KGB-museo Tartossa

KGB-sellimuseon ikkuna Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Riian mäellä, pienen matkan päässä Tarton keskustasta on Harmaaksi taloksi kutsuttu jykevä rakennus. Riia- ja Pepleri-katujen kulmassa oleva pitkä talo on kylvänyt kauhua ja pelkoa vuosikymmeniä, sillä siinä toimi 1940–1950 -luvuilla NKVD:n ja KGB:n Etelä-Viron keskus. Talon kellarissa on vuodesta 2001 ollut Tarton kaupunginmuseoon kuuluva KGB Kongide muuseum. Visit Tartun sivuilla KGB-käytävien museoksi kutsuttu museo voisi kääntyä suomeksi ennemmin KBG-sellien museoksi. Talon viertä kulkee vilkas Riia-katu, jonka toisella puolella on boheemi Karlovan kaupunginosa.

Museo ei ole erityisen hyvin merkattu. 15b-rapun ulko-oven vieressä on kyltti, joka ilmoittaa museon olevan täällä. Ulko-ovesta vasemmalla on heti jyrkät portaat alas kellariin. Näitä portaita aivan kaikki vangit eivät päässeet koskaan kävelemään enää ylöspäin.

KGB-sellimuseon sisäänkäynti Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty,

KGB-sellimuseon sisäänkäynti Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

KGB-sellimuseon kartta Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

KGB-sellimuseon käytävää Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Käytävästä, selleistä ja muutamasta lisähuoneesta koostuva museo on pienehkö. Osa tiloista on palautettu alkuperäiseen asuun. Puna-valkoinen värimaailma toistuu ja lattia on karua betonia. Pysyvässä näyttelyssä esitellään kommunistihallinnon rikoksia ja tutkintavankeusaikaa. Vangit olivat täällä tutkintavankeudessa poliittisista syistä jopa kymmenen kuukautta ennen siirtoaan joko Siperiaan tai teloitukseen. Vankeusaikana heitä kuulusteltiin ja kidutettiin sekä henkisesti että fyysisesti. Myös esimerkiksi virolaiset partisaanit eli Metsäveljet sekä sodan jälkeinen taistelu maan itsenäisyydestä eli Viron vastarintaliikkeen toiminta saavat museossa omat osionsa.

KGB-sellimuseon kuulusteluhuone Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

KGB-sellimuseon kuulusteluhuone Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Vakoojan esineistöä KGB-sellimuseossa Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Vakoojan välineitä.

Museossa on paljon lukemista, erityisesti jos osaa viroa. Monet näyttelytaulut ovat käännetty myös suomeksi ja englanniksi. Monessa huoneessa voi napata laminoidun suomenkielisen tekstin luettavakseen. Myös vitriinit ja huoneet notkuvat esineistöä. On jännittävää nähdä ja lukea esimerkiksi minkälaista välineitä ja toimintatapoja vakoojilla on ollut käytössä. Tavallisesti vakoojatarinoihin pääsee tutustumaan vain populaarikulttuurin tuotoksissa. Esineistöä on sekä kuulustelijoilta että kuulusteltavilta, ja molempien puolien äänet pääsevät esiin. Vaikka museo on pieni, meinaa välillä museoväsymys iskeä, varsinkin, kun käsiteltävät aiheet ovat emotionaalisesti paikoin hyvin raskaita. Katson paksuja kiviseiniä ja mietin mitä kaikkea ne ovat nähneet.

Käsityö KGB-sellimuseossa Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Liina on tehty Harmaassa talossa lahjaksi vangin äidille
Esineistöä KGB-sellimuseossa Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Siperiassa tehty laukku

Olen vieraillut Tallinnan Viru-hotellin ylimmässä kerroksessa olevassa KGB-museossa (Viru väljak 4, Tallinna), jonka näkökulma on hyvin toisenlainen. Täällä Tarton museossa tapahtumia tarkastellaan pitkälti tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Museon lukuisista valokuvista tuijottaa silmästä silmään esimerkiksi Siperian leireillä olevia ihmisiä kanssavankiensa tai perheidensä kanssa tai pidätyskuvan vakavat ihmiset. Myös esineistö tuo mikrohistoriallisen näkökulman esiin. On liikuttavaa nähdä juuri täällä vangin äidilleen tekemä kaunis valkoinen pöytäliina tai Siperiassa miehen vaimolleen kutoma verkkokassi.

