Urhea Babe-possu valloittaa Kaupunginteatterin lavan ja katsojat

Babe - urhea possu Turun Kaupunginteatterissa, Kuva: Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri

*Yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin kanssa

Aloitan tunnustuksella: en ole koskaan innostunut puhuvista eläimistä, noista lasten elokuvien sankareista, jotka pelastavat miltei koko maailman. Eikä edes valkokankaat vuonna 1995 valloittanut vaaleanpunainen pieni possu saanut minua innostumaan genren elokuvista. Siltikin tein lippuvarauksen Turun Kaupunginteatteriin miltei heti, kun kuulin syksyllä 2019 ensi-iltansa saaneesta koko perheen näytelmästä, jonka päähenkilönä tuo vaaleanpunainen sankari, Babe-possu, seikkailee.

Olen tottunut näkemään Turussa loistavaa nukketeatteria ja tämän takia luotin, että sitä olisi myös tarjolla Kaupunginteatterin lavalla. Ehkä puhuvat eläimet onnistuisivat teatterilavalla siihen, mihin eivät kuvaruudulla kyenneet? Ja toisaalta, mahdollisuus tarjota esikoiselle ensimmäinen vierailu Kaupunginteatterin pääkatsomoon ja meille kahdestaan yhteinen kulttuurihetki, pelastaisi tilanteen kuin tilanteen ja ilahduttaisi niin itseäni kuin lasta.

Babe - urhea possun kukko, kalkkuna ja lampaat Turun Kaupunginteatterissa, Kuva: Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri.

Babe – urhea possu -näytelmä ylitti kaikki odotukseni. Ihastuin ja ilostuin ja nauroin yhdessä muun yleisön ja esikoiseni kanssa. Minulla ei ole kovin suurta muistijälkeä alkuperäisestä elokuvasta, mutta tuskinpa se on voinut olla yhtä riemastuttava ja mukaansatempaava. Milko Lehdon ohjaama näytelmä toimii loistavasti lavalla. Rooleissa on niin ihmisiä, eläimiksi pukeutuneita näyttelijöitä kuin nukkeja, kaikki sulassa sovussa kaiken aikaa yhdenvertaisina. Timo Väntsi on vastannut nukkejen ohjauksesta onnistuneesti, nukettajiensa käsissä ne liikkuvat kuin elävät esikuvansa konsanaan. Lammaslauman asut ovat niin kiehtovan näköisiä, että tekisi mieli koskea niihin. Ovatko ne yhtä pehmeitä kuin miltä näyttävät, ovathan? Pehmeät suosionosoitukset pukusuunnittelija Tuomas Lampiselle! Ja tilan kukko (Aaro Wichmann), mikä mahtava ilmestys! Jokaista jalanojennusta ja päänheilautusta myöten niin pihan kuningas kuin olla voi. Ihastuin!

Babe ja Paimenkoira Fly Babe - urhea possu -näytelmässä Turun Kaupunginteatterissa, Kuva: Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri

Lavalla riittää koko ajan nähtävää. Tarinaa eteenpäin kuljettavan Paimenkoira Flyn roolissa loistava Minna Hämäläinen on hellyttävä. Roolin kasvu näytelmän myötä on uskottavaa. Häntä heiluu sulavasti jokaisessa käänteessä eikä äidinrakkautta puutu, vaikka uusin tulokas ei samaa lajia olekaan. Hoggetin tilan isännän Herra Hoggetin (Stefan Karlsson) ja Baben (Sirpa Järvenpää / Merja Pöyhönen) yhteiselo on hurmaavaa seurata: miten possupaistia tulokkaasta suunnitellut isäntä näkeekin Baben oikean luonteen ja ymmärtää sen mahdollisuudet.

Babe – urhea possu on näytelmä, jossa on toiveikas, valoisa tunnelma. Tarina ja mukana jammailluttavat musiikkinumerot tempaavat mukaansa aikuisenkin. Heini Maarasen suunnittelemat nuket sulautuvat esitykseen hienosti ja Timo Väntsin ohjaama nuketus on ilmeikästä. Possuleikit jatkuvat kotona emme nimittäin malttaneet olla hankkimatta väliajalla pientä possupehmolelua mukaan kotiin kuopukselle vietäväksi. Se pidetään hyvässä tallessa ja tyytyväisenä, aivan kuten Babe.

Urheaan possuun ja maatilan muihin hahmoihin voit ihastua Turun Kaupunginteatterissa toukokuuhun 2020 saakka. Ikäsuositus 4+.

TEHDAS Teatterin H.C. – poeettinen kohtaaminen Englannissa on kaunis kuin satu

H.C. - poeettinen kohtaaminen Englannissa TEHDAS Teatterissa, Kuva: Jussi Virkkumaa
Charles Dickens (vas., Raimo Karppinen) ja H.C. Andersen (Timo Väntsi). Kuva: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri

*Yhteistyössä TEHDAS Teatterin kanssa

Kuin leppeä kesäpäivä Kentissä, Englannissa. Kukat kukkivat, niityt viheriöivät ja aurinko loistaa korkealla taivaan laella. Tällainen mielenmaisema pilkahtaa TEHDAS Teatterin H.C. – poeettinen kohtaaminen Englannissa -näytelmässä, ja se kuvaa hyvin myös itse esitystä. Leppeä, runollinen, kaunis. Rentouttava, hykerryttävä, syliinsä sulkeva.

20-vuotisjuhlavuottaan viettävän TEHDAS Teatterin kevään ensimmäinen ensi-ilta käsittelee kahden tunnetun, 1800-luvulla eläneen kirjailijan suhdetta ja kohtaamista. Marja Suden käsikirjoittama ja ohjaama teos tuo eteeni tanskalaisen H.C. Andersenin (Timo Väntsi) ja englantilaisen Charles Dickensin (Raimo Karppinen). Kaksi kirjailijaa, joiden tuotanto on minulle tuttua, mutta jotka ovat persoonina jääneet teostensa varjoon. Kirjailijatuttavukset tuo yhteen Andersenin tulo Dickensien luo vierailulle kesäiselle Englannin maaseudulle kesällä 1857. He ovat kirjoitelleet toisilleen vuosien varrella ja tavanneetkin kymmenen vuotta aiemmin. Mutta miten nyt sujuu viikkojen yhteiselo?

H.C. - poeettinen kohtaaminen Englannissa TEHDAS Teatterissa, Kuva: Jussi Virkkumaa
Kuva: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri

On kerrassaan hykerryttävää seurata kirjailijoiden kohtaamista ja Andersenin hieman liian pitkäksi venähtänyttä vierailua. Pohdin miten paljon tuon ajan kohteliaisuussäännöt ovat antaneet myöden tuoda todellisia ajatuksia ja tunteita esiin. Miten paljon Dickensin oma myrskyinen perhetilanne vaikuttaa hänen aatoksiinsa? Onko Andersen todella noin sinisilmäinen luonnonlapsi? Parivaljakon lisäksi lavalla piipahtaa pariin otteeseen Dickensin vaimo Catherine. Raimo Karppinen tulkitsee nyrpeän, lapset helmoissaan liihottelevan puolison hersyvästi.

Esitys hyödyntää kaunista sanojen sointia alusta loppuun saakka. Kun Andersen ja Dickens lukevat ääneen toisilleen kirjoittamia kirjeitä, on niiden kieli kuin sulosointuja. Välillä käytetään autenttisuuden tuntua tuovaa Andersenin kotikieltä tanskaa, ja kun satusetä vaihtaa englantiin, kenellekään ei jää epäselväksi hänen puutteellinen kielitaitonsa. Sulosointuja saamme kuulla myös Kari Mäkirannan lavan sivusta soittamassaan livemusiikissa. Harvinaista herkkua!

H.C. Andersen esityksessä H.C. - poeettinen kohtaaminen Englannissa TEHDAS Teatterissa, Kuva: Jussi Virkkumaa
Kuva: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri

H.C. Andersenin lystikkäät paperileikkaustyöt ja -leikit sekä erilaiset pienet nuket tuovat esitykseen uuden, satumaisemman puolen, jota mielellään näkisin lisää. Kuinka upeita Timo Väntsin tekemät ja nukettamat satuhahmot ovatkaan! Mervi Kuittisen ja Marja Suden lavastus ja tarpeisto ei esityksen tekstin tapaan ole ylitsevuotavan runsas, vaan siinä on juuri tarpeelliset elementit tunnelman luomiseksi. Esimerkiksi vanhanaikaisilla matkalaukuilla ilmennetään hauskasti vaikkapa liikettä ja siirtymää, kun puolestaan taustakangasta hyödynnetään tarinankerronnan välineenä.

Esityksen jälkeen minusta tuntuu kuin joku olisi kietonut pehmeään, kirjalliseen neuleeseen. ”Jeg elsker litteratur” sanoo esityksessä H.C. Andersenin hahmo. Niin minäkin, ja myös tätä suloisen hersyvää, runollista esitystä!

H.C. – poeettinen kohtaaminen Englannissa. Esitykset 14.3.2020 saakka. 12+. TEHDAS Teatteri, Itäinen Rantakatu 64 A, Turku.

Pakohuoneessa mysteerin äärellä

Mysteeri Turku pakohuone, Pakene arjestasi -seinävaate, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

*Liput pakohuoneeseen saatu Mysteeriltä/ Truescape Oy:ltä

Seisomme, me neljä, jonossa silmät sidottuina. Otamme toisiamme käsistä ja kuljemme hitaasti mysteerikon johdattamaan suuntaan. Ovi sulkeutuu. Ilmastointi humisee. Mysteerikko toteaa: ”Saatte ottaa huivit pois silmienne edestä.” ja poistuu huoneesta. Mihin oikein olemme tulleet?

Nurkassa olevalla näyttöruudulla digitaalikello raksuttaa jäljellä olevaa aikaa. Meillä on tunti aikaa päästä pois tästä suljetusta huoneesta. Olemme Mysteerin pakohuoneessa Turun Kaskenmäessä (Olavintie 2) ja Turun Urheilumuseo -mysteeri odottaa ratkaisuaan. Huoneen tarinan mukaan olemme tulleet yksityiskierrokselle kiinni olevaan Urheilumuseoon, jossa majailee upea kansallisaarre. Huoneen keskellä komeileva kansallisaarteen koroke on kuitenkin tyhjä. Katastrofaalista: missä museon ylpeys, kansallisaarre piilee? Tämä meidän pitää selvittää ja löytää kalleus ennen kuin on liian myöhäistä ja joku huomaa sen puuttuvan!

Neljät aivonystyrät raksuttavat ja alamme hiljalleen saada auki pulmaa. Tarvittaessa mysteerikkomme Noora auttaa huoneen nurkassa olevalta näytöltä sanallisella lisävihjeellä.

Mysteeri Turku pakohuone, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Kun kello on 56:52 viimeinenkin palikka loksahtaa kohdalleen. Olemme ratkaisseet arvoituksen, jihuu! Huokaisemme helpotuksesta ja mysteerikkomme eli pelin ohjaaja Noora saapuu huoneeseen purkamaan kanssamme pelin kulun. Meistä kolme on pakohuoneessa ensi kertaa, mutta eipä taida jäädä viimeiseksi. Hauska kokemus!

Koska pakohuoneen idea on ratkaista mysteeri, en paljasta pelin kulusta enempää. Uskaltaisin kuitenkin suositella pakohuoneilua, jos kaipaa vähän erilaista tekemistä vaikkapa kaveri- tai työporukalle. Fyysisen voiman sijaan aivonystyröille tulee takuulla käyttöä, ja yhteistyö ja kaverin kuunteleminen ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Mysteerin Turun toimipisteessä on neljä eri teemaista peliä, jotka ovat kaikki tarkoitettu 2–5 pelaajalle. Ne kurkkaat täältä. Turussa (ja monessa muussa kaupungissa) on myös monen muun toimijan pakohuoneita eri henkilömäärälle ja vaikeustasolla. Paneutuneimmat aivopähkinänpurijat käyvät läpi ne kaikki! Miltä esimerkiksi kuulostaisi ratkaista Kultaisen Joutsenen tapaus Liedon Vanhalinnan pakohuoneessa (Vanha Härkätie 111, Lieto) museomiljöössä? Vai onnistuisiko seurueeltanne pakeneminen Kakolan vankimielisairaalan sellistä Live Exit Gamesin huonepakopelissä (Michailowinkatu 1, Turku)? Se kannattaa itse kokea!

Amélie tuo Pariisin Turkuun

Marketta Tikkanen Ameliena Turun Kaupunginteatterin Amelie-musikaalissa, Kuva: Otto-Ville Väätäinen
Kuva: Turun Kaupunginteatteri / Otto-Ville Väätäinen

*Yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin kanssa

Kun Audrey Tautoun tähdittämä elokuva Amélie valtasi valkokankaat, ihastuin. Amélie sai minut hymyilemään, katsomaan maailmaa vähän uudesta näkökulmasta ja lopulta kiipeämään Montmartren kukkulalle ihailemaan Sacré-Coerin edessä avautuvaa Pariisia ja kurkistamaan matkan varrella siihen elokuvasta tuttuun kahvilaan. Usean vuoden ajan elokuvan suurikokoinen juliste seinälläni sai muistuttaa minua aamuisin elokuvan nostattamasta tunteesta, Amélien ilosta ja halusta tehdä maailmasta edes vähän kauniimman ja mukavamman elää muillekin.

