Kuninkaan puhe – tarina poikkeuksellisesta ystävyydestä

Kuninkaan puhe -näytelmä

Yhteistyö Åbo Svenska Teaterin kanssa

Kuninkaan puhe on monelle tuttu Oscar-palkittuna elokuvana vuodelta 2010. Tänä syksynä se rantautui tänne Turkuun Åbo Svenska Teateriin ruotsinkielisenä kantaesityksenä. Näytelmän on ohjannut ja tekstin kääntänyt Pekka Sonck. Alkuperäinen teksti on David Seidlerin.

Näytelmän alun tapahtumat vyöryvät ohi nopeasti. Kohtausten pikaisuus ja viittellisyys on kiinnostavaa. Kukin kohtaus on ikään kuin viite kaikkien tuntemaan tarinaan. Kuitenkin juonen seuraamisen kannalta uskoisin, että historian tai edes elokuvan tunteminen auttaisi.

Ollaan ensin vuodessa 1925 ja prinssi Albertin, ”Bertien” ensimmäinen julkinen esiintyminen on nöyryyttävä. Hän on kärsinyt lapsesta saakka änkyttämisestä, joka on pitänyt hänet pois parrasvaloista. Hypätään 1930-luvulle ja Albertin isän, kuningas George V:n kuolema sysää maan vaikeaan poliittiseen tilanteeseen. Valitakko seuraajaksi epäsovinnaisen avioliiton solmiva vai änkyttävä poika? Alkaa prinssi Albertin taistelu kohti omaa, änkyttämätöntä ääntä. Albertin neuvokas vaimo Elizabeth saattaa miehensä ja australialaisen puheterapeutti Lionel Loguen yhteen.

Tämä tavallisen puheterapeutin ja kuninkaallisen prinssin vähittäinen ystävystyminen muodostavat voimakkaan tarinalinjan. Saamme seurata Albertin, tulevan kuningas Yrjö VI:n, kasvua ensin kohdata ongelmansa ja sitten voittaa se. Samalla se on tarina poikkeuksellisesta ja jopa epäsovinnaisesta ystävyydestä. Tämän rinnalla kulkevat maan sisäpoliittiset tapahtumat sekä Euroopan poliittiset myllerrykset.

Kuninkaan puhe -näytelmä
Prinssi Albert (Peter Ahlqvist) ja puheterapeutti Lionel Logue (Riko Eklundh) Loguen vastaanotolla.

Vaikka tarina on monelle tuttu, ei juoniselosteen etukäteen lukeminen liene pahitteeksi. Se löytyykin kätevästi myös suomenkielisenä teatterin sivuilta. Prinssi Albertin ja Lionel Loguen suhdetta on ilo seurata ja siitä kehittyy näytelmän edetessä intensiivinen ja lämmin.

Albertia näyttelevä Peter Ahlqvist on myös toiminut näytelmän lavastajana. Ja miten hienoja lavastukset ovatkaan! Erityisesti pidin kuninkaallisen palatsin jyhkeiden pilareiden sulautumisesta ja jatkumisesta teatterisaliin sekä näyttämön etualalla käytetystä tehostekankaasta. Tehostekankaalle heijastamalla esimerkiksi sateen esittäminen toimi hienosti. Mieleen jäi myös näytelmän loppukohtauksessa ollut mustavalkofilmin projisointi, joka oli onnistunut päätös näytelmälle. Kohtausten välillä lavasteet vaihtuivat sutjakkaasti ja kekseliäästi.

Näytelmää oli suht helppo seurata myös suomenkielisenä. Lavan yläpuolella kulkee suomenkielinen tekstitys. Joissain kohtaa huomasin sitä seuratessani jääväni näytelmän tapahtumissa hieman jälkeen ja nauravani vitseille viimeisenä. Seuraamista voisi auttaa paikoitus permannon sijaan parvelle, josta näkisi samaan aikaan sekä tekstityksen että näytelmän tapahtumat. Teatterin sivuilla myös vinkataan parhaista paikoista seurata tekstitystä.

