Yö museossa Tukholman Fotografiskassa

Fotografiska-museo Tukholmassa, Ruotsissa

Kello käy yli yhdeksää lauantai-iltana. Kävelen Tukholman Södermalmilla Götgatania vastavirtaan. Iso määrä ihmisiä on tulossa Slussenin suunnasta viettämään iltaa kaupunginosan baareihin ja ravintoloihin. Minä sen sijaan olen suuntaamassa museoon.

Pujottelen uudistuksen alla olevan Slussenin läpi. Jalankulkuväylä vie metroaseman kautta. Päästessäni rannan myötäiselle kävelytielle vain muutama ihminen kävelee samaan suuntaan. Heistä suurin osa suuntaa rannassa olevaan laivahotelliin. Vihdoin edessäni on vanha punatiilinen rakennus. Valokuvataiteen museo Fotografiska Stadsgårdshamnenissa, satama-alueen rannassa on avoinna maanantaista sunnuntaihin aamuyhdeksästä iltamyöhään. Näin lauantaisin ovet ovat avoinna yöyhteen.

On hieman epätodellinen tunne astua ovista sisälle museoon näin myöhään. Sisällä on rauhallista, museokauppaa kiertää muutama ihminen. Kysäisen museon työntekijältä miten pitkään museo on ollut näin myöhään iltaisin avoinna. En ole varma, pitkään, kuuluu vastaus. Aivan arkista täällä.

Nick Veaseyn näyttely Inside Out Fotografiskassa, Tukholmassa, Ruotsissa

Nick Veaseyn Batman-teos Fotografiskassa, Tukholmassa, Ruotsissa
Batman (2016)

Päätän aloittaa alakerran Nick Veaseyn Inside Out -näyttelystä. Sen hämyinen valaistus sopii kuin nakutettu tähän yömuseoiluun. Kanssani samaan aikaan näyttelyä kiertää matkailijapariskunta käsi kädessä. En voi olla miettimättä miten hekin ovat päätyneet tähän aikaan tänne.

Inside Out on näyttely röntgenkuvista. Mitään sairaalaympäristöistä tuttuja otoksia on turha odottaa. Kuvauskohteina on teknisiä laitteita, kuten radio, ihmisiä, luontoa ja vaatteita. Yhdessä teoksessa on kuvattu jopa kokonainen bussilastillinen ihmisiä.

Veasey on leikitellyt röntgenkuvatekniikan kanssa hauskasti. Kumarrun lähemmäs teoksia tutkimaan tätä ihmeellisellä tavalla silmieni eteen avautuvaa todellisuutta, jollaista ei paljain silmin näkisi. Toisaalta todellisuuden käsite on Veaseylla leikittelevä, eikä sitä pidä ottaa turhan vakavasti. Jossain teoksissa pystyn erottamaan kuvauskohteen kerros kerrokselta. Esimerkiksi Batman-teoksessa malli on kuvattu monta kertaa niin, että teoksessa erottuu jopa hänen lihaksensa.  Hienoa, mutta hieman karmivaa.

Hermes Birgin Bag ja X-Ray of a Riding jacket by Nick Veasey, (unknow artist/maker 1750–1759 (made) from the fashion collection of Victoria & Albert Museum -teokset Fotografiskassa, Tukholmassa, Ruotsissa
Hermes Birgin Bag (2015, vas.) ja X-Ray of a Riding jacket by Nick Veasey, (unknow artist/maker) 1750–1759 (made) from the fashion collection of Victoria & Albert Museum (2017)

Yksi kiinnostavimmista osioista on lontoolaisen Victoria & Albert -museon kanssa yhteistyössä toteutettu vaatteita ja laukkuja kuvaavat työt. Hermens Birgin bag -teos esittää himoitun muotilaukun suht koruttomana ja riisuttuna, lentokentältä tutun läpivalaisukuvan tapaisena. Tässä osiossa on myös kiinnostava video teosten tekoprosessista, jossa näen muun muassa miten nämä museoaarteet ovat kuvattu ja miten ne toimitettiin kuvauskonttiin huolellisesti pakattuina.

Vaatekuvien jälkeen nurkan takana on interaktiivinen teos, jonka liiketunnistin ei oikein toimi. Viereisen teoksen valaisu on puolittainen palaneen lampun takia. Tämä luo hassun olon, että olisin museossa aukioloaikojen ulkopuolella.

Nick Veaseyn Gladioli-teos Fotografiskassa, Tukholmassa, Ruotsiss
Gladioli (2016)
Nick Veaseyn Dahlia Pablo -teos Fotografiskassa, Tukholmassa, Ruotsiss
Dahlia Pablo

Nick Veaseyn teoksia Fotografiskassa, Tukholmassa, Ruotsissa

Nick Veaseyn Octopus-teos Fotografiskassa, Tukholmassa, Ruotsiss
Octopus
Nick Veaseyn Nautilus Shell -teos Fotografiskassa, Tukholmassa, Ruotsiss
Nautilus Shell (coloured)

Pysäyttävin hetki näyttelyssä on, kun astun mustasävyiseen huoneeseen, joka on täynnä kukka-aiheisia teoksia. Seinille on ripustettu toinen toistaan upeampia, mustapohjaisia ja värillisiä kukkakuvia. Gladioli ja Dahlia Pablo saavat lähes haukkomaan henkeä: noinko kaunis luonto oikeasti on? Tilan keskiosaan on ripustettu teoksia valkoisille papereille ja niihin on heijastettu eri värisiä valoja. Teokset liikkuvat hiljaa ilmavirran mukana.

Seuraavan huoneen teokset ovat meriteemaisia. Octopus, Nautilus Shell (coloured) sun muut tuovat silmieni eteen jotain sellaista, mitä ei muualla pääsisi näkemään tällä tavoin. Näissä kuvissa on myös hetken tuntua: tuo mustekala ja tuo kala tuskin ovat enää hengissä. Simpukkakuvassa on nähtävissä jotain arkkitehtonista. Jälleen kerran en voi kuin ihastella luonnon ihmeellisyyttä ja Veaseyn taitoa vangita se!

Fotografiska-museon ravintola Tukholmassa, Ruotsissa

Näyttelykerroksia on kaksi. Veaseyn kanssa samaan aikaan esillä on kolme muuta näyttelyä. Ida Borgin Hygiene – A Circle of Lifen teokset ovat riisuttuja, tarkkanäköisiä ja paikoin jopa nolostuttavia kaikessa intiimiydessään. Åsa Sjöströmin Silent Land tutustuttaa katsojan kauniiseen ja karuun Moldovaan ja sen asukkaisiin. Jossain kohtaa museoväsymys meinaa ottaa vallan ja mietin olisiko jostain saanut mukana kannettavan tuolin. Päivän kaupunkikiertely on ottanut veronsa.

Näyttelyitä kiertäessäni rakenteiden kautta kantautuu musiikkia ylimmän kerroksen baarista. Musiikki muodostaa vierailun taustalle eräänlaisen jumputtavan äänimaiseman ja muistuttaa, että lauantai-iltaa tässä eletään. Välillä yläkerrasta lehahtaa naurunremakka, ja ravintolavieraita menee hisseille.

Yläkerrassa on myös iso ravintola, joka on myöskin vielä avoinna. Turhaan ei ole mainostettu sen ikkunoista avautuvaa maisemaa Gamla Staniin, Djurgårdenille ja Skeppsholmeniin. Se on upea. Onpa ravintola äänestetty maailman parhaaksi museoravintolaksi! Tänne on hyvä jäädä drinkeille tai kupposelle taidenautinnon jälkeen. Sulkemisaikaan on vielä rutkasti aikaa.

Nick Veasey: Inside Out 18.2.2018 saakka. Ida Borg: Hygiene – A Circle of Life   21.1.2018 saakka. Åsa Sjöström: Silent Land 4.2.2018 saakka.

Fotografiska, Stadsgårdshamnen 22, Södermalm, Tukholma. Myös monet muut Tukholman museot pitävät ovensa avoinna esimerkiksi kerran viikossa tavallista pidempään.

Mainokset

Francesca Woodman: Enkelinä olemisesta

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Mutta viime aikoina olen huomannut että peilin sirpale on vain viilto silmäluomeen (New York 1979–1980), Nimetön (New York 1979–1980), Sarjasta Ankerias (Venetsia 1978)

Pieniä mustavalkoisia valokuvia niitä isommissa valkoisissa kehyksissä. Välissä valkea passepartout eli kehyspahvi. Monessa teoksessa on hahmoja, useimmiten naisia. Heilahtaneita, heiluvia, epäselviä, katse pois kamerasta. Monet alastomia. Johonkin kuvaan on rajattu näkyviin käsi, toisessa näkyy vain keskivartalo. Näissä Francesca Woodmanin valokuvissa on jotain todella kiinnostavaa, mutta samalla jotain, mistä en aivan saa otetta.

Astuessani Woodmanin Enkelinä olemisesta – On Being An Angel -näyttelyyn Suomen valokuvataiteen museossa odotan intensiivistä ja ehkä jopa liikuttavaa näyttelykokemusta. Amerikkalaisesta valokuvaajasta Woodmanista (1958–1981) on vaikea puhua mainitsematta hänen aikaista kuolemaansa. Väistämättä tämä tieto säilyy taustalla, kun lähden kiertämään näyttelyä. Toimiiko valokuva sielun peilinä, näenkö teosten edessä seisoessani Woodmanin sisimpään? Voinko nähdä kuvissa jopa lähestyvän kuoleman?

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä, , Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Tutustuin Woodmanin teoksiin etukäteen netissä. Ruudulla pääsin tarkastelemaan niitä suht läheltä ja tarkkaan. Paikan päällä ja kehystettynä näyttelyssä monen teoksen vedostus paljastuu huomattavan pienikokoiseksi. Monia teoksia täytyy tarkastella lähietäisyydeltä, mutta silti tuntuu, että niihin ei täysin pääse kiinni. Pitäisi istahtaa alas, hengähtää, katsoa pitkään. Riittäisikö se siltikään?

Kehystys ja ripustus on kaunis. Itse näyttelytila, Kaapelitehtaan rouhean urbaani ympäristö, on muokattu teoksille sopivaksi harmaine ja vaaleanpunaisine seinäpintoineen. Yhdellä seinällä riippuu erikokoisia peilejä, joista ympäröivä tila, Woodmanin teokset sekä näyttelyvieraat heijastuvat. Näyttelyn on tuottanut Tukholman Moderna Museet, joka on myös pohjustanut ja kehystänyt teokset.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Huomattavan monet teokset on nimetty Nimettömiksi. Tekopaikka ja -aika tarjoaa hieman lisätietoa. Muutamassa teoksessa nimi on runollisen pitkä, kuten ylläolevat En voinut enää soittaa, en voinut enää soittaa vaistomaisesti (Providence, Rhode Island 1977, vasemmalla) ja Ja minä olin unohtanut kuinka nuotteja luetaan (Providence, Rhode Island 1976).

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä, , Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Nimetön (Providence, Rhode Island 1976)
Fransesca Woodman: , Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Nimetön (Rooma 1977–1978)
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Nimetön (Providence, Rhode Island 1975–1978)

Teoksissa hyödynnetään paljon taiteilijan omaa kehoa sekä malleja. Huomioni kiinnittyy usein näiden ihmishahmojen lisäksi niitä ympäröiviin tiloihin. Monet kuvista on otettu rempallaan olevissa miljöissä, esimerkiksi hylätyn oloisissa taloissa. Yhdessä teoksessa hahmo on ahtautunut laatikkoon, toisessa hän sulautuu osaksi tapettia. Teoksessa Nimetön (Providence, Rhode Island 1975–1978) nuori nainen on sulloutunut tai sullottu kaappiin, jossa on täytettyjä eläimiä. Ovi on kuitenkin raollaan: nainen ei mahdu tähän muottiin.

Näyttelyn keskiosassa istahdan katsomaan Woodmanin videoteoksia, eräänlaisia making off -videoita. Ne syventävät näyttelykokemusta ja tuovat siihen ikään kuin vuorovaikutteisuutta. Kun koko näyttelyn ajan olen tiedostanut taiteilijan kuolleen nuorena, niin on jollain tapaa lohduttavaa nähdä hänet elossa ja työskentelevän videolla. On myös kiinnostavaa nähdä yhden näyttelyssä mukana olevan teoksen tekoprosessia.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä karyatidit, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Karyatidi (luonnos Temppeli-projektia varten) (New York 1980), Karyatidi (New York 1980), Karyatidi (New York 1980)

Suurikokoinen teossarja Karyatidit (New York 1980) hätkähdyttää suuressa koossaan ja kauneudessaan. Näissä monimetrisissä diatsotyypeissä mallit on  verhottu laskostettuihin kaapuihin. Nimi viittaakin kreikkalaisten temppeleiden naishahmoisiin pylväisiin, karyatideihin.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Nimetön (New York 1979)

Karyatidien jälkeen edessä on värivalokuvista koostuva sarja. Ne tuovat mustavalkoisiin,  monitulkintaisiin teoksiin piristävää vaihtelua. Värien mukanaolo tekee teoksista toiveikkaampia. Aivan kuin teoksessa poseerava hahmokin olisi jotenkin toiveikkaampi, leikkisämpi, vähemmän synkkä.

Kiersin näyttelyn rauhassa tutkiskellen. Oli mukavaa, että samaan aikaan näyttelyssä ei ollut liikaa ihmisiä. Annoimme huomaavaisesti toisillemme tilaa katsoa teoksia. Teoksia, joita en heti unohda.

Enkelinä olemisesta – On Being An Angel 15.10.2017 saakka. Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, Helsinki. Tarjolla myös opastuksia.

Hitaasti taiteen äärellä

Hitaan taiteen istunto Aboa Vetus & Ars Novassa
Teos: Erica Nyholm: Sininen muisto (2014)

*Yhteistyössä Aboa Vetus & Ars Novan kanssa

Oletko koskaan pysähtynyt ajan kanssa taideteoksen äärelle? Kohdannut oikein kunnolla edessäsi olevan teoksen, etkä vain kiirehtinyt kohti seuraavaa? Minun ainakin täytyy myöntää, että olen saattanut kiirehtiä. Teoksen äärellä vietetty aika on voinut olla vain muutamia sekunteja.

Siksi tartuinkin innolla Aboa Vetus & Ars Nova -museon meille Varpubloggaajille esittämään kutsuun tulla viettämään iltapäivä taiteen parissa. Luvassa olisi VTS-istunto, omakuvapiirtämistä ja sanamuotokuvia. Jännittävää!

Aino Kannisto: Nimetön (Neljä tuolia)
Aino Kannisto: Nimetön (Neljä nojatuolia) (2014)

Museolehtori Maria Granlund oli valinnut meille Minän teatteri -kesänäyttelystä kaksi valokuvateosta. Vietimme kummankin ääressä noin neljäkymmentä minuuttia. Puoliympyrän muotoon kerääntyneinä katsoimme teosta, ja Maria kyseli havaintojamme. Kun vuorollamme kerroimme, hän kyseli täsmennyksiä, eikä aina päästänyt meitä helpolla. Kognitiivisen psykologin Abigail Housenin ja MoMAn pitkäaikaisen museolehtorin Philip Yenawinen kehittämä menetelmä on nimeltään VTS, Visual Thinking Strategies.

Menetelmään kuuluu myös muiden silmin katsominen. Ohjaaja auttaa lisäkysymyksillä ja teoksesta näyttämällä ymmärtämään kanssakatsojan tulkinnan. Teoksen tulkinta saa sivujuonteita ja uusia uria. Teoksesta voi nähdä ja saada irti paljon enemmän näin jaettuna kokemuksena. Kuten Krista kirjoitti, ”alkaa itsekin nähdä enemmän”.

Omien mielikuvien, ajatusten ja tulkintojen ääneen sanominen jännitti. Mitäköhän nuo muut ajattelevat, kun sanon näin? Entä jos he ovat ihan eri mieltä? Ryhmämme oli kuitenkin sopivan pieni, ja istunto tempasi mukaansa. Oli kiinnostavaa kuulla muiden ajatuksia. Omienkin esiintuominen oli yllättävän mukavaa. Välillä jopa en olisi malttanut odottaa omaa vuoroani!

Hitaan taiteen istunto Aboa Vetus & Ars Novassa
Kari Soinion Yhä sankari -teoksia (2016)

Työpajaosuuden jälkeen saimme lyhyen opastuksen Minän teatteri -näyttelyyn. Esillä on valokuvateoksia kymmeneltä suomalaiselta taiteilijalta aina juuri Turun taidemuseossa esillä olleesta Elina Brotheruksesta näyttelyn kuratoineeseen Harri Pälvirantaan. Näyttely on raikas katsanta kunkin taiteilijan tapaan käyttää itseään kuvan kohteena, työkaluna ja välineenä. Näkeminen ja nähdyksi tuleminen on yksi näyttelyn kantavista teemoista.  Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa!

Kahvitauko Aboa Vetus & Ars Novassa

Hitaan taiteen istunto Aboa Vetus & Ars Novassa

Hitaan taiteen istunto Aboa Vetus & Ars NovassaIntensiivisen VTS:n jälkeen pääsimme hengähtämään kakun ja kahvin parissa. Vielä saisimme tehdä itse muotokuvia. Kofeiinin virkistäminä tartuimme kynään ja piirsimme omakuvamme joko kasvoja käsin tunnustelemalla tai peilistä mallia ottamalla. Aikaa oli kaksi minuuttia, ja piti käyttää ”väärää” kättään. Yllättävän vaikeaa!

Lopuksi saimme vielä kuvata toisemme. Asettauduimme vuorotellen katseen kohteeksi,  ja kameran sulkimen sijaan lauloivat kynät. Emmi Ketosen ohjaamana teimme toisistamme sanamuotokuvat eli kirjoitimme tajunnanvirtatekniikalla vapaamittaiset kuvaukset tai luonnehdinnat. Toisten tekstejä itsestä oli hauskaa ja hieman ujostuttavaa lukea!

Minän teatteri -näyttely 27.8.2017 saakka. VTS-menetelmää hyödyntävä Hitaan taiteen istunto järjestetään museolla 12.8.2017, etukäteisilmoittautuminen. Omakuva-aiheeseen perehdyttää myös OMAtila – OMAkuva-näyttely Omatilassa 6.8.2017 saakka. Aboa Vetus & Ars Nova, Itäinen Rantakatu 14 – 16, Turku.

Maaginen Myyttinen matka Veturitallissa

Heikki Willamon näyttely Veturitallissa

Vuosi on vasta aluillaan, mutta pääsin jo kokemaan taide-elämyksen, joka ei heti unohdu. Elämyksen, joka varmasti on yksi vuoden parhaista. Valokuvataiteilija Heikki Willamon  eläin- ja maisemakuvista koostuva näyttely Myyttinen matka Salon taidemuseo Veturitallissa on yksinkertaisesti sanoen upea.

Mustavalkoiset valokuvat pysäyttävät, Willamo on saanut niihin jotain maagista. Kuvien luonto ja eläimet tuntuvat olevan osa mennyttä maailmaa. Osa aikaa, jolloin metsän kuninkaasta laulettiin runoja ja metsänpeittoon joutuminen saattoi olla mahdollista. Kuvissa eletään aikaa, jolloin alkuhärät ja mammutit vaelsivat jäätiköillä ja myytit syntyivät.

Heikki Willamo, karhu, Kuhmo
©Heikki Willamo, Karhu, Kuhmo 2010                                  Myyttinen matka, Salon taidemuseo
Willamo Heikki, Usvahirvi, Uusimaa 2012
©Heikki Willamo, Usvahirvi, Uusimaa 2013                          Myyttinen matka, Salon taidemuseo

Näyttelyn toteutuksessa ei ole tyydytty perinteiseen, vaan silmänilojen lisäksi vierailija pääse sisälle teosten mystisyyteen moniaistisesti. Muusikko Kie von Hertzen on luonut jokaiseen näyttelysaliin sen teemaa mukailevan äänimailmaan. Jos pelkät kuvat jo pysäyttävät, niin kuvien ja äänen yhdistelmä on vangitseva. Niiden tarjoama kokonaisuus on juuri se, joka tekee näyttelystä elämyksen. Äänet kuljettavat sisään kuvien maailmaan: keskelle tuiskuavaa jäätikköä, tummien vuonojen reunoille, tummien kuusten alle metsän siimekseen. Jos malttaisi sulkea silmänsä, voisi aistia alkuhärkälauman vieressään, haistaa metsän ja eksyä sinne.

Metsän kuningas Veturitalli

Salon taidemuseo

Näyttelyyn mennessä kannattaa varata itselleen aikaa. Näyttelyn tunnelma houkuttaa istahtamaan kuvien äärelle. Veturitalli tarjoaa tähän oivat puitteet, siellä on tilaa istua ja ihastua vaikka yleisöä näyttelyssä riittääkin. Korkea katto, rosoiset seinät ja kaarevat oviaukot luovat myös oman tunnelmansa. Näyttelyssä on myös esillä valokuvataiteilija Perttu Saksan videoteos Eläimen kuva, jonka katsomiseen kannattaa jättää aikaa.

Menkää Saloon, nähkää, kokekaa ja ihastukaa! Näyttely on esillä Veturitallissa 7.5.2017 saakka. Perjantaina 7.4. ja 5.5. Heikki Willamo on itse paikalla kertomassa teoksistaan klo 14.