Aurinkobaletin Illallisvieraita-teos kattaa kauhukuvaston ja pop-viittaukset juhlaksi elämälle

Kuva: Jussi Virkkumaa

*Kaupallinen yhteistyö Aurinkobaletin kanssa

Seurueiden iloinen puheensorina ja ensi-illan kunniaksi kohotettujen kuohuviinilasien kilinä alkaa vaimeta, kun Aurinkobaletin Illallisvieraita-tanssiteoksen yleisö toivotetaan tervetulleiksi katsomoon. Astun muiden mukana saliin, ja katseeni osuu näyttämön oikealla puolella seisovaan hahmoon. Tyylikkääseen frakkiin ja valkoiseen rusettiin sonnustautunut hovimestari (Côme Calmelet-Pyykkö) seisoo raskaiden, punaisten samettiverhojen edessä.

Samettiverhot rajaavat näyttämön oikealta sekä takaa. Vasemmalle puolelle on puolestaan katettu juhlavasti pitkä pöytä kolmelle. Hovimestari toimii illan seremoniamestarina johdattaen katsojat englanniksi illan antiin. ”Mikä on elämän tarkoitus? Mitä oikeastaan etsimme ja saavutammeko siihen yhteyden? Missä kulkee raja näkyvän ja yliluonnollisen maailman välillä?” kysytään teoksen esittelytekstissä. Esimerkiksi tätä kaikkea ilta tulisi käsittelemään.

Hovimestari sytyttää isojen, näyttävien pöytäkynttelikköjen kynttilät. Pöydän ääreen kokoontuvat kolme muuta juhlapukuista hahmoa (Linda Björkqvist, Patrick Di Quirico ja Elina Raiskinmäki). Ja sitten mikään ei menekään kuin tavallisilla, fiineillä illalliskutsuilla. Seuraa kummallinen, hullunkurinen ja jollain tapaa kieroutunut illalliskattaus, jonka lomassa kommunikoidaan oudolla, tunnistamattomalla kielellä, tanssitaan yksin ja yhdessä ja otetaan yhteys rajan toiselle puolen.

Kuvassa vasemmalta: Linda Björkqvist, Patrick Di Quirico, Côme Calmelet-Pyykkö ja Elina Raiskinmäki. Kuva: Jussi Virkkumaa

Illallisvieraita on tanssitaiteilija ja koreografi Jyrki Karttusen ensimmäinen koreografia 40-vuotisjuhlavuottaan viettävälle Aurinkobaletille. Seuraan esitystä uteliaana, mutta paikoin hämmentyneenä. En osaa ennakoida mitä seuraavassa kohtauksessa tapahtuu. Ai tällaistako? Tällaistakin! Teos vilisee viittauksia populaarikulttuuriin. Paljon flirttaillaan kauhukuvastolle, kaamosajan pimeyteen sopien.

Esityksessä pääasiassa käytetty ei-mikään-kieli alleviivaa merkityksien häilyvyyttä ja tulkinnanvaraisuutta. Katsomiskokemus on kuitenkin aina uniikki, kunkin katsojan oma, vaikkakin muun katsomon kanssa jaettu hetki tämän teoksen parissa.

Kotimatkalla jammailen sattumalta radiosta tulevan Celebration-laulun tahdissa. Illallisvieraita toi kaikessa hupsuudessaan hauskan, hyvän olon tuohon marraskuiseen iltaan. Pienet jamit siis sille ja elämän ei-niin-vakavuudelle.

Esitykset 11.12.2021 saakka. Ikäsuositus 12+. Aurinkobaletti, Manilla, Itäinen Rantakatu 64, Turku.

Poor Butterfly käynnisti vuoden 2021 TIP-Festin klassikkoa uudistaen

Kuva: Arttu Lehtovaara

*Lippu saatu Aura of Puppetsilta

”Welcome back” julistaa lavalla Aino Lehtovaaran hahmon pitelemä kyltti, kun astun Turun Kaupunginteatterin Sopukkaan. Kukkasin koristellun kyltin toivotus liittyy alkamaisillaan olevan Lehtovaara-Malkin Poor Butterfly -esitykseen, mutta viesti lämmittää minuakin. On ihanaa päästä jälleen nauttimaan kulttuurista!