Amelie Turun Kaupunginteatterissa, Kuva: Otto-Ville Väätäinen
Kuva: Turun Kupungintetteri / Otto-Ville Väätäinen

Ja nyt on Amélie on saapunut Turkuun. Keväästä saakka jatkunut innostunut odotus vaihtui ensi-illan huumaan perjantaina 13.9.2019 eikä epäonnesta ollut tietoakaan. Suomen kantaesityksen luoma jännitys kutkutteli ilmassa ja yleisön puheissa. Onneksi olin nähnyt maistiaisen tulevasta, joten luottavaisin mielin astelin katsomoon.

Turun Kaupunginteatterin lavalle tuoma Pariisi oli kuten Pariisin tulee olla. Värikäs, hieman nuhruinen ja ennen kaikkea täynnä elämää. Nautin suuresti sitä, että lava oli koko ajan täynnä katseltavaa, pieniä yksityiskohtia, kirkkaita valoja, ohikulkevia ihmisiä sekä suuria ja vähän pienempiä tarinoita.

Alisa Kujala ja Pörri Turun Kaupunginteatterin Amelie-musikaalissa, Kuva: Otto-Ville Väätäinen
Kuva: Turun Kaupunginteatteri / Otto-Ville Väätäinen

Amélien tarina on yksinkertaisuudessaan rakkaustarina. Mutta se ei ole matka pisteestä toiseen, vaan mutkitteleva polku, jonka varrella saadaan muutkin rakastumaan. Maaginen matka, jonka jatkuessa Amélie haluaa saada muut onnelliseksi, välittämättä itsestään tai unohtaen itsensä. Muiden onnellisuus on se, joka saa hymyilemään vielä kotimatkallakin, elokuvateatterista tai teatterista poistuessa.

Lavalle tuotuna Amélie toistaa uskollisesti elokuvan tarinaa. Ei kuitenkaan matkien, vaan antaen elokuvaa näkemättömällekin mahdollisuuden ihastua. Näytelmä on musikaali, jossa katsojalla on mahdollisuus antautua musiikin ja joukkokohtausten upeiden koreografioiden pyörteisiin. Vahvat lauluosuudet vakuuttavat, vaikka elokuvan ja Broadway-musikaalin äänimaailmat eroavat selkeästi toisistaan sovituksesta vastaavan Jussi Vahvaselän uurastuksista huolimatta. Mutta elokuvan musiikista vastannut Yann Tiersen onkin luonut soundtrackin, jonka vertaista on vaikea löytää.

Kaupunginteatterin Amèlien maailma on kaunis ja värikäs. Ja vaikka näytelmällä ei ole samoja mahdollisuuksia kuin elokuvalla, on näytelmän ohjaaja ja koreografi Reija Wäre saanut luotua esityksen, johon ei kaipaa yhtään enempää erikoistehosteita tai kuvakulmia. Lavastuksen 700 hehkulamppua kilpailevat loistollaan näyttelijöiden kanssa. Tarinasta tekee kiinnostavan sen kaikki pienet sivuhahmot tarinoineen: elämäänsä kyllästynyt hedelmäkauppias, klenkkaava ja kyyninen kahvilanomistaja, seikkaileva puutarhatonttu, epäonnistunut kirjailija, elämänilonsa kadottanut isä, rakkautta janoava ystävä. Vaikka heidän tarinansa jäävät vilahduksiksi, muutos parempaan saa ne kantamaan koko juonta eteenpäin. Marketta Tikkasen näyttelemä Amélie on yhtä herkkä, kujeileva ja samaistuttava kuin esikuvansa, ja sama herkkyys välittyy myös nuoressa Améliessa, jonka roolista vuorottelevat Iida Honkanen, Tilda Mäkimattila ja Alisa Kujala.

Turun kaupunginteatterin näytelmä pystyy luomaan hienosti katsojan eteen Amélien maailman, josta mielikuvitusta ei puutu. Esityksen jälkeen jää pohtimaan, miten itse voisi ilahduttaa muita ja luoda maailmasta vähän kauniimman elää. Mitä muuta sitä syksyn pimeyteen kaipaisikaan kuin iloa, väriä ja ripauksen rakkautta?