo Ripatin näyttely on niistä keskimmäinen.

Turku Biennaali Galleria Å:ssa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Simo Ripatin Leikkaus (2017) Turku Biennaalissa
Simo Ripatti: Leikkaus (2017)

Ensimmäinen teos Leikkaus (2017) täyttää ison osan yläkerran galleriatilasta. Kahdesta osasta koostuvaan teokseen saa astua sisälle. Hieman epäröiden astun. Tuoksuu tuore puu. Kurkkaan ikkunanpuoleisen teoksen päädystä kadulle ja ihailen hetken vastapäistä juuri julkisivuremontista kuoriutunutta Pantterin kivitaloa. Teoskin muistuttaa julkisivuremontista. Osaset ovat kuin julkisivuremontin aikana jalkakäytävälle tuotavat kävelysuojat, jotka rajaavat kulun, mutta samalla mahdollistavat sen.

Simo Ripatin Häkki (2017) Turku Biennaalissa
Simo Ripatti: Häkki (2017)

Alakertaan laskeudutaan kauniita, kapeita portaita pitkin. Täällä on esillä Häkki (2017). Rimoista tehty teos on valaistu suht kalseasti työmaavalolla. Kun Leikkaus osittain täytti, osittain rajasi näyttelytilan, roikkuu Häkki katosta huoneen yhdessä nurkassa. Yritän tiirailla monesta kulmasta miten varjokuvassa näkyvä lintu muodostuu, vastausta löytämättä. Häkki jättää kysymyksiä.

Turku Biennaali Aboa Vetus & Ars Novassa

Nora Tapperin Aita (2017) Turku Biennaalissa
Nora Tapper: Aita (2017)
Nora Tapperin Aita (2017) Turku Biennaalissa
Yksityiskohta Nora Tapperin Aidasta (2017)
Päivi Takalan In Two (2017) ja takana Nora Tapperin Aita (2017) Turku Biennaalissa
Päivi Takala: In Two (2017) ja takana Nora Tapper: Aita (2017)

Kivenheiton päässä Aboa Vetus & Ars Novassa biennaali jatkuu. Alakerrassa ensimmäiseksi vastassa oleva, muun muassa vanerista ja rimoista rakentuva Nora Tapperin Aita (2017) käsittelee aitojen rajaamaa maailmaa. Myös tämän teoksen sisälle voisi ilmeisesti mennä.

Päivi Takalan leikkisät, moniosaiset teokset saavat pohtimaan taiteen konventioita ja  materiaalin luovaa käyttöä.  In Two -teoksessa (2017) lieriötä halkoo taulumainen objekti, aivan kuin maalaus olisi tipahtanut putken päälle. Toisissa teoksissa lieriöt halkovat tauluja. Hämäännyn teosten olevan puuta, kunnes luen puukuvioiden olevan maalattuja. Aika hyvä.

Anna Estarriola: The Meeting (2017) Turku Biennaalissa
Anna Estarriola: The Meeting (2017)

Anna Estarriola: The Meeting (2017) Turku Biennaalissa

Sujahdan Anna Estarriolan The Meeting (2017) -mediainstallaation luokse paksun samettiverhon takaa. Äänieristelevyillä verhotussa huoneessa odottavat kolme ennennäkemätöntä hahmoa, jotka jollain tavalla kommunikoivat keskenään. Ihmishahmon kasvoina on näyttöruutu. Tuntuu kuin olisin tuppautunut keskelle keskustelua. Kuuluuko minun olla tässä?

Äänieristelevyistä huolimatta tähän huoneeseen kantautuu seuraavan huoneen ääniä. Mitäköhän siellä odottaa?

Riikka Kuoppalan Names that We Understand (2017) Turku Biennaalissa
Riikka Kuoppala: Names that We Understand (2017)

Kantautuvat äänet tulevat Riikka Kuoppalan installaatiosta Names that We Understand (2017). Siinä ja teoksessa And That´s All I Remember (2016) käsitellään Kuoppalan isovanhempien lähetyssaarnaaja-aikaa 1950-luvun Namibiassa ja sen vaikutusta jälkipolviin. Dokumentaarisen tuntuisissa teoksissa katsoja pääsee tutustumaan suvun osin traagiseen tarinaan ja lähetyssaarnauksen historiaan.

Katson molemmat teokset intensiivisesti ja suurella kiinnostuksella. Videon kohta, missä uhrataan kana perinteisin menoin tuntuu jo melkein tirkistelyltä. Kohtaus on henkilökohtainen, mutta juuri se onkin Kuoppalan teoksissa mielenkiintoista. Mikrohistorialliselta, henkilökohtaiselta tasolta teokset tarkastelevat lähetyssaarnausta ilmiönä. Vanhat valokuvat täydentävät Names that We Understandin. Harvoin tulee pysähdyttyä katsomaan videoteoksia näin ajan kanssa!