KGB-sellimuseon rangaistuskoppi Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Yksi koskettavimmista kohdista vierailullani on, kun saavun eristyssellien eli karssereiden luokse. Pikkuruisessa vajaan neliömetrin kokoisessa sellissä istuu nukke näyttämässä mallia miten vanki on  joutunut olemaan epämukavasti kopperossa. Eristysaika oli usein 5–10 vuorokautta ja ruokaa sai joka kolmas päivä. Tämä ei ole inhimillistä. Toinen pysäyttävä hetki on lukiessani opiskelijoiden vastarintaliikkeen Sini-Musta-Valkoisen toiminnasta. Pidätyskuvista tuijottaa nuoria koululaisia, jotka laittoivat itsensä likoon maan itsenäisyyden vuoksi.

On kuvaavaa, että idea museon perustamisesta tuli entisiltä Sini-Musta-Valkoisen jäseniltä, kun he olivat vierailemassa kellaritiloissa. On tärkeää, että tämä museo on olemassa ja kertomassa vaiettujen ja paikoin unohdettujen ihmisten tarinoita. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen museo!

KGB Kongide muuseum, Riia tänäv 15b, Tartto, Etelä-Viro.

Lue myös Vehreä kulttuurikaupunki Tartto ja Ravintolavinkit Tarttoon.

Mainokset

Pelon tutkielmia Rosemaryn huone -tanssiteoksessa

Jenni Kivelä ja Kiltit ihmiset: Rosemaryn huone -teos Lammassaaressa, Kuva: Aino Kannisto

*Yhteistyössä Jenni Kivelä ja Kiltit ihmiset kanssa

En saanut lapsena katsoa kauhuleffoja. Jos olisin saanut, uniini olisi varmasti tullut esimerkiksi Stanley Kubrickin Hohdon kaksostytöt. Lapsena pelkäsin pimeää, ja yhä pimeä tekee välillä minulle epämukavan olon. Saadessani kutsun tulla katsomaan Jenni Kivelä ja Kiltit ihmiset -nykytanssiryhmän uusinta teosta Rosemaryn huone Helsingin Lammassaareen innostuin ennenkokemattomasta miljööstä. Tämä pitää nähdä! Vasta päivää ennen esitystä aloin miettiä onko esityksessä näkyviksi tuotavat ihmisten pelot minulle liikaa. Kuinka jännittävä kokemus on edessä?

Koittaa lokakuinen tiistai-ilta, ja neljäntoista hengen ryhmämme on kokoontunut Matinkaaren sillalle Helsingin Vanhankaupunginkoskelle. Kun kello lyö puoli seitsemän, lähdemme hiljaisuuden vallitessa kävelemään leveitä pitkospuita pitkin Lammassaareen. Mereltä käy tuuli, ja hämärä alkaa laskeutua. Saavuttuamme perille edessä on kolmen tien risteys, joista seuraamme kumpuraista metsäpolkua. Varon askeliani, sillä polku on paikoin mutainen ja lehtien peitossa ja sitä risteävät puiden juurakot. Ohitan monia pikkuruisia kesämajoja jännityksen kutkuttaessa vatsanpohjassani. Mietin olenko pukenut liikaa vaatteita päälle: pärjäisin näillä helposti pakkasasteissa.

Kavuttuamme pienen kallioisen mäen pääsemme Pohjolan Pirtti -nimisen näyttävän hirsirakennuksen edustalle. Olemme saapuneet kesävieraiksi Lepolaan, väsyneille naisille tarkoitettuun kesäsiirtolaan. Meille jaetaan kuulokkeet ja kutsutaan sisälle pirtin kahvioon. Siellä on kaksi valkoisin pöytäliinoin peitettyä pitkää pöytää, joissa jokaiselle on nimettyyn istumapaikkaan katettu lautanen ja ruokailuvälineet. Hieman vinksahtaneet tarjoilijat jakavat kaikille keittoa. Nauhalta soi välillä paikoilleen juuttuva musiikki sekä toimintaohjeita. Katson muita vaivihkaa pienoisen hämmennyksen vallassa. Miten tässä kuuluu toimia? Kuuluuko keitto oikeasti syödä? Kun ensimmäinen uskalias alkaa sitä lusikoida, seuraamme me muut perässä. ”Siinä ei ole botuliinia”, nauhalta kuuluu. Keittoni päälle on ripoteltu yrttejä. Vaikka nauhalta kehoitetaan syömään erityisesti ne, päätän jättää isot rosmariininoksat lautaselle. Ilta on pimennyt, ja ikkunoiden takana puiden lomassa kajastaa oranssinpunainen iltarusko.

Syömisen lomassa meidät haetaan 2–3 hengen ryhmissä pois. Minut noudetaan viimeisenä kahden muun kanssa, ja kuljemme taskulamppujen valaisemana viereiseen kesäsiirtolan taloon. Kolmen hengen ryhmämme ohjataan pieneen huoneeseen, jonka jokaisella kolmella sängyllä on nimilaput. Seinille on ripustettu erilaisia tauluja ja kuvia. Pitsiverhoin kehystetylle ikkunalle on aseteltu muun muassa rikkinäisiä nukenpäitä. Kylmänä olevan talon kosteus yrittää hiipiä paksujen toppa- ja villavaatteitteni läpi. Istahdan nimelläni varustetulle sängylle, jonka pitsitäkillä peitetyt petivaatteet hohkaavat kylmyyttä. Esitys tapahtuu suurelta osin näissä pienissä huoneissa, joissa kuulokkeista tulevan yksilöllisen ääninauhan ja huoneeseen tulevien esiintyjien kanssa katsoja pääsee tutkimaan minkälaisia pelkoja muilla on tai on ollut.

Kokemuksellinen, katsojan toimivaksi kokija-objektiksi houkutteleva esitys on jännittävä, kiehtova ja paikoin jopa kauhistuttava. Se on sekoitus suomalaista syksyisen saariston maisemaa ja tunnelmaa sekä amerikkalaista kauhukuvastoa. Välillä oman huoneen seinien takana ja yläpuolella kuuluu askelia, klonksahduksia ja ääniä, jotka sopivat teoksen odottavaan ja virittyneeseen tunnelmaan. Teoksen pelot ovat paikoin epämiellyttäviä tai karmivia ja välillä lähes herttaisia lapsuuden muistoja. Teos saa pohtimaan pelkoa ja sen ulottuvuuksia. Mitä minä olen pelännyt? Mitä minä pelkään nyt? Miksi pelkään? En ehkä paljasta liikaa, kun kerron esityksen päättyvään lyhyehköön pimeään hetkeen. Tämä on ainut kohta, jossa minun tekee mieli ottaa ventovierasta vieruskaveriani kädestä. Lapsuuden pimeän pelko on läsnä.

Rosemaryn huone on teos, jonka katsojaa monella tavalla ympäröivä maailma samalla hurmaa ja hämmentää. Kokemus on yksilöllinen jo sen takia, että jokaisella katsojalla on oma uniikki ääninauhansa. Työryhmä pitää tunnelman taitavasti yllä koko esityksen ajan. Huoneiden vaihtojen välinen ilmeinen kiire ei näyttäydy katsojalle. Jenni Kivelän koreografia ja teksti luovat esitykselle jännitteisen ilmapiirin, jota seitsemän esiintyjää taitavasti tulkitsevat. He tuovat näkyväksi pelon ja kauhun tunteita sekä muistojen pelko- ja kauhukuvaelmia tarkkanäköisesti ja pienillä vivahteilla teoksen maailmaan istuvasti. Puvustus ja lavastus toistavat esityksen kuvastoa hienosti pitäen hieman vinksahtaneen vireen yllä. Katsojan mukaan ottaminen on rohkea dramaturginen ratkaisu, ja rohkeaa on myös katsojien heittäytyminen mukaan leikkiin yksilöllisten ääninauhojen armoille sekä kanssakatsojien seuraksi teoksen kokijaksi.

Ohjaus, koreografia, tekstit: Jenni Kivelä
Esiintyjät: Elina Kivioja, Ninu Lindfors, Tarja Siimes, Nora Iso-Kungas, Heidi Luomala, Kaisa Vahteristo ja Arttu Ylänen
Ääni: Joonas Outakoski
Valo: Mia Kivinen
Esitysdramaturgia, kanssaohjaus: Eira Virekoski
Pukusuunnittelu ja lavastus: Liisa Pesonen

Kuva: Aino Kannisto

Rosemaryn huoneen esitykset 20.10.2018 saakka Lammassaaressa, Helsingissä. Esitykset ovat loppuunmyytyjä.

Rakkaudesta-esitys välittää sanojen kautta utopian tulevaisuuden maailmasta

Rakkaudesta-esityksessä Helsingin Kalasatamassa ja Suvilahdessa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

*Yhteistyössä Rakkaudesta-esityksen kanssa

Sääennuste lupailee lauantaille ajoittaisia sadekuuroja. Iltapäivään mennessä on selvää, että kuurojen sijaan taivaalta sataa paljon ja pitkään. Haen kauppakeskuksesta kotona jalkaani laittamien tennareiden korvaajiksi  kumisaappaat ja laskeudun Kampin metrotunneliin. Metron käyttämisessä on minulle erityistä matkan tuntua, sillä kotikaupungissani ei tätä kulkumuotoa ole. Nousen kyydistä Kalasataman pysäkillä. En ole aiemmin ollut täällä, ja näen vielä avautumistaan odottavan kauppakeskuksen, upouusia kerrostaloja, rakennustyömaita ja asfalttia. Joutomaata, teollisuutta ja vaaleasävyisten rakennusten ryppään. Nähdessäni vanhan kaasukellon uumoilen, että kohta olen perillä.

Olen tullut katsomaan Rakkaudesta-työryhmän Rakkaudesta sanasto tuleville vuosikymmenille -esitystä. Odotan Cirkon aulassa sen alkua. Katsojat on jaettu värikoodattuihin ryhmiin. Pääsen vihreään, jonka sadevaatteisiin sonnustautunut vetäjä lupaa pian koota kasaan. Jännittää. En oikein hahmota mitä on tulossa, ja juuri se on kiinnostavaa.

Rakkaudesta-esityksessä Helsingin Kalasatamassa ja Suvilahdessa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Pian kokoonnumme yhteen rakennuksen ulkopuolelle. Jokaiselle on jaettu kuulokkeet ja MP3-soitin, joiden toimivuus varmistetaan ennen liikkeellelähtöä. Lähdemme sinne mistä tulinkin, metroaseman suuntaan, ja pohdin minne mahdamme olla menossa. Olo on hieman epätodellinen, kun kuljen syyssateessa upouudessa ympäristössä, ja korviini soljuu uudenlaisia, ennestään tuntemattomia sanoja. Ohittaessani jääkarhut katson niitä uteliaasti. Ovatpa hengailupaikan valinneet!

Rakkaudesta sanasto tuleville vuosikymmenille on esitystaidetta, sirkusta ja sanoja yhdistelevä poikkitaiteellinen teos, joka käsittelee aikaa ja olosuhteita, jotka ovat vasta tulossa. Fossiilisen aikakauden jälkeen on tulossa jälkifossiilinen, ja tässä esityksessä esitellään sanoja, joilla käsitellä ja ymmärtää tätä uutta ajanjaksoa. Ykkösnauhan kuunneltuani olen sekä vaikuttunut että hieman pyörällä päästäni kaikesta tästä informaatiosta. Mitä on vielä tulossa?

Esitys jatkuu toisella nauhalla, jonka saa mennä kuuntelemaan haluamaansa paikkaan. Vaikka sataa edelleen, vetää merenranta minua puoleensa. Seison vielä osittain rakenteilla olevalla rantatörmällä ja katson merelle. Se on samaan aikaan sekä tuttu että vieras. Nauhalta luetaan ja selitetään jälleen uusia sanoja, joista osa on helpommin ja osa hieman vaikeammin ymmärrettävissä. Autuumaa. ELA. Leikinnäkö. Muuntamoinen. Restabiliteetti. Tulevaisuuden paino. Suomessa asuvan ja kasvavan eliöstön perusturvasta huolehtivan ELA:n kohdalla huomaan liikuttuvani ja lähes toivovani, että tällainen eliöiden Kela oikeasti perustettaisiin. Minkään eliön perusturvallisuuden tunnetta ei voi koskaan tukea liikaa.

En ole varma paljonko haluan tästä esityksestä teille paljastaa, sillä se muotoutuu vahvasti jokaisen katsojan omasta kokemuksesta. En ehkä paljasta liikaa kertoessani, että kirjoittaessani terveisiä tuleville sukupolville koin samaan aikaan sekä jonkinlaista ajassa leijumista että maailmantuskaa millaiselta maailma näyttääkään vuosikymmenien kuluttua? Tunnetaanko silloin edes käsitettä vesisade?

Rakkaudesta-esityksessä Helsingin Kalasatamassa ja Suvilahdessa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Väliajan jälkeen esitys jatkuu Cirkon tiloissa, jossa ei miellyttävästi sada eikä tuule. Suuri ja korkea esitystila on eräänlainen elävä galleria, jossa pääsen kulkemaan lainatohveleissani ja tutustumaan eri osioihin. Esiintyjät puuhaavat omia osioitaan ja lisäksi on nähtävillä myös lisää uudissanoja ja katsojien tulevaisuuden terveisiä. Kierrän tilaa uteliaana ja hykerrellen lämmöstä ja odotuksesta. Erityisen vaikutuksen minuun tekevät mustaan jätesäkkiasuun pukeutunut Öljiö sekä Heikki Tolinin kineettisen hiekan nukettaminen.

Istuudumme alas, ja katsojien keskelle muodostetulla lavalla esitys jatkuu. Minna Haapasalo, Joona Lindberg, Jenny Mansikkasalo ja Heikki Tolin esittelevät meille esimerkiksi erilaisia muuntamoisia eli yrityksiä muuttaa ihmisen hermosto kasvi- tai eläinlajin hermoston mukaiseksi. Jenny Mansikkasalon akrobatia kattoon kiinnitetyillä tikkailla on upeaa ja maagista katsottavaa. Kuten muu esitys, on siinä samaan aikaan sekä tuttuja että uusia elementtejä. Tilan ja tarpeiston käyttö on kekseliästä. Ääni- ja valoteknikot otetaan rennosti mukaan osaksi esitystä. Myös yleisö otetaan mukaan ja osallistetaan hyvin lempeällä ja huolehtivalla tavalla niin, että tunnetta osallistumispakosta ei ole. Koko illan vallitseva kiireettömyys on myös virkistävää vastapainoa nykyajan hektisyydelle.

Esityksen jälkeen olo on hämmentynyt. Vaihdan lainatohvelit saappaisiini ja pohdin näkemääni ja kokemaani. Annan tälle uuden sanan: kokemismuistuma. Rakkaudesta-esitys on samaan aikaan sekä jaettu että yksityinen kokemus. Jotta sen olemuksen ja sanoman voisi todella tavoittaa, tulisi se itse kokea. Varmaa on, että tämä on yksi parhaimmista näkemistäni esityksistä. Toivottavasti esityskertoja tulee lisää!

Työryhmä: Minna Haapasalo, Joona Lindberg, Jenny Mansikkasalo, Inari Pesonen, Emma Puikkonen, Jenni Pystynen, Heikki Tolin ja Johannes Vartola.

Rakkaudesta – Sanasto tuleville vuosikymmenille -esitykset pidettiin 11.9.–16.9.2018 Helsingissä Cirko – Uuden sirkuksen keskuksessa sekä Kalasatamassa. Työryhmän, tutkijoiden sekä runoilijoiden kirjoittamiin sanoihin voit tutustua täällä.

Lukemattomia tarinoita – Turun Kirjamessut 2018

Turun kirjamessut 5.-7.102018

Joka syksy on tapahtuma, jota en jätä väliin: Turun Kirjamessut. Kirjat, lukeminen ja kirjallisuus ovat aina olleet minulle tärkeitä. En tiedä missä olisin ilman kirjoista saamiani vaikutteita ja oppeja, tuskin ainakaan kirjoittamassa tätä tekstiä teille. Jo lapsuudessani kirjat veivät satumaailmoihin ja vanhemmat omalla esimerkillään näyttivät, että on aivan oikein pysähtyä arjen keskellä hyvän lukukokemuksen ääreen. Tätä mallia haluan jatkaa myös lapsilleni.

Kirjamessuilla olen käynyt turkulaisuuteni alusta saakka, lukiolaisesta tähän päivään. Toisinaan vapaa-ajalla, toisinaan töiden muodossa kuten tänäkin vuonna. Rakastan sitä, että näen ympärilläni lukemattoman määrän vain lukemistaan odottavia kirjoja, jännittäviä uutuuksia, sekä jo niitä vanhoja tuttuja. Kirjamessuilla on kyse myös siitä, että pelkän kirjan sijaan pääsee hyppäämään kirjailijoiden ja muiden lukijoiden matkaan, astumaan siihen lukualtaan syvään päähän. Ja parasta ehdottomasti Turun kirjamessuilla on tapahtuman hyväntuulisuus, suurimmalle osalle paikalle saapuneista kirjat ja niiden tekijät ovat yhtä tärkeitä kuin itselleni.

Tänäkin vuonna Turun kirjamessut ovat totuttuun tapaan lokakuun alussa, 5.–7.10.2018 Turun messukeskuksessa. Tämän vuoden messuohjelmaan tutustuessani innostuin: ohjelmasta löytyi kiinnostavia helmiä ja mielekästä kuunneltavaa koko viikonlopuksi, jokaiselle messupäivälle. Oman intoni siivittämänä valitsin esiteltäväksi muutaman ohjelmapoiminnan jokaiselle kolmelle messupäivälle. Valmiin listani edessä naurahdin: ohjelmapoimintani kertovat kiinnostuksen kohteitani paremmin kuin itse ehkä sanallisesti osaisin muotoilla. Eli olkaa hyvät: kolmen päivän täydeltä oman makuni mukaisesti kulttuuria, elämäkertoja, historiaa, naisia ja tämän vuoden teemamaata Viroa, mitä sitä muuta täydelliseen viikonloppuun kaipaakaan?

Perjantai 5.10.2018
  • Pieni runousaamiainen, Pieni Kirjapuoti (Yliopistonkatu 28) 9–10.30
    Runoja ja ruokaa, tarvitseeko sitä muuta?
  • Uutuusmusikaali turkulaislähiöstä, Auditorio 10.20–10.50
    Paleface ja Satu Rasila kertovat Varissuo-musikaalin kirjoittamisesta.
  • Emilia Kent – Runotytön tarina jatkuu, Ilonin ihmemaa B-halli 11.30–12.10
    Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies kirjoittivat rakastetulle kirjalle jatkoa.
  • Sankaritarinoita tytöille, Auditorio 12.20–12.45
    Virva Paloviidan kirja kertoo rohkeista suomalaisista naisista eri vuosikymmeniltä.
  • Sukupuoli ja historia. Menneisyyden näkijät ja tekijät, Tieto B-halli 13.20–14.00
    Asiantuntijakeskustelu sukupuolesta historian tutkimuksessa.
  • Helena Ruuska: Hugo Simberg. Pirut ja enkelit, Onerva 2. krs 15.00–15.25
    Helena Ruuska kertoo uutuuskirjastaan.
  • Aino Kallaksen paikka Suomen ja Viron kulttuurihistoriassa, Kallas 15.40–16.00
    Maarit Leskelä-Kärki tutustuttaa Aino Kallaksen maailmaan.
Lauantai 6.10.2018
  • Rauno Lahtinen: Elämää 1940-luvun Turussa, Tieto B-halli 10.30–11.00
    Syksyn uutuuskirjan esittely.
  • Ville Hytönen & Tuulia Matilainen: Aaveiden Eesti, kummitustarinoita Virosta, Kuisti B-halli 11.00–11.30
    Hytönen ja Matilainen kertovat kirjastaan.
  • Minä Mauri Kunnas, Auditorio 11.45–12.05
    Kirjailijahaastattelu ”kaikki rakastetusta Mauri Kunnaksesta”
  • Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildenin kolme elämää, Tieto B-halli 12.30–13.00
    Kortelainen kertoo kirjastaan.
  • Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit, Ilonin ihmemaa B-halli 13.40–14.00
    Kuka nyt ei kaipaisi päiväänsä vähän kuninkaallisia?
  • Ultra Bra, Auditorio 14.30–15.00
    Äänessä Kerkko Koskinen ja Anni Sinnemäki.
  • Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia? Onerva 2.krs 14.45–15.30
    Keskustelu kirjablogeista ja niiden merkityksestä.
Sunnuntai 7.10.2018
  • Minna Rytisalo: Rouva C, Fiore A-halli 10.40–11.00
    Esittelyssä Rytisalon romaani Minna Canthin nuoruusvuosista.
  • Lydia Koidula, Viron kansallisrunoilija, Kallas 11.00–11.30
    Koidulan runouden suomentamishankkeesta (viimeinkin!).
  • Pirkko Soininen: Ellen, Kuisti B-halli 12.20–12.45
    Soinisen romaanin Ellen Thesleffistä esittely
  • Miten vuoden 1918 muistot vaikuttivat aikakauden eläneiden elämään, Tieto B-halli 13.00–13.30
    Haastattelussa Tiina Lintunen ja Anne Heimo pureutuvat aiheeseen.
  • Perheet lukevat, Jukola 2.krs 13.45–14.25
    Paneelikeskustelu lukemisen merkityksestä perheissä.
  • Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon kesän 2019 teeman julkistus, Kuisti B-halli 14.00–14.30

Ohjelmien valinta listalle oli vaikea, ulkopuolelle jäi niin lukematon määrä yhtä kiinnostavia keskusteluja, lukunäytteitä ja kirjauutuuksia. Kannattaa siis itse suunnata messujen omille sivuille tutustumaan koko kattavaan ohjelmavalikoimaan!

Ja jos messuliput ovat vielä ostamatta, kannattaa ensin suunnata Facebook-sivullemme, jossa arvomme yhdelle onnekkaalle kaksi yhden päivän lippua Turun Kirjamessuille. Liput on saatu arvottaviksi Turun Kirjamessuilta. Osallistumisaikaa lippuarvontaan on tiistaihin 2.10.2018 saakka.

Toivottavasti tapaamme kirjamessuilla!