Åbo svenska teatern

Åbo svenska teatern

Åbo svenska teatern

Itse teatterirakennus on upea. Monelle Kauppatorin laidalla seisovan rakennuksen julkisivu on tuttu, mutta myös sisätilat ovat näkemisen arvoiset. Jo astuminen Aurakadulta koristeelliseen aulaan luo aivan omanlaisensa tunnelman. Teatterisalin runsas kultakoristelu, katon maalaukset ja muhkea kattokruunu sekä esiripussa ja tuoleissa käytetty punainen sametti tempaavat teatterikävijän vuosisatojen taakse. Uusklassisen rakennuksen ovat suunnitelleet monelle hyvin tutut arkkitehdit P.J. Gylich ja C.L. Engel (julkisivu). Tavallisena arki-iltanakin teatterisalissa istuessa tuntuu jotenkin erityiseltä. Istuuhan siinä Suomen vanhimmassa teatterissa.

Kuninkaan puhe (Kungens tal) Åbo Svenska Teaterin Päänäyttämöllä. Esityksiä 28.1.2017 saakka.

Näytelmän kuvat: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater

Tivoli tempaa tunteiden pyörteisiin

Tivoli-teatteriYhteistyö Turun Kaupunginteatterin kanssa.

Kun kuulin keväällä Turun Kaupunginteatterin elokuussa kantaesityksensä saavasta, lapsille suunnatusta Tivoli-pienoismusikaalista, mielenkiintoni heräsi. Promokuvissa vilahtelivat tivoliympäristö ja värikkäät hahmot ja juoni kuulosti veikeältä. Tätä pitäisi päästä katsomaan!

Syyskuun koittaessa kalenterista oli löytynyt sopiva kohta kulttuurielämykselle. Sain seurakseni viisivuotiaan siskonpoikani, ja teatteri-ilta Linnateatterin teatterisalissa sai alkaa. Katsomo oli lähes täynnä. Osa yleisöstä istui pehmokorokkeen päällä, osa oli kasvanut jo lehdenlukuikään.

Kimmo Virtasen kirjoittama ja ohjaama Tivoli tempaa mukaan viisivuotiaan Sofian maailmaan. Sofian äiti kasvattaa lastaan suitsimaan tunteensa, sillä niille ei kylmässä maailmassa ole tilaa. Syliinkään on turha pyytää. Ymmärrettävästi tämä tuottaa ongelmia niin pienelle tytölle kuin hänen isälleenkin – isä kun hukuttaa tunteensa ruokaan. Helppoa ei taida olla kontrollifriikki-äidilläkään. Jopa vierailu tivoliin on hetki, jolloin tunteita ei saisi näyttää. Tämä menee yli Sofian sietokyvyn ja pyynnöstä tivolin taikuri taikoo vanhemmat pois – ja sepäs synnyttää sopan.

Tivoli

Tivoli

Tivoli on kuuden näyttelijän voimannäyte. Tivolissa vilisee toinen toistaan hulvattomampia hahmoja aina taikurista possujunan possuihin. Jännitin hieman lapsen puolesta onko esimerkiksi kummitustaloon sijoittuva kohtaus liian pelottava, mutta hyvin sekin otettiin vastaan. Mukaan on siroteltu Olli Heikkisen säveltämiä pieniä laulahduksia.

Suht vähäeleiset lavasteet mukautuvat hienosti kuhunkin kohtaukseen. Eikä esitys jää pelkästään lavalle – välillä hahmot hyödyntävät katsomon keskiportaita. Esimerkiksi kohtauksessa pellestä, joka löytää erivärisiä (tunne)ilmapalloja, tulevat Sofia ja Möttönen katselemaan kohtausta yleisön keskelle. Samalla he kommentoivat ja opastavat mitä kohtauksessa tapahtuu tuoden tapahtumia entistä enemmän katsomon ja lapsen tasolle. Hauskaa oli, että välillä kuului lasten spontaaneja reaktioita, joista yksikin sai näyttelijän pitelemään pokkaansa.