Hanna Vihriälän Temppeli (2017) Turku Biennaalissa
Hanna Vihriälä: Temppeli (2017)

Hanna Vihriälän Temppeli (2017) Turku Biennaalissa

Hanna Vihriälän Jumalat ja Kirkkaus (2017) Turku Biennaalissa
Hanna Vihriälä: Jumalat (2017) ja Kirkkaus (oikealla, 2017)

Hanna Vihriälän Jumalat (2017) Turku Biennaalissa

Kun luulen, että mikään seuraava ei voita kokemustani Kuoppalan teoksista, vastassa on Hanna Vihriälän teokset. Hullaannun täysin karamelleistä ja neuloista tehdystä Temppelistä (2017). Kauempaa katsottuna näen siinä kauniin, unenomaisen huoneen, jonka ikkunoista tulvii kirkas valo huoneeseen. Lähempänä katsottuna erotan teoksen materiaalisuuden ja esimerkiksi sadat teokseen käytetyt lakupalat.

Materiaalin epäkonventionaalista käyttöä jatkavat Jumalat (2017) ja Kirkkaus (2017). Ei tulisi ensimmäisenä mieleen, että hiekoitushiekasta ja siimasta saisi näin kaunista. Jumalat-teoksessa  nuoruus näyttäytyy ikonisen pop-kuvan tavoin tavoiteltavana. Fokus on tässä hetkessä ja jalat maan pinnalla. Kirkkaudessa fokus on maan pinnasta poispäin, ylös. Punagraniitin käyttö tuo mieleen hautakivet: sitä kohti ollaan ilmeisesti menossa.

Myöhemmin tajuan ihastelleeni Tampereen Muumimuseon vierailullani saman taiteilijan Pyrstötähteä (2017). Katossa roikkuva, akryylihelmistä ja vaijerista tehty teos teki vaikutuksen. Monelle on myös taatusti tuttu Aboa Vetus & Ars Novan sisäänkäynnin pielessä oleva iso graniittinen Norsuaukio (2011).

Tuula Närhisen FLUX – Läikehtivä muste (2017) Turku Biennaalissa
Tuula Närhinen: FLUX – Läikehtivä muste (2017)

Tuula Närhisen FLUX - Läikehtivä muste (2017) Turku Biennaalissa

Tuula Närhisen FLUX - Läikehtivä muste (2017) Turku Biennaalissa

Seuraavassa huoneessa japaninpaperista ja musteesta tehdyt paperiliuskat täyttävät yhden seinän. Kiinnostavasti Tuula Närhisen FLUX – Läikehtivä muste -teos (2017) jatkuu vastapäisellä seinällä, jonne on ripustettu ikään kuin kuivumaan lisää paperiliuskoja. Videolla taiteilija tekee teosta tai ainakin värjää samanlaisia paperiliuskoja. Huoneen nurkassa lattialla on tarvittavia työvälineitä. Teos on yhtä aikaa sekä läsnä että tulossa, nyt että tulevaisuudessa.

Turku Biennaali Aboa Vetus & Ars Novassa ja Galleria Å:ssa

Biennaali jatkuu museon toisessa kerroksessa. Istahdan hetkeksi katsomaan Pekka Niskasen kolmelle kankaalle heijastettua Yhteisöterrorit-videoinstallaatiota (2017). Aihe on raju, ja tuntuu, että astun kahden jo aiemmin tilassa olleen näyttelyvieraan henkilökohtaiseen katselukokemukseen.

Jatkan matkaa huoneeseen, jossa esitellään luonnoksia eri taiteilijoilta. Niihin tutustuminen syventää näyttelykokemustani ja tuo siihen uuden ulottuvuuden. Riemastun, kun löydän vastauksen alakerrassa pohtimaani asiaan: ahaa, esimerkiksi tuollaista karkkia Hanna Vihriälä käyttää teoksessaan! Täällä saa myös jakaa mietteitään teoksista. Kiva idea!

Teemu Korpelan Deposition 2017 ııı (2017) Turku Biennaalissa
Teemu Korpela: Deposition 2017 ııı (2017)
Teemu Korpelan Deposition 2017 ııı (2017) Turku Biennaalissa
Yksityiskohta Teemu Korpelan Deposition 2017 ııı -teoksesta
Anssi Pulkkisen Intersecting Items (Drained View) (2017) Turku Biennaalissa
Anssi Pulkkinen: Intersecting Items (Drained View) (2017)

Hengähdän ihastuksesta, kun tulen Teemu Korpelan Deposition 2017: ııı -työn (2017) äärelle. Se aaltoilee ja kupruilee huoneen joka seinällä. Tuntuu, kuin olisin astunut johonkin Ihmemaahan, ja posliiniastiasto olisi hypännyt aaltoilemaan seinille. Kaunista ja kiehtovaa!

Viimeisessä huoneessa Anssi Pulkkisen Intersecting Items (Drained View) (2017) hämmästyttää. Se näyttää lasten junaradan ja julkisten tilojen lattioilla olevien ilmastointiaukkojen sekoitukselta, ja kiemurtelee tammiparkettilattialla. Kuten monen muunkin biennaalin teosten äärellä, tunnen astuneeni keskelle teosta. Teoksen ja katsojan raja hämärtyy, samoin teoksen ja museotilan.

