Muutin kesäksi Espooseen opintoihin kuuluvan työharjoittelun vuoksi. Ensimmäiset viikot kuluivatkin uuteen työhön ja ympäristöön totuttelemisessa, mutta muutaman viikon jälkeen tuli tylsistyminen. Mietin, mitä edullista ja hauskaa tekemistä keksisin työpäivien jälkeen ja havahduin museokortin mainoksiin Facebookissa. Ostin siltä istumalta kortin ja olenkin vieraillut useammin museoissa kuin pitkään aikaan. Tähän koostin kokemuksia Helsingin museokäynneistä.
Ensimmäinen kohteeni oli museoiden klassikko Ateneumin taidemuseo. Ateneumissa on parhaillaan käynnissä Tarujen kansat -näyttely, joka keskittyy 1800- ja 1900-lukujen vaihteen suomalaisiin ja norjalaisiin taiteilijoihin, jotka loivat teoksensa kansanelämän ja -tarujen pohjalta. Näyttely oli teemoiteltu mainiosti ja vaikka aihepiirit olivatkin tuttuja folkloristille, antoi upea kuvamaailma paljon. Oli havahduttavaa huomata suomalaisten ja norjalaisten taiteilijoiden väliset yhteydet niin aiheiden puolesta kuin ulkonäöllisestikin. Taiteilijamuotokuvissa kun taiteilijat olivat kuin veljessarja partaisine naamoineen. Ihanaa oli myös uppoutua maalausten luomiin tunnelmiin ja mielikuvitusmaailmoihin. Ateneumin näyttely on lumoava ja sai ainakin oman mieleni virkistymään arjen keskellä.
Toinen museokäynti osui minulle ennestään vieraaseen, mutta toki nimeltään tuttuun Designmuseoon. Tutustuin Suomimuodin antologia sekä Suomalainen muoto -näyttelyihin. Olin itselleni jossain määrin vieraalla maaperällä muodin maailmassa, mutta kappas, näyttelyssä oli tietysti itsellekin tuttuja suomalaisen muodin klassikoita. Näyttely on jaoteltu kronologisen jatkumon sijaan erilaisiin teemoihin, joiden myötä avautui itselleni uusia näkökulmia suomalaisen muodin ilmiöihin. Tai lähinnä muodostui kysymyksiä, joihin ei näyttelyssä oikein saanut vastausta. Opastetulle kierrokselle osallistuminen olisi varmasti ollut paikallaan, mutta kelpasi näyttely näinkin huvittuen erikoisista muotiluomuksista ja nauttien vaatteiden tuomista omista muistoista.
Vielä enemmän muistoja nostatti Designmuseon ensimmäisen kerroksen Suomalainen muoto -näyttely, joka eteni kronologisesti esitellen hyvin eri aikakausien muotoilua taidelasista Paimion parantolan sisustukseen ja Nokian puhelimiin. Näyttely sai kokemaan, että tämä kaikki on osa minua, omaa menneisyyttäni, mutta myös tulevaisuutta.
Kolmannelle museovierailulle suuntasin Kiasmaan katsastamaan erityisesti Robert Mapplethorpen retrospektiivisen näyttelyn. Taiteilija on itse sanonut, että ”Yritän tallentaa hetken ja paikan, jossa elän: New Yorkin. Näitä kuvia ei olisi voitu tehdä minään muuna aikana.”. Lausahdus kiteyttää näyttelyn hyvin, vaikka osa valokuvista tuntuivatkin ajattomilta ja edelleen ajankohtaisilta. Näyttelyn aikaansaamassa huumassa kävin katsomassa myös Ismo Kajanderin näyttelyn sekä muotokuvia esittelevän Face to face -näyttelyn. Huomasin kuitenkin, ettei keskittymiskyky enää täysin riittänyt nauttimaan näinkin erilaisista kuva- ja taidemaailmoista. Alkuun harmitti, kunnes muistin, että museokortillahan voin nauttia jokaisesta näyttelystä vielä moneen kertaan.
Arjen pilkahduksia 