Taiteilijakoti Ainola Tuusulanjärvellä

Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museo puutarhasta päin, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty.

Kesällä 2020 on hyvää aikaa matkailla kotoa käsin ja kotimaassa. Nyt nojatuolimatkaillaan Tuusulanjärven taiteilijakotiin. Laitahan siis taustalle soimaan hyvää musiikkia ja asetu mukavasti tuoliisi. Siis matkaan!

Näetkö tuon vaaleasävyisen talon mäntyjen katveessa? Siinä se nyt siintää. Jykevien metalliporttien takana, puutarhan suojassa, ylhäällä mäellä. Taiteilijakoti Ainola, Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museo (Ainolankatu 1, Järvenpää). On vaikea uskoa, että olen nyt Ainolan mailla ja menossa sinne vierailulle.

Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museo Järvenpäässä, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty.
Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museon kaivo, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty.

Kaunis valko-vihreä hirsirakenteinen talo punaisine kattoineen linkittyy osaksi Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä, jonka perustivat Suomen taiteen kultakauden taiteilijat 1800–1900 -luvun taitteessa tänne Tuusulanjärven ympäristöön. Taiteilijakodit ovat nykyään pääasiassa museoina, ja museokohteesta toiseen pääsee kätevästi rantatietä pitkin esimerkiksi polkupyörällä tai Visit Lake Tuusula -bussilla. Junalla tultaessa Ainolan seisake on noin kilometrin päässä.

Aidan vieressä oikealla on tummasävyinen kahvio-lipunmyyntirakennus. Sen on suunnitellut vävy, arkkitehti Aulis Blomstedt. Lunastan pääsylipun, ja astelen hiekkakäytävää pitkin kaivon ohi taloa kohti.

Näkymä Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museon ikkunasta, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty

Flyygeli Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museossa, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty
Teokset vasemmalta: Albert Edelfelt: Jean Sibelius (1904), Christian Sibeliuksen tussimaisema (1943), Heidi Blomstedtin keramiikkaa, Wilho Sjöströmin öljyvärityö (1905), Väinö Hämäläisen maisema (1905), Oscar Parviainen: Rukous (lapsen kuolema) (noin 1910).

Ainola valmistui säveltäjä Jean Sibeliuksen (1865–1957) ja Aino Sibeliuksen (os. Järnefelt, 1871–1969) perheelle kodiksi syksyllä 1904. Perhe kaipasi maaseudun rauhaa ja sopivaa tilaa taiteelliselle työskentelylle. Ne löytyivät täältä, metsään rajautuvalta tontilta läheltä Tuusulanjärveä. Pääasiassa jugend-tyylisen talon suunnitteli arkkitehti Lars Sonck. Sama arkkitehti, joka on suunnitellut upean Mikaelin kirkon Turussa.

Ensimmäiseksi kurkistan ulko-oven vieressä olevaan saliin. Huoneen päädyssä komeilee Jean Sibeliuksen 50-vuotislahjaksi saama Steinway & Sonsin tumma flyygeli. Tämä huone on aiemmin toiminut säveltäjän työhuoneena. Huoneen seinät ovat päällystetty kauniilla vihertävänsävyisellä tapetilla. Tasoilla ja seinillä on runsaasti taideteoksia eri taiteilijoilta.

Näkymä Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museon ikkunasta pelargonioineen, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty.

Vihreä takka Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museossa, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty.

 Salista vasemmalla on ruokasali, jossa talon hirsirakenne näkyy seinäpinnoilla saakka. Huone on korkea, ja sen vasemmalla puolella on tyylikäs puinen ruokapöytä, oikealla ikkunan edessä on seurusteluryhmä. Ihailen ikkunalaudan pelargonioita ja niiden takana avautuvaa maisemaa. Ainola on museoitu Jean ja Aino Sibeliuksen aikaiseen asuun. Nyt ikkunanäkymää hallitsee upea mänty ja sen takana siintävä pelto, mutta Ainon elämäkerran mukaan (Riitta Konttinen: Aino Sibelius, 2019) ikkunasta saattoi nähdä heidän aikanaan Tuusulanjärvelle saakka.