8. Turku Biennaali on raikas ja virkistävä. Se herättää ajatuksia ja ottaa kantaa. Biennaalissa on tarjolla on myös opastuksia, katselmuksia ja muuta ohjeisohjelmaa.

8. Turku Biennaali 8.4.2018 asti Aboa Vetus & Ars Novan 1. ja 2. kerroksissa (Itäinen Rantakatu 4–6, Turku). Galleria Å:ssa (Kaskenkatu 1, Turku) Simo Ripatin näyttely 28.1.2018 saakka. Reija Meriläisen näyttely 2.2.–4.3.2018.

Ilon ja värin pilkahduksia Jenni Vakkilaisen näyttelyssä

Jenni Vakkilaisen maalauksia Makasiini Contemporary -galleriassa Turussa
Cozy Little Iceberg, Sky Dance, Gone Fishing (2017)

Kun taivaalta sataa vettä, räntää ja rakeita peräkkäin ja maa on joulukuisen musta, on huumorintajua piristystä haettava sään sijaan jostain muualta. Piipahdus Turun tuomiokirkon kupeessa komeilevan keltaisen kivitalon suojiin saa mielen ja varpaat lämpöisiksi.

1800-luvun alussa muun muassa maaherran hevostalliksi ja vaunuvajaksi rakennetussa talossa ei enää hännällisiä asusta saatika nelipyöräisiä näy. Nyt täällä saa nauttia taiteesta sekä syödä hyvin. Taidegalleria Makasiini Contemporary avattiin reilu vuosi sitten tähän Charles Bassin suunnitteleman rakennuksen siipeen. Vieressä on ravintola Roster Turku.

Makasiini Contemporary -galleria ulkoa päin Maaherran makasiinissa Turussa

Jenni Vakkilaisen maalauksia Makasiini Contemporary -galleriassa Turussa
Jelly Go Round (2017)

Tällä hetkellä galleriassa on esillä kaksi näyttelyä. Helsinkiläisen Jenni Vakkilaisen Daydreaming-näyttelyn isot, näyttävät öljyvärityöt saavat heti hymyn huulille. Ensi katsomalta abstrakteilta vaikuttavat teokset paljastavat kärsivälliselle katsojalle koko ajan jotain uutta. Tuossahan joku katsoo minua takaisin, tuossa toisessa taulussa on aivan kuin herkullisen näköinen mansikkaesiintymä. Vai onko se sittenkin vedenalainen maailma..Katson teoksia kuin 3D-kuvaa. Hiljalleen ne alkavat avautua.

Parhaimmillaan 180 x 180 cm kokoiset työt ällistyttävät kaikessa värikirjossaan ja yksityiskohdissaan. Huomaan kerta toisensa jälkeen meneväni katsomaan kehystämättömiä teoksia myös sivulta. Sieltä katsottuna teosten maalikerrokset erottuvat paremmin. Maalikerroksen paksuudella leikitteleminen ja kerroksellisuus tuovat teoksiin runsautta, syvyyttä ja salaperäisyyttä.

Jenni Vakkilaisen maalauksia Makasiini Contemporary -galleriassa Turussa
Aquatic Life ja Cozy Little Iceberg (2017)

Ei riitä, että itse teokset ovat syötävän söpöjä. Myös niiden nimet, muun muassa Cozy Little Iceberg, Gone Fishing, Day Off ja Jelly Go Round jatkavat linjaa. Näyttelyn teemana ovatkin haaveet, unelmat, paikat ja hetket. Juuri sopivaa eskapismia harmaaseen päivään!

Kaksi teoksista nousi suosikeikseni. Monella tavalla vakavan jäävuori-aiheen toteuttaminen pinkki-oranssi-valkea-viininpunaisena ilotteluna Cozy Little Iceberg -teoksessa on hauskan ristiriitaista. Tämä jäävuori ei ole uhka, vaan kotoisan pieni ja söpö. Jelly Go Roundin hurmaavan värikylläistä ja mystistä maailmaa voisin tuijottaa lähes loputtomiin.

Katja Tukiaisen maalauksia Makasiini Contemporary -galleriassa Turussa
Katja Tukiainen: Keep Calm be a GIRL

Gallerian sivuhuoneessa löydän itseni Katja Tukiaisen kahden öljyvärityön ääreltä. Mikä voisikaan sopia paremmin Vakkilaisen näyttelyn yhteyteen kuin Tukiaisen pinkki ja iloisen purskahteleva tyttöenergia!

Jos haluatte väriterapiaa, tiedätte minne mennä.

Jenni Vakkilaisen näyttely 7. tammikuuta 2018 saakka.  Ylätasanteella on esillä Liisa Pesosen näyttely. Makasiini Contemporary, Tuomiokirkonkatu 6, Turku.