Toivotuksen taustalla on tarina rakastettunsa paluuta odottavasta naisesta, Butterflystä (Erika Malkki) ja hänen palvelijattarestaan Suzukista (Aino Lehtovaara). Inspiraatiota on saatu Giacomo Puccinin oopperasta Madama Butterfly.

Esitys käynnisti nukketeatterifestivaali TIP-Fest 2021:n keskiviikkona 3. marraskuuta 2021. Tapahtumien keskiössä on rakkaudenkaipuunsa kanssa taisteleva Butterfly, joka kamppailee sydämensä oikkujen kanssa valkoisen morsiuspuvun tyrnyyri täristen. Hauska kohtaus on alkupuolen tanssi, jossa Butterflyn sormuskäsi kuljettaa liikettä oivaltavasti. Suzuki säestää tapahtumia livenä esittämillään lauluilla ja muulla äänimaisemalla rakentaen äänitasoja looppauksin eri kerroksiin. Lauluja kuuntelisi mielellään uudestaankin.

Palvelijan ja palvellun lisäksi näyttämölla nähdään myös henkiin herätettäviä esineitä. Malkki käsittelee ja nukettaa trikookuteesta tehtyä Butterflyn sydäntä ja mieskasvoista kirjontatyö-sulhoa kekseliäästi ja katsomossa naurahduksia hersyttäen. Välillä kontaktia otetaan suoraan yleisöön. Se ja katsomon osittainen valaiseminen hälventää rajaa esityksen ja katsomiskokemuksen välillä. Katsojasta tulee paikoin myös osallistuja.

Vaikka Poor Butterflyssä on inspiroiduttu kuuluisasta oopperasta, on tragedia vaihdettu tragikoomiikkaan. Lava-avioliiton, pettymysten ja tuloksettoman odottelun jälkeen on naisellisen voimaantumisen ja oman, itsenäisen paikkansa löytämisen aika. Esityksen viimeinen laulu, Ilolaulu, alleviivaa tätä teoksen tyyliin sopien. ”Siis eteenpäin!”

Turku International Puppetry Festival TIP-Fest 2021 on käynnissä 3.–7. marraskuuta 2021. Lisätiedot ja liput löydät täältä.

Grus Grus Teatterin Väistämätön on kiehtova aikamatka yhteiskuntaamme

Kuva: Jussi Virkkumaa

*Kaupallinen yhteistyö Grus Grus Teatterin kanssa

”Tervetuloa henkisen lentoyhtiömme matkoille” toivottaa turkulainen Grus Grus Teatteri. Syksyn erikoislähtönä on aikamatka suomalaiseen yhteiskuntaan sadan vuoden aikajänteellä Väistämätön – Oundviklig -teoksen myötä. Esitys on tehty paikkasidonnaisesti upeaan miljööseen, 1890-luvulla valmistuneen valtion viljamakasiinin vintille. Nykyisin rakennus on osa merikeskus Forum Marinumia.

Aikarajavartiolaitoksen virkailijan myöntämän viisumin turvin nousemme hissiin kohti 4. kerrosta. Siellä aulaan on aseteltu puoliympyrään viisitoista harmaata puutuolia. Ihmisiä saapuu hiljalleen rajatarkistuksesta, ja kullakin on kädessään matkaan oikeuttava aikaviisuminsa. Olalla keikkuvat teatterin kangaskassit, joissa ovat rajalla lainaksi saadut, suloisesti lämmittävät kuumavesipullot. Ne tulevat tarpeeseen viileällä vintillä!

Jossain toisessa ajassa tällainen puoliympyrässä esityksen alun odottaminen voisi kaikessa intiimiydessään jollain tapaa lähentää meitä katsojia. Nyt keskellä pandemian kurittamaa syksyä se tuntuu hieman turhan läheiseltä, ja tekisi mieli odottaa muutama metri muista sivussa. Vihdoin kello lyö kuusi, ja gramofonimusiikki alkaa soida. Takanamme aukeavat paksut punaiset samettiverhot. Matka voi alkaa.

Kuva: Jussi Virkkumaa

Kuljemme sadan vuoden aikamatkan kohtauksesta toiseen. Kukin kohtaus on oma aikapysäkkinsä. Ne muodostuvat runsaasta määrästä huolella valittuja, aikakautta erinomaisesti kuvaavia esineitä. Toisinaan yhden ainoan tavaran tai äänen kautta selviää välittömästi tarkka tapahtuma-aika. Henkilökohtainen muisti kietoutuu osaksi kollektiivista historiaa. Tämän minä muistan itse, tuo on minulle kerrottu.

Katseeni siirtyy esineestä toiseen, dominoefektistä toiseen. Esineistö, ripaus osin piilossa olevaa tekniikkaa ja muutama ihminen saavat aikaan riemastuttavia ketjureaktioita ja hetkiä, joista osa hämmästyttää, osa riemastuttaa ja osa saa nostalgian pauloihin. Ketjureaktiot syntyvät esimerkiksi kaatuvasta kupista tai valuvasta jauhosäkistä. Välillä myös ihminen sysää reaktion käyntiin.

Tekisi mieli tutkia lähempää joitain esineitä. Ne herättävät myös muistoja. Juuri tuollainen jääkiekkopeli meilläkin oli! Ja entäs tuo vohvelirauta: maistan melkein kielelläni vastapaistetun vohvelin maun. Kukin kohtaus on valaistu tiiviisti suunnaten katseen juuri oikeisiin kohtiin.

Kuva: Jussi Virkkumaa

Noin 300 esinettä ja 200 reaktiota myöhemmin esitys on päättymässä. Siirrymme vintin toiselle puolelle, joka on esineistä tyhjä. Sen perällä loistavat kirkkaasti kolme kohdevalaisinta. Kävelemme niistä pois päin, juuri koettujen vuosikymmenten läpi. Ryhmästämme muodostuvat varjot venyvät pitkälle eteemme.

Ishmael Falken konseptoiman ja ohjaaman esineteatteriesityksen lopuksi ojennan vastassa olevalle aikarajavartiolaitoksen virkailijalle kuumavesipulloni. Jään pohtimaan teoksen aikatasoja, kun laskeudun alas tiiliportaita. Monessa askelmassa näkyvät painaumina vuosikymmenten jäljet. Väistämätön aikamatka tämäkin!

Esitykseen kannattaa pukeutua lämpimästi ja tulla vain terveenä. Kovin isoja turvavälejä on hankala pitää. Esitykseen mahtuu 15 katsojaa.

Väistämätön – Oundviklig -esitykset 28.11.2020 saakka Forum Marinumin Kruununmakasiinissa, Linnankatu 72, Turku. Suositusikäraja 12+. Kaikki esitykset ovat loppuunvarattuja.

Hauraita tarinoita Seilistä Salon Teatterissa

Kuva: Mikko Pääkkönen

*Kaupallinen yhteistyö Salon Teatterin kanssa

Vierailin pari kesää sitten Seilin saaressa. Paraisiin kuuluvan saaren kaunis luonto ja ympäröivä Saaristomeri tekivät vaikutuksen. 1600-luvulta vuoteen 1962 toimineen Seilin hospitaalin seinät kuitenkin vaikenivat siellä eläneistä ihmiskohtaloista. Seilin hautausmaalla seisoi yhä risti toisensa perään: sinne on haudattu hospitaalissa koko loppuelämänsä eläneitä potilaita.

Tänä syksynä Salon Teatterissa ollaan kaukana menneisyydessä, näiden Seilin mielisairaalassa eläneiden ihmiskohtaloiden äärellä. Pauliina Saloniuksen ohjaama ja sovittama, Satu Rasilan käsikirjoittama ja Mikko Koukin dramatisoima Seili-musikaali näyttää koskettavalla tavalla millaista elämä on voinut Seilissä olla.

Olimme nähneet musikaalin Turun Kaupunginteatterin kantaesityksenä vuonna 2014. Pidimme musikaalista, ja varasimme heti liput kuullessamme sen tulevan Salon Teatteriin. Syyskuun koittaessa hyppäsimme maskit kasvoillamme Turusta junaan ja matkasimme Seiliin Salon keskustan puutalossa olevaan teatteriin, jossa emme olleet aiemmin käyneetkään.

Kuva: Mikko Pääkkönen, kuvassa Sofia (Merita Seppälä) ja Johannes (Roope Pelo)

Seilin pääosassa on Sofia (Merita Seppälä), joka karkaa omista häistään. Hän tapaa Johanneksen (Roope Pelo) ja rakastuu. Yhteisen yön jälkeen Johannes kuitenkin katoaa, ja onnettomien sattumien seurauksena Sofia huomaa joutuneensa Seilin mielisairaalaan. Seilissä odottavat sairaalan rutiinit, ankara hoitohenkilökunta ja muut potilaat, joilla kaikilla on oma sydäntäriistävä tarinansa kerrottavanaan. Musikaali on ryyditetty kotimaisten naisartistien lauluilla Jussi Vahvaselän sovituksin.

Seppälä ja Pelo pelaavat hienosti yhteen. Mahdottoman rakkauden kuvaus riipaisee, ja viimeiseen asti toivon kaiken kääntyvän parhain päin. Heidän stemmojaan on upea kuunnella. Stemmoista saan nauttia myös useassa joukkokohtauksessa. Taitavasti toteutetuissa musiikkinumeroissa tunnelmaa luodaan myös Timo A. Aallon suunnittelemilla valoilla ja Marko Carlssonin koreografialla.

Kuva: Mikko Pääkkönen

Kuva: Mikko Pääkkönen

Naispotilaiden välinen solidaarisuus kantaa läpi esityksen. Loppuelämänsä hospitaalissa Sofian kanssa viettävät Augusta (Sonja Leino), Alma (Sanni Suvila-Nuutinen), Hilda (Emmy Welin), Lidia (Mira Lattu) ja Sigrid (Satu Lehtinen), joista kukin pääsee loistamaan esityksen eri vaiheissa. Kuka heistä on sairas ja mitä on olla terve, kysytään. Jaana Joutsela tekee Mariana upean roolityön perheensä eheyttä vaalivana perheenäitinä. Helppoa ei ole hänelläkään.

Riku Suvitien suunnittelema lavastus on riisuttu. Takaseinä on muodostettu juuttikankaalla verhotuista osioista, jotka toimivat niin ovina kuin projisoinnin taustana. Esityksessä käytetään videokuvaa (Onni Larrin kädenjälkeä), joka heijastetaan takaseinälle. Osassa kohtauksissa projisointi tukee kohtausta tuoden siihen juuri oikeanlaista tunnelmaa tai autenttisuuden tuntua, ovathan ne kuvattu Seilissä. Paikoin haluaisin keskittyä näyttelijöiden tulkintoihin ilman taustan rikkovaa liikkuvaa kuvaa. Osassa videoista naispotilaiden määrä on isompi kuin lavalla. Alman ja Sigridin hahmojen kaksoisroolitus selittänee tämän.

Kuva: Mikko Pääkkönen

Esityksen lopussa potilaat ripustavat kukin vuorollaan puisen tuolin seinälle naulaan. Jokaisella heistä on ollut oma tiensä kuljettavanaan, ja jokaisen tie on joskus kuljettu loppuun. Taija Jokilehdon suunnittelema puvustus ja kekseliäät kampaukset tuovat konkreettisen eron ”sairaiden” potilaiden ja ”terveiden” henkilöiden välille. Potilaat on puettu vaaleisiin, luonnonmateriaaleista tehtyihin vaatteisiin. Monella potilaalla on harteillaan shaali tai huivi suojaamaan ulko- tai sisäpuolelta tulevaa kylmää vastaan. Hospitaalin henkilökunta on taas vaatetettu arvovaltaa ja ajankuvaa huokuviin musta-valkoisiin vaatteisiin.

Parituntinen matka Seili-musikaalin myötä 1910-luvun hospitaalin koskettaviin kohtaloihin jää pitkään mielen päälle. Paljon on yhteiskunnassamme muuttunut sadassa vuodessa, mutta paljon on myös samaa. Vierailuaikanamme koronatilanne oli nykyistä lievempi. Se näkyi myös yleisössä, jossa aivan jokaisella ei ollut maskia. Välitetään yhä toisistamme ja käytetään mahdollisuuksien mukaan maskia.

Seili. Musikaali särkyneiden sydänten saaresta 20.2.2021 saakka Salon Teatterissa. Mariankatu 3, Salo.