Sibeliukset asuivat talossa yli 60 vuotta, ja vuosien kuluessa taloa on laajennettu ja muokattu perheen tarpeisiin. Myös sisustusta on päivitetty vuosien saatossa. Talon emäntä oli esteetikko ja taitava käsistään. Ruokasalissa saankin ihailla hänen tekemiään sohvatyynyjä sekä suunnittelemiaan huonekaluja sekä portaikkoa, josta pääsee talon yläkertaan. Se ei ole avoinna yleisölle, mutta sinne pääsee tutustumaan museon tekemällä videolla.

Oviaukkojen välissä on heleän vihreä takka. Se kuului soivan Jean Sibeliukselle F-duurissa. Samantapainen vihreä takka on muuten myös muutamassa muussa Tuusulanjärven museokohteessa!

Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museon kirjasto, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty
Vasemmalta: G. Nyholmin kipsiveistos Heidi Blomstedtistä (os. Sibelius), Akseli Gallen-Kallela: Satu (1894), B. Gauguinin patsas Laulavat munkit.
Jean Sibeliuksen huone Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museossa, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty.
Jean Sibeliuksen työ- ja makuuhuone

Ruokasalin vieressä on entinen lastenhuone, nykyinen kirjasto. Sen kulmaikkunoista tulvii valoa. Miten ihanaa olisi valikoida hyllystä kirja ja istahtaa lukemaan sitä joihinkin noista nojatuoleista! Oviaukon vasemmalle puolelle jää säveltäjän sikarinpolttonurkkaus. Voin melkein kuvitella hänet istumaan tuoliin sikaria poltellen. Jean Sibeliuksen työ- ja makuuhuoneen ovelta kurkistaessani katseeni osuu ensimmäiseksi sivupöydälle aseteltuihin hattuun ja kävelykeppiin. Ehkä juuri nuo ovat ne lukuisista valokuvasta tutut? Tuon jykevän työpöydän ääressä on monet mestariteokset tehty.

Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museon astiakomero, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty

Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museon keittiö, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty.

Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museon keittiö, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty.

Pienessä käytävässä matkalla keittiöön ohitan talon astiakaapin. Juuri tällaiset arkiset yksityiskohdat ilahduttavat minua kotimuseovierailuissa: ne tuovat asukkaat jollain tapaa lähelle ja konkreettisemmiksi. Mikäköhän astiasto katettiin sunnuntaikahveille? Myös arkiset työnteon tilat, kuten tämä keittiö siististi hyllylle asetelluine kuparipannuineen, ovat mieleeni. Vaikka keittiö on Ainolassakin ollut palvelijoiden aluetta, osallistui Aino-emäntä tarkasti taloudenpitoon. Keittiön ikkunasta on kaunis maisema talon etupihan yli metsään.

Sibeliusten hauta Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museon pihalla, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty

Näkymä Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museoon museopuutarhasta, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty.

Puutarhaa Aino ja Jean Sibeliuksen koti -museossa, Kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty

Talokierroksen jälkeen on aika kiertää vielä puutarha. Talosta katsoen oikealla on Rapalloksi kutsuttu puutarhan osa, joka on nimetty perheen Pohjois-Italian lomakohteen mukaan. Tänne on haudattu Jean ja Aino Sibelius, Aulis Blomstedtin suunnitteleman hautapaaden alle.

Heinäkuinen puutarha, Ainon puutarha, on kaunis. Aino Sibelius suunnitteli ja hoiti sitä rakkaudella. Puutarhassa on monta osaa, ja yhä on nähtävissä esimerkiksi muotopuutarha kauniine istutuksineen sekä runsas omenapuusto. Se rajautuu paksuun kuusiaitaan. Ainolan taiteilijakoti puutarhoineen on viehättävä vierailukohde, jonne haluan palata uudelleen!

Lisää talon elämästä voit lukea Riitta Konttisen Aino Sibelius -elämäkerrasta (Kustannusosakeyhtiö Siltala 2019).

Kuvat ovat kesän 2018 museovierailulta. Tarkista Ainolan taiteilijakodin avautuminen ja aukioloajat museon sivuilta.

Turun Kaupunginteatterin Toinen tuntematon tuo esiin kotirintaman äänet

Toinen tuntematon Turun Kaupunginteatterissa netti-ensi-illassa. Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Ympärilläni vallitsee tuntemattomuus. Kaikkea perutaan, kaikkea supistetaan, kaikkea sovitetaan uuteen normaaliin. Kalenterini tyhjät illat toistavat itseään, paitsi juuri tänään. Tänään on ollut jotain mitä odottaa, jotain, mikä on jätetty tai oikeammin sovitettu tähän uuteen arkeen.

Ennen esityksen alkua valitsen korviini korvakorut, ja hetken mielijohteesta poksautan kuohuviinipullon auki. Näytön ääreen asettuessani on vihdoin koittanut kuukausia odottamani hetki: Turun Kaupunginteatterin Toinen tuntematon -esitys aivan ensimmäistä kertaa yleisölle nähtynä. Oletin nauttivani ensi-illan kutkuttavasta jännityksestä paikan päällä Sopukassa, mutta nyt mennään näin, kotisohvalla kilistellessä livelähetyksen välityksellä.

Hetken päästä unohdan istuvani sohvallani, arkiset tiskikoneen täytöt, tekemättömät vappusimat ja jopa pöydälle laskemani kuohuviinilasin. Esitys riuhtaisee minut mukaansa niin, että kun esityksessä puristaa rinnasta, niin omaankin rintaan melkein ottaa. Kun siinä koetaan ilon pilkahduksia, niin omilla huulillanikin kareilee hymy. Tähän poikkeusaikaan silmieni eteen avautuu toinen poikkeusaika. Aika, jolloin mikään ei ollut entisellään.

Satu Rasilan dramatisoima ja ohjaama teos perustuu Toinen tuntematon -novellikokoelmaan (2017), jossa kaksikymmentä suomalaista nykykirjailijaa kertoo naisnäkökulmasta millaista on ollut elää Väinö Linnan Tuntematon sotilas -romaanissa (1954) kuvatun jatkosodan aikana, kotona tai rintamalla. Turun Kaupunginteatterin lavalle on dramatisoitu osa novelleista. Niiden vaihtuessa näytöllä nähdään tekijän ja novellin nimi.

Esityksessä nähdään konekiväärikomppanian jäsenten äitejä, vastavihittyjä vaimoja, naapurin tyttöjä, lottia ja pikkusiskoja, jotka kaikki saavat äänen. Tarinoista kaksi jäävät erityisesti mieleeni: turkulaisen Niina Revon Martta-novellin sydäntäriipivä tulkinta sekä myös turkulaisen Tommi Kinnusen viimeiseksi säästetty kyynelherkku Nuku nurmelle hyvälle. Näyttämöllä nähtävät Pihla Maalismaa ja Kirsi Tarvainen välittävät intensiivisillä tulkinnoillaan sodan tuskan ja rujouden. Niitä täydentävät Arttu Aarnion valot, ääni- ja videosuunnittelu sekä taiten valittu, ajankuvaa hienosti maalaava musiikki.

Merkkaan kalenteriini Sopukan ensi-iltapäivän. Silloin Toinen tuntematon tulee varmasti olemaan erilainen kokemus.

Toisen tuntemattoman ensiesitys oli netissä 23.4.2020. Esityksen teosavaus on 28.4. kello 17 Turun Kaupunginteatterin Facebook-sivulla sekä myöhemmin tallenteena. Esityksen ensi-ilta on Turun Kaupunginteatterissa 30.9.2020.

Urhea Babe-possu valloittaa Kaupunginteatterin lavan ja katsojat

Babe - urhea possu Turun Kaupunginteatterissa, Kuva: Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri

*Yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin kanssa

Aloitan tunnustuksella: en ole koskaan innostunut puhuvista eläimistä, noista lasten elokuvien sankareista, jotka pelastavat miltei koko maailman. Eikä edes valkokankaat vuonna 1995 valloittanut vaaleanpunainen pieni possu saanut minua innostumaan genren elokuvista. Siltikin tein lippuvarauksen Turun Kaupunginteatteriin miltei heti, kun kuulin syksyllä 2019 ensi-iltansa saaneesta koko perheen näytelmästä, jonka päähenkilönä tuo vaaleanpunainen sankari, Babe-possu, seikkailee.

Olen tottunut näkemään Turussa loistavaa nukketeatteria ja tämän takia luotin, että sitä olisi myös tarjolla Kaupunginteatterin lavalla. Ehkä puhuvat eläimet onnistuisivat teatterilavalla siihen, mihin eivät kuvaruudulla kyenneet? Ja toisaalta, mahdollisuus tarjota esikoiselle ensimmäinen vierailu Kaupunginteatterin pääkatsomoon ja meille kahdestaan yhteinen kulttuurihetki, pelastaisi tilanteen kuin tilanteen ja ilahduttaisi niin itseäni kuin lasta.

Babe - urhea possun kukko, kalkkuna ja lampaat Turun Kaupunginteatterissa, Kuva: Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri.

Babe – urhea possu -näytelmä ylitti kaikki odotukseni. Ihastuin ja ilostuin ja nauroin yhdessä muun yleisön ja esikoiseni kanssa. Minulla ei ole kovin suurta muistijälkeä alkuperäisestä elokuvasta, mutta tuskinpa se on voinut olla yhtä riemastuttava ja mukaansatempaava. Milko Lehdon ohjaama näytelmä toimii loistavasti lavalla. Rooleissa on niin ihmisiä, eläimiksi pukeutuneita näyttelijöitä kuin nukkeja, kaikki sulassa sovussa kaiken aikaa yhdenvertaisina. Timo Väntsi on vastannut nukkejen ohjauksesta onnistuneesti, nukettajiensa käsissä ne liikkuvat kuin elävät esikuvansa konsanaan. Lammaslauman asut ovat niin kiehtovan näköisiä, että tekisi mieli koskea niihin. Ovatko ne yhtä pehmeitä kuin miltä näyttävät, ovathan? Pehmeät suosionosoitukset pukusuunnittelija Tuomas Lampiselle! Ja tilan kukko (Aaro Wichmann), mikä mahtava ilmestys! Jokaista jalanojennusta ja päänheilautusta myöten niin pihan kuningas kuin olla voi. Ihastuin!

Babe ja Paimenkoira Fly Babe - urhea possu -näytelmässä Turun Kaupunginteatterissa, Kuva: Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri

Lavalla riittää koko ajan nähtävää. Tarinaa eteenpäin kuljettavan Paimenkoira Flyn roolissa loistava Minna Hämäläinen on hellyttävä. Roolin kasvu näytelmän myötä on uskottavaa. Häntä heiluu sulavasti jokaisessa käänteessä eikä äidinrakkautta puutu, vaikka uusin tulokas ei samaa lajia olekaan. Hoggetin tilan isännän Herra Hoggetin (Stefan Karlsson) ja Baben (Sirpa Järvenpää / Merja Pöyhönen) yhteiselo on hurmaavaa seurata: miten possupaistia tulokkaasta suunnitellut isäntä näkeekin Baben oikean luonteen ja ymmärtää sen mahdollisuudet.

Babe – urhea possu on näytelmä, jossa on toiveikas, valoisa tunnelma. Tarina ja mukana jammailluttavat musiikkinumerot tempaavat mukaansa aikuisenkin. Heini Maarasen suunnittelemat nuket sulautuvat esitykseen hienosti ja Timo Väntsin ohjaama nuketus on ilmeikästä. Possuleikit jatkuvat kotona emme nimittäin malttaneet olla hankkimatta väliajalla pientä possupehmolelua mukaan kotiin kuopukselle vietäväksi. Se pidetään hyvässä tallessa ja tyytyväisenä, aivan kuten Babe.

Urheaan possuun ja maatilan muihin hahmoihin voit ihastua Turun Kaupunginteatterissa toukokuuhun 2020 saakka. Ikäsuositus 4+.

TEHDAS Teatterin H.C. – poeettinen kohtaaminen Englannissa on kaunis kuin satu

H.C. - poeettinen kohtaaminen Englannissa TEHDAS Teatterissa, Kuva: Jussi Virkkumaa
Charles Dickens (vas., Raimo Karppinen) ja H.C. Andersen (Timo Väntsi). Kuva: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri

*Yhteistyössä TEHDAS Teatterin kanssa

Kuin leppeä kesäpäivä Kentissä, Englannissa. Kukat kukkivat, niityt viheriöivät ja aurinko loistaa korkealla taivaan laella. Tällainen mielenmaisema pilkahtaa TEHDAS Teatterin H.C. – poeettinen kohtaaminen Englannissa -näytelmässä, ja se kuvaa hyvin myös itse esitystä. Leppeä, runollinen, kaunis. Rentouttava, hykerryttävä, syliinsä sulkeva.

20-vuotisjuhlavuottaan viettävän TEHDAS Teatterin kevään ensimmäinen ensi-ilta käsittelee kahden tunnetun, 1800-luvulla eläneen kirjailijan suhdetta ja kohtaamista. Marja Suden käsikirjoittama ja ohjaama teos tuo eteeni tanskalaisen H.C. Andersenin (Timo Väntsi) ja englantilaisen Charles Dickensin (Raimo Karppinen). Kaksi kirjailijaa, joiden tuotanto on minulle tuttua, mutta jotka ovat persoonina jääneet teostensa varjoon. Kirjailijatuttavukset tuo yhteen Andersenin tulo Dickensien luo vierailulle kesäiselle Englannin maaseudulle kesällä 1857. He ovat kirjoitelleet toisilleen vuosien varrella ja tavanneetkin kymmenen vuotta aiemmin. Mutta miten nyt sujuu viikkojen yhteiselo?

H.C. - poeettinen kohtaaminen Englannissa TEHDAS Teatterissa, Kuva: Jussi Virkkumaa
Kuva: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri

On kerrassaan hykerryttävää seurata kirjailijoiden kohtaamista ja Andersenin hieman liian pitkäksi venähtänyttä vierailua. Pohdin miten paljon tuon ajan kohteliaisuussäännöt ovat antaneet myöden tuoda todellisia ajatuksia ja tunteita esiin. Miten paljon Dickensin oma myrskyinen perhetilanne vaikuttaa hänen aatoksiinsa? Onko Andersen todella noin sinisilmäinen luonnonlapsi? Parivaljakon lisäksi lavalla piipahtaa pariin otteeseen Dickensin vaimo Catherine. Raimo Karppinen tulkitsee nyrpeän, lapset helmoissaan liihottelevan puolison hersyvästi.

Esitys hyödyntää kaunista sanojen sointia alusta loppuun saakka. Kun Andersen ja Dickens lukevat ääneen toisilleen kirjoittamia kirjeitä, on niiden kieli kuin sulosointuja. Välillä käytetään autenttisuuden tuntua tuovaa Andersenin kotikieltä tanskaa, ja kun satusetä vaihtaa englantiin, kenellekään ei jää epäselväksi hänen puutteellinen kielitaitonsa. Sulosointuja saamme kuulla myös Kari Mäkirannan lavan sivusta soittamassaan livemusiikissa. Harvinaista herkkua!

H.C. Andersen esityksessä H.C. - poeettinen kohtaaminen Englannissa TEHDAS Teatterissa, Kuva: Jussi Virkkumaa
Kuva: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri

H.C. Andersenin lystikkäät paperileikkaustyöt ja -leikit sekä erilaiset pienet nuket tuovat esitykseen uuden, satumaisemman puolen, jota mielellään näkisin lisää. Kuinka upeita Timo Väntsin tekemät ja nukettamat satuhahmot ovatkaan! Mervi Kuittisen ja Marja Suden lavastus ja tarpeisto ei esityksen tekstin tapaan ole ylitsevuotavan runsas, vaan siinä on juuri tarpeelliset elementit tunnelman luomiseksi. Esimerkiksi vanhanaikaisilla matkalaukuilla ilmennetään hauskasti vaikkapa liikettä ja siirtymää, kun puolestaan taustakangasta hyödynnetään tarinankerronnan välineenä.

Esityksen jälkeen minusta tuntuu kuin joku olisi kietonut pehmeään, kirjalliseen neuleeseen. ”Jeg elsker litteratur” sanoo esityksessä H.C. Andersenin hahmo. Niin minäkin, ja myös tätä suloisen hersyvää, runollista esitystä!

H.C. – poeettinen kohtaaminen Englannissa. Esitykset 14.3.2020 saakka. 12+. TEHDAS Teatteri, Itäinen Rantakatu 64 A, Turku.