Tivoli-musikaali

Tivoli-musikaali

Hahmoista jäivät erityisesti mieleen turkua puhunut, Minna Hämäläisen tulkitsema pehmohirvi Möttönen (”Tottakai mä puhun turkua, onhan mut ostettu Turust!”) sekä Anna Victoria Erikssonin tulkitsema sympaattinen Sofia. Mieleen jäi myös Panda, joka kaikessa mahdottomassa itsevarmuudessaan olisi kyllä saanut meiltä kodin, sekä karusellin hevoset. Niiden kohtaus oli hersyvää komediaa karusellihevosten vapaudenkaipuusta.

Veikkaan, että tätä näytelmää tullaan esittämään tulevaisuudessa ympäri Suomen. Mitä teatteriseurana ollut viisivuotias tuumasi 45 minuuttia kestäneestä esityksestä? ”Olisi saanut olla pidempi!”. Taisi tykätä.

Tivoli – pieni musikaali suurista tunteista. Ikäsuositus yli 4 v. Esitykset 26.11.2016 saakka.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri

Neljäntienristeys – neljän sukupolven tarina

4TR_harjoitus_178

Turun Kaupunginteatterin kantaesitys Neljäntienristeys sai viikonloppuna ensi-iltansa. Tommi Kinnusen samannimiseen, palkittuun romaaniin pohjautuva näytelmä käy läpi yhden suvun vaiheita sadan vuoden ajalta. Tarinan keskiössä on neljä henkilöä, kätilö Maria, hänen tyttärensä Lahja, Lahjan puoliso Onni ja heidän miniänsä Kaarina.  Neljä sukupolvea ja neljä erilaista elämäntarinaa. Aikatasot ja tarinat limittyvät toisiinsa.

Esityksen tematiikassa ollaan perusasioiden äärellä: kuka rakastaa ja ketä, pitääkö elää aina normien mukaan ja miten antaa anteeksi sellaista, mitä ei ääneen sanota. Rakkauden, anteeksiannon ja hyväksynnän problematiikka on vahvasti läsnä. Henkilöiden valinnat ja niistä koituvat seuraukset seuraavat sukupolvesta toiseen. Yksittäisen ihmisen näkökulmasta tarkastellaan myös isoja linjoja, kuten sotaa ja oikeutta rakastaa ketä haluaa. Mikrohistoriallinen näkökulma kiehtoo.

4TR_harjoitus_54

Lavastus on toteutettu upeasti niin, että lavan päädyissä on (eri sukupolvien rakentamat) talorakenteet. Katsomot ovat lavan molemmin puolin. Lavastusta myös hyödynnetään keskeliäästi ja se elää tapahtumien mukana. Peruselementit tuli ja vesi tuhoavat ja puhdistavat. Koskaan ennen en ole tainnut teatterissa nähdä näin paljon virtaavaa vettä!

Myös puvustus kiinnitti huomioni. Lähes jokaisen hahmon asuissa on jotain kummallista, hieman vinsahtanutta. Onnin puku on muuten aivan tavallinen, mutta toinen hiha puuttuu. Kätilö Marian takki on toiselta puolelta normaali samettitakki, toiselta puolelta puolet lyhyempi silkkivuori vain. Esityksen loputtua loppukumarruksien aikana olin huomaavivani, että nyt kaikkien hahmojen puvut ovat ehjiä. Kuvastaako se sitä, että he ovat vihdoin kokonaisia? Näytelmän arvosteluissa on pohdittu asujen rikkonaisuuksien ilmentävän kokemuksia eletystä elämästä, samoin on pohtinut kirjailija itse twiitissään.

Lähdin aika takki auki ensi-iltaan. Tarina ei ollut minulle ennestään tuttu, ei, vaikka Kinnusen kirja on ollut jo kauan lukulistallani. Teoksen tunteminen olisikin voinut antaa katsomiskokemukselle enemmän syvyyttä ja ymmärrystä mitä tapahtuu ja miksi. Välillä siirtymät aikatasoista toiseen ovat niin nopeita, että perässä ei meinaa pysyä. Paljon jää katsojan muistin tai tulkinnan varaan.

Suosittelen Neljäntienristeystä lämpimästi. Se ei ole helppo ja kepeä, mutta antaa katsojalle paljon. Menkäähän katsomaan! Esityksiä 13.5.2016 saakka.

Kuvat: Turun Kaupunginteatteri/ Otto-Ville Väätäinen

%d bloggaajaa tykkää tästä: