Rut Bryk – koloristi ja keramiikkataiteen uudistaja

Rut Brykin Leijona (1953) Taikalaatikko-näyttelyssä
Leijona (1953)

Jos nyt välipäivinä tai vuoden alussa haluaa nähdä upeaa keramiikkataidetta ja sattuu asumaan tai lomailemaan Oulun suunnalla, suosittelen lämpimästi vierailua Oulun Taidemuseoon. Siellä on 15. tammikuuta saakka taiteilija Rut Brykin 100-vuotisjuhlanäyttely Rut Bryk – Taikalaatikko. Se pohjautuu Espoon modernin taiteen museo EMMAssa viime kesänä esillä olleeseen, Harri Kalhan kuratoimaan juhlanäyttelyyn. EMMA on myös tuottanut Oulun näyttelyn.

Ehdin näkemään Espoon näyttelyn aivan viimeisenä esilläolopäivänä – ja onneksi ehdin, sillä se oli todella upea. Graafikoksi valmistunut Bryk aloitti 1940-luvulla Arabian taideosastolla keraamikko Birger Kaipiaisen suojattina. Espoon näyttely oli rakennettu kronologisesti niin, että katsoja pääsi kulkemaan Brykin kädenjäljen kehittymisen ja kera-miikkataiteilijaksi kasvamisen vierellä. Tyylimuutokset vuosikymmenien kuluessa on silminnähtävissä.

1940-luvun töissä on nähtävissä vaikutteita Kaipiaisen tyylistä. Viivat ovat pikkutarkkoja, jälki yksityiskohtaista ja värimaailma pastellinen. 1950-luvulle tultaessa Brykin tuotannossa tapahtui käänne, kun hän alkoi kehittää tyyliänsä entistä omaleimaisemmaksi. Siihen kuuluu toinen toistaan värikkäämmät lasitteet sekä tapa käyttää niitä. Viivat ovat edelleen läsnä. Ne muodostavat lasitteen kanssa kohokuvioita ja entistä syvempää kolmiulotteisuutta.

Rut Brykin Häät (1944) Taikalaatikko-näyttelyssä
Häät (1944)
Rut Brykin Lypsyllä (1950-luvun alku) Taikalaatikko-näyttelyssä
Lypsyllä (1950-luvun alku)
Rut Brykin Äiti ja lapsi -teoksia (1950-luku)Taikalaatikko-näyttelyssä
Äiti ja lapsi -teoksia (1950-luku)
Rut Brykin Venetsialainen palatsi -sarja (1950-luku) Taikalaatikko-näyttelyssä
Venetsialainen palatsi -sarja (1950-luku)

Rut Brykin keramiikkaa Taikalaatikko-näyttelyssä

Suurin muutos Brykin tyylissä tuntui tapahtuneen 1960-luvulla, kun värikylläisyydestä siirrytään paikoin yksivärisyyteen. Aiheet muuttuvat entistä abstraktimmiksi kuvaten enemmän muotoa kuin objektia.

Rut Brykin Kultainen kuilu (1969) Taikalaatikko-näyttelyssä

Rut Brykin Kevätpilvet Taikalaatikko-näyttelyssä

EMMAn näyttelyssä esillä oli mukavan laaja otanta töitä uran varrelta. En tiedä onko Oulussa esillä näyttelyn viimeinen työ, taiteilijan tyttären Maaria Wirkkalan materiaalitutkielma Mielen mosaiikki. Toivottavasti on, sillä nämä äitinsä töistä ylijääneet mosaiikkipalat yhdistelmällä on syntynyt taas jotain aivan uutta ja ihmeellistä.

Maaria Wirkkala: Mielen mosaiikki
Maaria Wirkkala: Mielen mosaiikki

Rut Bryk – Taikalaatikko esillä 15.1.2017 saakka Oulun Taidemuseossa. Tarjolla myös opastettuja kierroksia.

%d bloggaajaa tykkää tästä: