Toukokuu kirppistellen ympäri Varsinais-Suomen

Toukokuu kirppistellen, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Kesän lähestyessä uudistusvimma nostaa päätään. Kotiin olisi kiva saada jotain uutta, ja vaatekaapistakin uupuu kesäisemmät kuteet. Toukokuu on oivallinen kuukausi toteuttaa nämä hankinnat ekologisesti, sillä käytetyn tavaran myyntitapahtumia on Turussa ja lähikunnissa joka viikolle. Tutustu poimintoihini Varsinais-Suomen piha- ja takakonttikirppistapahtumista, merkkaa ylös mieluisimmat ja lähde aarrejahtiin!

Turussa:

Keskiviikkona 15.5.2019 Kaupunginjohtaja kylässä Uittamolla -tapahtuma klo 17–20

Uittamon kaupunginosapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 15.5.2019 Akumentinpuistossa. Kaupunginjohtaja Minna Arven tapaamisen ohella asukasillassa on mahdollisuus esimerkiksi tehdä löytöjä peräkonttikirppisellä, herkutella räiskäleillä, rakentaa hyönteishotelli päiväkodille ja virkistäytyä meressä. Fölilinja 13:ta päätepysäkki, Akumentinpuisto, Turku.

Lauantaina 18.5.2019 klo 10–15 Harjattulan Kartanon pihakirppis

Miten olisi reissu Turun saarille kirppistelemään? Paikallisille puolestaan on varmasti mieleen, että aina ei tarvitse lähteä pitkän matkan päähän ekologisille ostoksille. Keväinen pihakirppis järjestetään Harjattulan Kartanon parkkipaikalla kolmatta kertaa. Harjattulantie 80, Turku.

Sunnuntaina 19.5.2019 Raunistulan pihakirppispäivä klo 11–15

Takuuvarma alkavan kesän merkki on Raunistulan pihakirppis! Osana Raunistulan kaupunginosapäiviä järjestettävässä tapahtumassa saat kulumaan kolikon jos toisenkin tunnelmallisella puutaloalueella kiertäessäsi. Kirpputorimyynnin ohella myös pop up -kahviloita. Lisätietoja ja kartan pihoihin löydät täältä. Raunistula, Turku.

Sunnuntaina 19.5.2019 Portsan Katumarkkinat klo 11–15

Jo 31. kertaa järjestettävät Portsan Katumarkkinat kutsuvat viettämään sunnuntai-iltapäivää idylliselle puutaloalueelle. Kirppispöytien kiertelyn lomassa on mahdollisuus myös kuulla livemusiikkia. Kosken Leipomon ja K-Portsan välinen alue Puutarhakadulla, Turussa.

Keskiviikkona 22.5.2019 klo 18–20 Kotikulmilla-kesätori Paattisilla

Turun Paattisilla järjestetään kesän ensimmäinen iltatori 22.5.2019. Kirpputorimyynnin lisäksi myynnissä on tuotteita myös paikallisilta ja lähiseudun tuottajilta. Kreivilä, Paattinen, Turku.

Lauantaina 25.5.2019 Siivouspäivä (koko päivä)

Kylät, kunnat ja kaupungit kierrätykseen innostanut ja sen kaduille, pihoille ja puistoihin tuonut siivouspäivä pidetään tänä vuonna lauantaina 25.5.2019. Täällä voit etsiä kaikki Turussa ilmoitetut pop up -kirpputorit. Ei kun kiertelemään!

Lauantaina 25.5.2019 klo 9–15 Lastenkirppis Mukkelis Makkeliksella

Mukkelis Makkeliksen kerhokeskus muuttuu siivouspäivänä kirppikseksi. Lähde tekemään lastenvaate- ja lastentarvikelöytöjä! Pikkuväen voisi saada houkuteltua mukaan mahdollisuudella päästä pomppimaan juustomeressä ja rakentelemaan jättilegoja.  Kasarminkatu 2, Turku.

Lauantaina 25.5.2019 klo 11–15 Sibelius-museon siivouspäivä

Piispankadun betonihelmi, Sibeliusmuseo osallistuu myös siivouspäivään. Museon etupihalla voi tehdä löytöjä pihakirppiksellä sekä nauttia musiikista. Kulttuurihampaan kolottaessa museo on avoinna normaalisti. Piispankatu 17, Turku.

Sunnuntaina 26.5.2019 Henrikin pihakirppis klo 11–15

Nyt se jälleen onnistuu – nimittäin päästä ihastelemaan Turun tuomiokirkon kupeessa olevia Henrikin puutaloja sisäpihalta käsin. Pihakirppiksen ohella Café Henrik tarjoilee virvokkeita ja muun muassa muurinpohjalettuja. Henrikinkatu 8, Turku.

Sunnuntaina 26.5.2019 Pohjolan Pihat klo 11–16

Löytyisikö jostain perintökuppiin pari? Ovatko syreenit täydessä kukassaan? Saako täältä jostain kahvia? Esimerkiksi näihin kysymyksiin voit saada vastauksen Pohjolan Pihat -tapahtumassa viehättävällä puutaloalueella Pohjolassa. Pihakirppisten ja oheisohjelman lisäksi myös Mikko Laaksosen alueen historiaa ja arkkitehtuuria käsittelevä maksuton kävelykierros kello 12 (Köydenpunojankatu 2). Pohjola, Turku.

Torstaina 30.5.2019 klo 10–13 Turun Naisvoimistelijoiden Pop up -kirppis

Helatorstaina on Turun Naisvoimistelijoiden Pop up -kirppis Energymillä. Kirppistelyn lomassa luvassa on lasten temppurata sekä buffet. Buffetista ja myyntipaikoista saadut tuotot käytetään Turun Naisvoimistelijoiden lasten ja nuorten sektorin välinehankintaan. Vähäheikkiläntie 56 C, 2. kerros, Turku.

Torstaina 30.5.2019 Kirppistapahtuma Helatorstain heilahdus sekä Museokeskus Forum Marinumin museokaupan kevätsiivousmyynti klo 11–15

Forum Marinumin parkkipaikan kansoittavat jälleen helatorstaina peräkonttikirppiksen myyjät. Jos viime vuotista on uskominen, on myynnissä esimerkiksi löytöjä vaatekaappiin ja kodin sisustukseen. Forum Marinumin museokaupan kevätsiivousmyynnistä puolestaan voisi löytyä jotain uniikkia kotiin vietävää. Linnankatu 72, Turku.

Ekstra: sunnuntaina 2.6.2019 klo 10–16 TYT-kirppis

Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina Turun ylioppilasteatterin kirppiksellä myydään teatterin tavaraa ja puvustamon aarteita. Myös yksityishenkilöt ovat myymässä ylimääräisiään. Teatterin kahvio on avoinna. Läntinen rantakatu 23, Turku.

Muualla Varsinais-Suomessa:

Lauantaina 18.5.2019 Littoisten lumoavat pihat klo 12–16

Pihakirppistapahtuma Littoisten lumoavat pihat järjestetään jälleen Verkatehtaan puutaloympäristössä. Oheisohjelmana muun muassa verkakierros, posetiivitanssit ja perennojen vaihtopiste. Kirppistelyn ohella tänä lauantaina vietetään myös ravintolapäivää, joten pop up -kahviloissa voit sammuttaa janosi ja saada vähän lisäenergiaa ostoskeluun. Lisätietoja ja kohteet löydät täältä. Sirppaantie 74, Littoinen.

Lauantaina 18.5.2019 Peräkonttikirppis Maurin Makasiinilla Perniössä klo 10–17

Oletko joskus käynyt Perniössä? Nyt olisi mahdollisuus lähimatkailla Maurin Makasiinin peräkonttikirppikselle Perniön asemalle. Peräkonttimyynnin lisäksi myyntiä myös asemalaiturilla sekä säävarauksella livemusiikkia. Raitkorventie 2 A, Perniö.

Sunnuntaina 19.5.2019 kello 10–15 Kuusiston suuri pihakirppispäivä

Kuuleeko Kaarina? Kuusiston suurta pihakirppispäivää vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina. Kuusiston vanhempainyhdistyksen järjestämään tapahtumaan on ilmoittautunut aimo määrä myyjiä, ja tuotteita on tarjolla lastenvaatteista huonekaluihin. Ei kun ostoksille! Lisätiedot ja kirppiskartta täälläKuusisto, Kaarina.

Sunnuntaina 19.5.2019 Takakonttikirppis Naantalissa Muumimaailman parkkipaikalla klo 10–14

Vaikka vielä ei ole Muumimaailman retken aika, tulee tänä sunnuntaina Muumiparkissa olemaan väkeä. Aarteita voi bongailla takakonttikirppikseltä. Paikalla on myös Naantalin VPK esittelemässä kalustoaan, buffet, poniratsastusta sekä kello 12 huutokauppa. Muumiparkki, Järveläntie 2, Naantali.

Sunnuntaina 19.5.2019 klo 12–15 Pihapäivät Vanhalla Vesikosken koululla Loimaalla

Vanhalla Vesikosken koululla Loimaalla pidetään perinteiset pihapäivät 19.5. Uusien tuotteiden myynnin lisäksi Vesikosken alueen kirppistapahtuma on samaan aikaan. Jos tämä päivämäärä ei tärppää, on uusi mahdollisuus kirppistelyyn lauantaina 8.6.2019 sisustusesineisiin, muotiin ja designiin keskittyvällä pihakirppiksellä samaisessa paikassa. Ahjonkatu 3, Loimaa.

Lauantaina 25.5.2019 klo 10–15 Keväinen myyntipäivä Salossa

Kolmituotteen Keväinen myyntipäivä kutsuu käymään Salon Seudun Työkeskuksen tehtaanmyymälässä. Uusien tuotteiden lisäksi pihalla on peräkonttikirppis. Ja mikäs markkinapäivä se olisi, jollei luvassa olisi myös arvonta! Tehdaskatu 13, Salo.

Torstaina 30.5.2019 klo 10–14 Takakonttikirppis Loimaalla Maatalousmuseon Saran pihalla

Lähtisitkö helatorstain kunniaksi lähimatkailuretkelle Loimaalle Maatalousmuseo Sarkaan? Jos innostuit, perillä odottaa myös museon lisäksi takakonttikirppis sekä latokahvilan herkut. Vanhankirkontie 383, Loimaa.

Kirppisonnea!

Mainokset

Pääsiäisen 2019 menovinkit Turkuun

Pääsiäisen 2019 menovinkit Turkuun, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Valon määrän ja linnunlaulun lisääntyessä on yhden tärkeän vuotuisjuhlan aika. Kevätpäivän tasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai koittaa 21.4.2019. On siis pääsiäisen aika! Vietät juhlapyhää sitten kotosalla tai vieraisilla, ei neljän seinän sisälle sulkeutuminen ole välttämätöntä. Kurkkaa poimimani menovinkit pääsiäiselle ulkoilemisen lomaan tai vaikkapa herkkuähkyä pakoon! Vai maistuisiko kenties toisen keittämä tuore kahvi tunnelmallisessa kahvilassa?

Historiaa ja hiljentymistä kulttuurin parissa

  • Turun ydinkeskustassa Apteekkimuseo ja Qwenselin talo -museossa (Läntinen Rantakatu 13b, Turku) pääsee nauttimaan vanhan ajan tunnelmasta vaikka iltapäiväkävelyn lomassa. Museo on avoinna lankalauantaina 20.4. ja pääsiäissunnuntaina 21.4.2019. Molempina päivinä kello 14 on tarjolla puolen tunnin opastuksia. Opastus sisältyy pääsymaksuun. Lapsetkin on huomioitu: lasten apteekissa on ratkottavana aapiaiskukon pääsiäistehtäviä. Uudistetusta museosta voit lukea täältä.
  • Luostarinmäen pääsiäistä vietetään 20.–21.4.2019 kello 10–18. Viikonlopun ajan yhdessä Turun idyllisimmistä museoista Luostarinmäen käsityöläismuseossa (Vartiovuorenkatu 2, Turku) voi tutustua idän ja lännen pääsiäisperinteisiin. Niistä pääsee kuulemaan opastetuilla kierroksilla lauantaina ja sunnuntaina kello 11 ja 13. Luvassa on myös sokerileipurin marsipaanikoristeita, museon kirjapainossa painettuja pääsiäiskortteja sekä perinteinen munanvierityskilpailu. Ovo Decor -yhdistys esittelee munien koristeluperinnettä. Museoon on pääsymaksu sekä opastuksille erillinen opastusmaksu.
  • Tanssiteatteri ERIn (Yliopistonkatu 7, Turku) Passio esitetään tällä kertaa intiimissä tanssiteatterimiljöössä. Teoksessa nähdään ERIn koko ensemble vahvistettuna Helena Romppaisella. Passion koreografia on Tiina Lindforsin ja musiikki virolaisen säveltäjä Arvo Pärtin. Esitykset kiirastorstaista 18.4. pääsiäissunnuntaihin 21.4.2019 kello 19, pääsymaksu.
  • Turun filharmonisen orkesterin Pääsiäiskonsertti: luominen (Turun konserttitalo, Aninkaistenkatu 9, Turku) tarjoaa eittämättä vahvahduttavan kokemuksen pitkäperjantain iltana 19.4.2019 kello 18. Kaksituntisessa konsertissa kuullaan Joseph Haydnin Oratorio Luominen kapellimestari Edward Ananian-Cooperin johtamana. Pääsymaksu.
  • Ristin askeleet -pääsiäisnäytelmää pääsee seuraamaan Turun tuomiokirkon (Tuomiokirkonkatu 1, Turku) portailta perjantaista 19.4. sunnuntaihin 21.4.2019. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän suuren pääsiäisnäytelmän esityksiä on yhteensä viisi. Vapaa pääsy.
  • Raitista ilmaa ja historian siipien havinaa on tiedossa Salaperäinen Turku -opastuskierroksilla (Aurakatu 2, Turku) lauantaina 20.4. ja sunnuntaina 21.4.2019 kello 13. Suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi kerrotut tarinat johdattavat kuulijan matkailumainosten taakse kätkeytyvään varjoisten kujien Turkuun. Liput kierrokselle voit ostaa esimerkiksi Visit Turun verkkokaupasta.

Istu valmiiseen kahvipöytään

  • Apteekkimuseo ja Qwenselin talon sisäpihalla jokirannassa oleva Café Qwensel (Läntinen Rantakatu 13b, Turku) on avoinna koko pääsiäisen. Kahvila on avoinna pitkäperjantaina 18.4. ja 2. pääsiäispäivänä maanantaina 22.4. kello 11–17. Lankalauantaina 20.4. ja pääsiäissunnuntaina 21.4.2019 kahviherkkuja tarjoillaan kello 10–18.
  • Punaisessa puutalossa idyllisellä Ruissalon saarella oleva Ruissalon Kahvila Punainen tupa (Tuulenpääntie 4, Turku) on avoinna perjantaista 19.4. maanantaihin 22.4.2019 kello 11–16. Kahvilan löydät läheltä Ruissalon puistotietä.
  • Vähätorin laidalla vanhassa vaaleansinisessä puutalossa oleva Anniskelukahvila Tiirikkala on avoinna lauantaina 20.4. kello 11–01 ja sunnuntaina 21.4.2019 12–22. Kaffen ja kaffeleivän lisäksi tarjolla lienee niin lämmintä ruokaa kuin herkullisia coctaileja ja mocktaileja!

Koko perheen mieleen

  • Seikkailupuistossa (Kupittaankatu 2, Turku) Kupittaalla vietetään pääsiäistä sunnuntaina 21.4.2019 kello 10–16 Noitien pääsiäiskarnevaalin merkeissä. Pikkuväen mieleen voisi olla tehdä maagisia muuntautumistaikoja, askarrella ikioma taikasauva tai naamari sekä osallistua karnevaalikulkueeseen historialliselle Kupittaan lähteelle. Pääsymaksu. Erillisellä pääsylipulla kello 15 ja 17 pääsee katsomaan Timantti-teatteriin yli neljävuotiaille suositeltua Taikuri Tuhkasen ja Siiri-Irenen Sirkusshowta.
  • Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha (Ruissalon puistotie 215, Turku) on avoinna koko pääsiäisen. Jos pääsiäisenviettopaikan sisätilat alkavat tuntua ahtailta, löytyy ulkopuutarhasta tilaa kirmata ikään katsomatta.  Kasvihuoneissa voi taas tutustua kasveihin eri ilmastovyöhykkeiltä. Kasvihuoneet ja Cafe Wanha Tammi ovat avoinna perjantaista 19.4. maanantaihin 22.4.2019 kello 10–17, kasvihuoneisiin pääsymaksu. Ulkopuutarha on avoinna kello 8–20 ja sinne on vapaa pääsy.

Hyvää pääsiäistä! 🐥

Joulun ja uudenvuoden menovinkit Turun seudulle

Brinkkalan talo Vanhalla Suurtorilla Turussa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Asut sitten Turun seudulla tai tulet tänne kyläilemään, voi joulunvietto neljän seinän sisässä jo jossain vaiheessa hieman kyllästyttää. Turun seudulla onkin mukavasti tekemistä vielä ennen joulua, välipäiville sekä uudenvuoden tietämille. Poimi listastani parhaat ja lähde nauttimaan kulttuurista!

Joulun tunnelmaa

  • Rauhoittumista ja tunnelmaa tarjoaa kävelykierros vanhalla hautausmaalla. Jouluinen hautausmaa -kävelykierroksia järjestetään Turun hautausmaalla 22.12.2018 kello 15 sekä 25.12. ja 26.12. kello 18. Liput voi ostaa ennakkoon täältä.
  • Jos mielii lomalukemista tai vaikkapa paikkaa, jossa lukea rauhassa kirjaa aattona, Turun kaupunginkirjaston pääkirjasto pitää ovensa avoinna 24.12. kello 11–18. Turussa on myös omatoimikirjastoja ja ne ovat käytössä myös joulun aikaan.
  • Joulukaupunki Turussa julistetaan perinteikkäästi joulurauha Brinkkalan talon parvekkeelta jouluaattona 24.12.2018 kello 12. Nykyinen julistuksen kaava on vuodelta 1903. Tuhannet lähipaikkakuntien ihmiset kokoontuvat kuulemaan sitä paikan päälle ja moninkertainen määrä tapittaa julistusta suoratoistopalveluiden kautta. Aiotko tänä vuonna Vanhalle Suurtorille?

Jouluista kulttuuria

  • Jokirannan Apteekkimuseo & Qwenselin talossa pääsee ihailemaan 1700–1800-luvun vaihteen katettuja joulupöytiä 13.1.2019 saakka. Joulupöytä- ja Jouluilta hämärtyy –opastuksia on ennen ja jälkeen joulun.  Museo on suljettu 24.–25.12.2018 ja 31.12.–1.1.2019. Uudistetusta museosta voit lukea tästä Johannan tekstistä.
  • Piispankadun helmessä, kotimuseo Ett Hemissä pääsee nauttimaan menneiden vuosisatojen joulutunnelmasta. Museossa vietetään joulua Jacobssonin perheen tapaan 1900-luvun alkupuolen tunnelmissa. Luvassa myös draamaopastuksia, joihin voi varata lipun etukäteen museolta. Ett Hem on suljettu 24.–25.12.2018.  Viime vuoden tunnelmia voit lukea täältä.
  • Luostarinmäen käsityöläismuseossa on nähtävillä Kansanomaisia joulukattauksia ja -perinteitä -näyttely. Eläinten puuhailua talvisessa päivässä valottaa puolestaan Eläinten joulu -näyttely. Lapset saanee mukaan museovierailulle osallistumalla Talviseen vaellukseen Luostarinmäen halki. Kaikki näyttelyt ja lasten seikkailusuunnistus 6.1.2019 saakka. Tapaninpäivänä 26.12. kello 15 puolestaan Puolalanmäen musiikkilukiolaiset esittävät vanhan Tapaninveisun Tapaninlaulajaisissa. Silloin on myös jouluopastuksia kello 11 ja 13. Museo on suljettu 24.–25.12.2018 sekä 31.12.–1.1.2019.
  • Turun sataman liepeillä Turun linnassa notkuvat joulupöydät 1600–1800 -lukujen herrasväen tyyliin aina 6.1.2019 saakka. Vierailu käy vaikkapa pienestä kuntoilusta, kun kiertelee käynnillään kaikki linnan sopet ja kiipeää monet portaikot. Turun linna on suljettu 24.–25.12.2018 ja 31.12. –1.1.2019.
  • Naantalin museon Hiilolassa sukelletaan satukirjojen kuviin. Jouluisiin kuviin ja perinteikkääseen joulutunnelmaan pääsee tutustumaan vielä 26.–30.12.2018 kello 11–15.

Uudenvuoden ennustuksia

  • Lykkyä tykö! -opastuksella 29.12.2018 kello 11 ja 13 Luostarinmäen käsityöläismuseossa vanhan kansan uudenvuoden uskomukset tulevat tutuiksi.
  • Uudenvuoden aaton aattona 30.12.2018 kello 12–15 Apteekkimuseo & Qwenselin talon vaunujassa pääsee kuulemaan ennustuksia tulevalle vuodelle.

Pikkuväen mieleen

  • Pitääkö perheen pienimpien päästä purkamaan energiaansa johonkin? Koko perheelle tarkoitettu Pomppulinnamaailma on täyttänyt Turun Messukeskuksen B-hallin nyt joulun aikaan. Lasten riemua ja liikunnan iloa on luvassa vielä 26.12.–6.1.2019. Lauantaina 29.12. kello 13–16 on lisämaksusta poni- tai kärryajelua Messukeskuksen piha-alueella (säävaraus).
  • ArtTeatron koko perheen sirkusesitys Circus White Xmas tarjoaa sirkustaidetta, livemusiikkia ja joulun taikaa 28.12.2018 kello 19 Logomon Teatro-salissa. Susanna ihasteli sirkusryhmän kesäistä esitystä tässä artikkelissa.
  • Hans Christian Andersenin rakastettuun satuun pohjautuva Lumikuningatar esitetään vielä 28.12.2018–5.1.2019 Åbo Svenska Teaterissa. Jos sinulta on näkemättä tämä Aurinkobaletin ja Åbo Svenska Teaterin yhteistyöspektaakkeli, tiedät, mitä tehdä! Esitys on suunnattu yli 6-vuotiaille.
  • Lasten uuttavuotta juhlitaan 31.12.2018 tuttuun tapaan Kupittaanpuiston urheiluhallilla kello 15–18.30. Luvassa on Lasten liikunnan ihmemaassa temppuilua, lumivarma lumityöpaja ja illan päätteeksi lasten ikioma ilotulitus. Mitä muuta voisi aatolta toivoa?
  • Vuotuiset Ritaripäivät houkuttelevat pienet ritarit ja ritarimieliset Turun linnalle 5.–6.1.2019. Päivien aikana on tarjolla pienimuotoista aikamatkailua menneisyyden elämään eläytymisellä sekä opastettuja kierroksia kolmella kielellä (suomi, ruotsi ja venäjä)

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2019!

Marraskuun menovinkit Turun seudulle

Menovinkit marraskuulle Turkuun ja lähiseuduille, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Marrasharmaan ei tarvitse antaa lannistuttaa sohvan pohjalle, vaan marraskuussa on Turun seudulla paljon kivoja tapahtumia! Alkukuusta ollaan pyhäinpäivän ja halloweenin tunnelmissa sekä fiilistellään alkavaa kaamosta. Kuun loppupuolella käännetään katseet jo tulevaan jouluun pikkujoulutunnelmissa. Hae piristystä ja energiaa kulttuurista sekä kädentöistä ja poimi mieluisimmat vinkit talteen!

Teatteria, tanssia ja nukketeatteria

Jännittäviä käänteitä, talven tunnelmaa ja Aurinkobaletin ja Åbo Svenska Teaterin upeaa yhteistyötä nähdään torstaina 1.11.2018 ensi-iltansa saaneessa Lumikuningattaressa (Åbo Svensa Teater, Eerikinkatu 13). Monikielinen tanssisatu pohjautuu H.C. Andersenin klassikkosatuun. Esityksiä 5.1.2019 saakka. Suunnattu yli 6-vuotiaille.

Salon Teatteri (Mariankatu 3, Salo) on tänä syksynä tarttunut Willian Shakespearen klassikkoteksti Macbethiin. Seuraava esitys on perjantaina 2.11. Pauliina Saloniuksen ohjaamat esitykset 15.12.2018 saakka. Ei suositella alle 16-vuotiaille.

Murhamysteeri improvisaatioesityksenä? Miksei! Improvisaatioteatteri VSOP juhlistaa 10-vuotista taivaltaan kahdella Mullan alla – improvisoitu murhamysteeri -esityksellä. Esitykset perjantaina 2.11. ja lauantaina 3.11.2018 Logomon Teatrossa (Köydenpunojankatu 14, Turku), K-18.

Forum Marinumin vanhan kruunun viljamakasiinin vintillä nähdään Teatteri Vertigon 10-vuotisjuhlaesitys Leviatan. Eeva Saloniuksen käsikirjoittaman ja Ishwar Maharajin ohjaaman esityksen seuraava näytös on sunnuntaina 4.11.2018. Esityksiä 15.11.2018 saakka Kruununmakasiinin vintillä (Linnankatu 72, Turku).

Yhdeksättä kertaa järjestettävä nukketeatterijuhla TIP-Fest pidetään 7.–11.11.2018 teemalla Get Closer. Esityspaikkoina ovat Manillan kulttuuritehtaan eri osat (Itäinen rantakatu 64, Turku), Turun Finnkinon Kinopalatsi (Kauppiaskatu 11, Turku) sekä Turun Konserttitalo (Aninkaistenkatu 9, Turku). Nukketeatteria juhlistavassa ohjelmistossa on muun muassa Aurinkobaletin ja TEHDAS Teatterin NOOAT – sillä hän oli herralle mieluinen -esitys, josta kirjoitin täällä.

Turun Kaupunginteatterissa (Itäinen rantakatu 14, Turku) ollaan kohahduttavan mysteerin äärellä. Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus -näytelmä herättää 1920-luvun tositapahtumat henkiin. Mitä tapahtui Vartiovuoren puistossa ja miksi? Sen saamme ehkä tietää, kun Juha Siltasen kirjoittama ja ohjaama kantaesitys saa ensi-iltansa 16.11.2018. Esityksiä kevääseen 2019.

Runoilijan Edith Södergranin henkilökuvaa tulkitaan poikkitaiteellisin keinoin Edith Södergran – Vierge Moderne -esityksessä 22.–24.11.2018. Konemusiikkia, runoutta, oopperaa ja nykytanssia yhdistelevän monologioopperan lauluroolissa on mezzosopraano Essi Luttinen ja muissa rooleissa on tanssija Minttu Pietilä. Ooppera Skaalan esitys vierailee Aurinkobaletin lavalla (Itäinen rantakatu 64, Turku).

Museoita ja näyttelyitä

Osana Åbo Akademin 100-vuotisjuhlintaa Vartiovuoren vesisäiliössä (Vartiovuori, itäinen keskusta) on esillä kuvataiteilija Jan Kenneth Weckmanin pigmenttivedoksia. Yliopistona olemisen taide -näyttely on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin 11.11.2018 saakka. Vapaa pääsy.

Mailis Saralehdon silityshelmitaiteen näyttely Contemporary Gothic IV  avattiin torstaina 1.11.2018 Galleria Joellassa (Läntinen rantakatu 21, Turku). Näyttelyyn liittyviä työpajoja on kaksin kappalein. Lauantaina 3.11. työpaja on pyhäinpäivän teemalla. Lauantaina 17.11. työpajaillaan ruusuikkunaa täydentäen. Näyttely 25.11.2018 saakka. Näyttelyihin ja työpajoihin on vapaa pääsy.

Kuolevaisuuttaan tutkivaa yksilöä käsitellään valokuvataiteilija Petri Juntusen teoksissa At the Heart of it All -näyttelyssä. Valokuvakeskus Perissä (Itäinen rantakatu 38, Turku) perjantaina 2.11. avautuva näyttely on 25.11.2018 saakka. Vapaa pääsy.

Värejä pimeyden keskelle tuo Turun taidemuseon (Aurakatu 26, Turku) näyttely Axel Ali Santeri, joka tutustuttaa kävijän taiteilijakolmikko Axel Haartmanin, Ali Munsterhjelmin ja Santeri Salokiven tuotantoon. Näyttelyyn on myös erikoisopastuksia sekä suomeksi joka sunnuntai opastus kello 13 ja 14. Axel Ali Santeri 20.1.2019 saakka.

Jos vierailet Valokuvakeskus Perissä, voit kätevästi samalla vierailulla käydä Wäinö Aaltosen museossa (Itäinen rantakatu 38, Turku). Siellä on 13.1.2019 saakka Sisällissota-näyttely. Aihetta monipuolisesti ja kansainvälisesti käsittelevä näyttely jatkuu jopa kadulle saakka. Näyttelyyn on opastuksia suomeksi joka sunnuntai kello 14 sekä erikseen ilmoitettavina ajankohtina keskustelutilaisuuksia.

Opastuksia ja luentoja

Haluaisitko pohtia maailman epävakautta ydinfyysikon kanssa? Jos vastasit kyllä, kannattaa hakeutua Mikael Reposen luennolle perjantaina 2.11. kello 1820 B-galleriaan (Aninkaistenkatu 5, Turku). Gallerian TiedeTaide -luento- ja keskustelusarjassa pureudutaan marraskuussa eksoottisiin ytimiin, aikuisten vaippoihin ja tuntemattomaan maapalloon.  Muut luennot 16.11. ja 30.11.2018. Vapaa pääsy.

Turun pimeämpään puoleen tutustutaan perjantaina 2.11.2018 Turku Dark Side -kierroksella kello 17. Visit Turun opastetulla kierroksella kuullaan esimerkiksi mitä tapahtui Vartivuorella talviyönä 90 vuotta sitten. Uskaltaudutko mukaan? Lähtöpaikka Visit Turun matkailuneuvonta (Aurakatu 2, Turku). Ikäraja 15.

Alvar Aallon suunnittelemassa Paimion parantolassa (Alvar Aallontie 27, Paimio) on yleisöopastus sunnuntaina 4.11.2018. kello 15. Ainutlaatuinen kiinteistö on myynnissä, joten nyt olisi hyvä aika vihdoin käydä siellä vierailulla. Lipun opastukselle voi ostaa ennakkoon.

Runosmäen kirjastossa (Piiparinpolku 19, Turku) vietetään torstaisin 1.22.11.2018 paranormaaleja iltoja. Torstaina 8.11. aiheena on terve epäily.

Livemusiikkia ja klubeja

Suosittu WAMbience-klubi saa jatkoa perjantaina 2.11.2018. kello 19–21.30 Wäinö Aaltosen museossa WAMissa (Itäinen rantakatu 38, Turku). WAMin, Turun filharmonisen orkesterin ja The X-Rust Organizationin  yhteistyönä järjestämä klubi täyttää museon aulatilat visuaaleilla ja marraskuuhun sopivalla äänimaailmalla. Vapaa pääsy, ei ikärajaa.

Kitaramusiikkia sydämen kyllyydestä kuullaan Kirjakahvilassa (Vanha Suurtori 3, Turku), Bar Innossa (Yliopistonkatu 12, Turku) ja Bar Ö:ssä (Linnankatu 7, Turku), kun uusi minifestivaali Night Train of Finlandia täyttää lavat 2.–3.11.2018. Teräskieliseen akustiseen kitaraan painottuvalla kitarafestivaalilla taituroivat muun muassa TT Salo ja Antti Alanko. Mikä avoin viritys muodostuu suosikiksesi? Vapaa pääsy.

Kokeellisen musiikin klubi Beyond vol 4. sekoittaa kuvataidetta ja kokeellista musiikkia B-gallerialla (Aninkaistenkatu 5, Turku) lauantaina 3.11. klo 18–20. Esiintyjinä on Benjamin Phillips Nozdrachev (Australia), Camille Auer (Turku) sekä LeCiel (USA). Vapaa pääsy.

Dramatisoitu matka neljän naisen elämään on luvassa lauantaina 3.11.2018 kello 19, kun Minna Nyberg (sopraano ja eleet) sekä Anna Kuvaja (fortepiano) astuvat Sibelius-museon (Piispankatu 17, Turku) lavalle. Love, Treachery & Frogs – Tales of Women -konsertissa matkataan klassismin aikakauteen ja kuullaan muun muassa Haydn’in ja Gluckin teoksia.

Alma ja Toivo Kuulan rakkaustarina sekä Toivo Kuulan lauluja kuullaan Tähtiin kirjoitettu -esityksessä Turun VPK-talolla  (Eskelinkatu 5, Turku). Monologinäytelmää ja konserttia yhdistävä Saaristo-oopperan esitys on Juhani Koiviston käsikirjoittama ja Merja Larivaaran ohjaama. Alman roolissa on sopraano Marjukka Tepponen ja Toivon roolissa pianisti Jukka Nykänen. Esitykset Turussa 8.11., 11.11. ja 13.11.2018.

Elokuvaa, runoutta ja taideiltamaa

Kirjakahvilan feministinen torstaileffasarja  pyörähti käyntiin 1.11.2018 Turun Kirjakahvilassa (Vanha Suurtori 3, Turku). Leffasarja 13.12.2018 saakka. Vapaa pääsy.

Vuotuista Runoviikko-festivaalia vietetään jälleen 2.–11.11.2018. Runo & Eläin -teemaisen festivaalin avajaiset on perjantaina 2.11. kello 16.30 Turun kaupunginkirjaston pääkirjastossa (Linnankatu 2, Turku) Tieto-osastolla. Tempaudu mukaan runotapahtumiin ympäri Turkua!

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI:n elokuvasarjassa nautitaan maanantaisin klassikoita, kulttielokuvia ja kauhua. Maanantaina 5.11. on luvassa Elem Klimovin Jäähyväiset Matjoralle (Neuvostoliitto 1982). Sarja on Logomon Move 2 -salissa (Köydenpunojankatu 14, Turku) 17.12.2018 saakka.

Pimenevän syksyn valopilkku, Taideakatemian Yö on jälleen torstaina 8.11.2018. kello 16–22.  Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemialla (Linnankatu 54–60, Turku) pääsee maksutta sukeltamaan tanssin, sirkuksen, teatterin ja musiikin maailmoihin opiskelijoiden esitellessä osaamistaan. Yössä voi tutustua myös elokuvan, kuvataiteen ja mainonnan suunnittelun opiskelijoiden taidonnäytteisiin sekä tehdä ostoksia taidemyyjäisissä. Tämän vuoden teemana on vedenalainen maailma, ja myös lapset on huomioitu ohjelmassa. Vapaa pääsy.

Valoa pimeyteen tuova Kaamos-tapahtuma on kiva perinne Turun kaupunginkirjaston pääkirjastossa (Linnankatu 2, Turku). Tänä vuonna tapahtuma pidetään perjantaina 9.11.2018. Päivän ja illan aikana muun muassa kuullaan luentoja sekä livemusiikkia sekä avataan puvustaja Nina Korennon Elegant creatures -näyttely musiikkiosastolla. Illan kruunaa laulaja-laulutekijä Maija Vilkkumaan keikka Tieto-osastolla kello 22.30. Vapaa pääsy.

Kuun puolivälissä, torstaina 15.11.2018 työpäivän jälkeen ei tarvitse juuttua kotisohvalle. TurkuART After Workissa gallerioissa ja museoissa on erikoisohjelmaa. Ohjelma julkaistaan pian.

Pikkuväelle ja nuorisolle

Marraskuun tapahtumissa ei ole perheen nuorimpia unohdettu. Hurrrjaa halloweenia vietetään Halloween-tapahtumassa Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa (Aurakatu 16, Turku) perjantaina 2.11. klo 17–20, kun 10–13 -vuotiaille suunnattu tapahtuma valtaa vanhan koulurakennuksen. Vapaa pääsy.

Kouluikäisille tarkoitettu Ilta pimeässä linnassa kuljettaa rohkean museokävijän tehtäväpassin kanssa ympäri vanhaa Turun linnaa (Linnankatu 80, Turku). Rohkenetko mukaan? Seikkailutapahtuma on lauantaina 10.11.2018 kello 16–20 ja sitä suositellaan yli 10-vuotiaille.

Vimman (Aurakatu 16, Turkujoulupajoissa valmistaudutaan jouluun keskiviikkona 21.11. ja torstaina 22.11.2018 kello 14–20. Pajassa voi tehdä joulukoristeita, kortteja ja pieniä lahjoja. Joulupaja on yli 13-vuotiaille, alle 13-vuotiaat aikuisen seurassa. Ei ennakkoilmoittumista. Joulukuussa Vimmaan on tulossa myös sytykeruusu- ja kynttilätyöpajoja (ilmoittautuminen suosittuihin kynttiläpajoihin aukeaa 5.11.2018).

Hieman nuorempaa perheenjäsentä saattaa kiinnostaa viettää päivä paloasemalla 24.11.2018 kello 10–14 Turun VPK-talolla (Eskelinkatu 5, Turku). Paloturvallisuusviikon käynnistävässä tapahtumassa opitaan paloturvallisuustaitoja sekä tutustutaan erilaisilla rasteilla palokunnan toimintaan. Tapahtuma on myös muualla Varsinais-Suomessa, kurkkaa tarkemmat tiedot täältä. Vapaa pääsy.

Joulun tunnelmaa

Joulutohinat käynnistää Uuden Muotoilun Pikkujoulumarket 10.11.2018 Kauppakeskus Skanssissa (Skanssinkatu 10, Turku) kello 10–19. Suomalaista muotoilua ja lahjoja itselle, pukinkonttiin tai vaikkapa isälle on tarjolla pöydät notkuen. Mukana myös virolaista designia.

Keskellä Turun keskustaa Puolalanmäellä vietetään jälleen Iso-Puolalan Joulua torstaista sunnuntaihin ajalla 15.11.–23.12.2018. (Puolalanpuisto 7, Turku). Jos viime vuoteen on uskomista, joulupuodissa ja käsityömyyjäisissä voi ostaa esimerkiksi mehiläisvahakynttilöitä, himmelikorvakoruja, kransseja sekä antiikkitavaraa. Päärakennuksen kahvilaan pääsee lämmittelemään kahvikupin ja leivonnaisen äärelle. Kurkkaa viime vuoden tunnelmia täällä.

Merenkulkijan jouluun voi tutustua Forum Marinumin (Linnankatu 72, Turku) sesonkinäyttelyssä 24.11.2018 kello 11–19. Kello 12–15 entiset merenkulkijat kertovat jouluista merellä. Miten jouluaattoa on juhlistettu? Onko silloin saanut hieman parempaa syödäkseen? Onko kotiin lähetetty paketteja? Näihin kysymyksiin saadaan ehkä tällöin vastaus. Museokaupassa samaan aikaan joulumyyjäiset kello 12–15.

Iki-ihanat Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat (Vanha Suurtori 3, Turku) täyttävät tänä vuonna Vanhan Suurtorin ympäristön 24.11.–16.12.2018 kello 11–17. Neljänä joulunalusviikonloppuna pidettävässä tapahtumassa on muun muassa myynnissä käsitöitä, jouluherkkuja ja taidetta sekä erilaisia musiikki-, tanssi- ja sirkusesityksiä. Tietysti myös Joulupukki muoreineen on tavattavissa. Vuoden 2017 tunnelmiani voit lukea täältä.