Ihana neiti N. – Rakkautta 1920-luvun tyyliin

*Yhteistyö Turun Kaupunginteatterin kanssa

Kuvittele verinen, juuri murhattu ruumis lojumassa puistossa. Yli-innokas piippua poltteleva poliisi jäljittämässä murhaajaa Turun talvisilla kaduilla. Vauhtia, suolenpätkiä ja lopulta: kiinni jäänyt syyllinen tunnontuskissaan. Onnistuitko? Hyvä, nyt voit unohtaa kaiken sen. Mielikuvalla ei nimittäin ole mitään tekemistä näytelmän kanssa, josta nyt kerron.

Juha Siltalan käsikirjoittama ja ohjaama Turun Kaupunginteatterissa kantaesityksensä saanut näytelmä Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus liittyy oleellisesti Turussa kultaisella 1920-luvulla todella tapahtuneeseen murhaan. Silti se ei ole salapoliisimysteeri tai edes murhatragedia. Se on näytelmä intensiivisestä rakkaudesta ja epätoivosta. Sadan vuoden takaiseksi todellisuudeksi varsin ajankohtainen.

Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus
Kuva Otto-Ville Väätäinen ja Turun kaupunginteatteri

Rauhallisesti ja verkkaan etenevä näytelmä vie katsojan 1920-luvun Turkuun. Tuon ajan kaupungissa viihdyttiin mykkäelokuvissa, juopoteltiin salaa kuppiloissa ja pukeuduttiin tyylikkäästi. Turku rajautui ruutukaava-alueelle ja piirit olivat pienet: pahantahtoiset juorut kulkivat suusta suuhun sutjakammin kuin raitiovaunu pysäkiltä toiselle. Tässä maailmassa rakastuvat toisiinsa neiti Niininen ja maisteri Törnudd. Varovaisesti ja ujosti, mutta ehdottoman varmasti. Mutta kuten näytelmissä aina, ja tässä tapauksessa jopa tosielämässä, ei rakkaus ole vain kahden kauppa eikä elo irrallaan todellisuudesta. Päästäkseen tanssimaan ruusuilla, on sen eteen tehtävä uhrauksia. Toisin kuin yleensä todellisuudessa, uhraus vaatii ihmishengen menettämistä.

Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus
Kuva Otto-Ville Väätäinen ja Turun kaupunginteatteri

Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus -näytelmää on miellyttävä seurata. Se ei takerru vain etenevään juoneen, vaan makustelee mukavasti 1920-luvun tunnelmoinnilla. Minna Hämäläisen ja Kirsi Tarvaisen rempseä murre vie mukanaan ja Mervi Takatalo sekä Tobias Zilliacus ovat rakkaudessaan vakuuttavia. Suurihiutaleinen lumisade tiivistää tunnelmaa koko näytelmän ajan. Vaikka näytelmän puvustuksen suunnitelleen Tuomas Lampisen mukaan asut eivät ole oppikirjaesimerkkejä ajan tyylistä, ovat ne minulle eletyn elävöittäjiä. Pystyn helposti kuvittelemaan itseni elokuvateatteriin mykkäfilmiä katsomaan, kulkemaan yhdessä pääparin kanssa Auransillan pieltä kohti Kaskenmäkeä ja järkyttymään kansainvälistäkin lehdistöä ihastuttaneesta Suomen ensimmäisestä ”Hollywood-tyylin murhasta”.

Jos kaipaat iltaasi menneen ajan runollista rakkautta höystettynä muutamalla ripauksella paikallishistoriaa, draamaa ja tragediaa, suuntaa Turun Kaupunginteatterin Pienelle näyttämölle katsomaan Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus. Esityskausi jatkuu 18.5. saakka. Verta ja väkivaltaa kaipaavat voivat avata television.

Mainokset

Casa Haartman – Välimeren helmi keskellä Naantalia

Naantalin vanhassa kaupungissa sijaitseva taiteilijakoti Casa Haartman on kuin virkistävä tuulahdus Välimereltä. Talo on taiteilija Axel Haartmanin ja hänen puolisonsa Hedvigin koti, jota nykyisin vaalii Åbo Akademin säätiö. Aikaisemmin talo on ollut avoinna vain ryhmille, mutta tänä vuonna ovet aukenivat myös yksittäisille museovieraille kesäksi. Ja mikä parasta, Casa Haartman on auki nyt myös joulukuun viikonloppuina.

Casa Haartman ulkoa

Vieraillessani elokuussa Casa Haartmanissa, astuminen rakennukseen siirsi minut Naantalin sateiselta kadulta toiseen maailmaan. Jo eteinen kertoi, että en ole missään tavanomaisessa rakennuksessa. Yksityiskohtia ja taidokkaita pintoja riitti ihasteltavaksi joka suunnalla. Talossa pääsee kulkemaan vain oppaan johdolla ja ne muutamat minuutit, jotka kierroksen alkamista odottelin, kulkivat verkkaisesti. Niin malttamattomana odotin, mitä seuraavissa huoneissa eteeni tulisi kun jo eteinen oli elämys.

Casa Haartmanin on suunnitellut turkulainen arkkitehti Erik Bryggman, jonka monia taidonnäytteitä pääsee Turussa ihailemaan. Bryggmannin kädenjälki on selvä talon ulkomuodossa, mutta katoaa sisätiloissa. Axel Haartman halusi sisätilojen näyttävän omanlaisiltaan ja hän onnistui siinä täydellisesti. Simppeli ulkokuori kätkee sisäänsä suuren korurasian, jonka monipuolisuutta en pystynyt yhdellä käyntikerralla sisäistämään.

Casa Haartman

Casa Haartman ovi

Axel Haartman (1877-1969) oli taidemaalari ja kulttuurivaikuttaja, jonka värikkäiden taulujen maailman toistuu myös hänen kodissaan. Kun Haartman nimitettiin Turun taidemuseon intendentiksi vuonna 1923, rakennutti hän talonsa Naantaliin. Haartmanin pariskunta asui talossa neljänkymmenen vuoden ajan ja miltei saman ajan Haartman työskenteli Turun taidemuseossa. Casa Haartman onkin täynnä taidetta, niin Haartmanilta itseltään kuin hänen ystäviltään, jotka lukeutuvat edelleen Suomen taiteen kermaan. Victor Westerholmin ja Helene Schjerfbeckin töitä ihaillessani tulee mieleen toinen Åbo Akademin säätiön museo: Ett Hem, johon rakastuin viime jouluna. Mutta näillä kahdella rakennuksella on muutakin yhteistä kuin taidetta rakastavat seinät ja yhteinen omistaja. Mitä, se selviää viimeistään opaskierroksella.

Casa Haartmanissa huone toisensa jälkeen vie mukanaan. Samalla kun opas johdattaa Haartmanien elämään ja tarinaan, kierrämme huoneesta toiseen aivan liian pikaisesti. Alle tunnin mittainen opaskierros ei millään tyydytä uteliaisuuttani perehtyä jokaiseen nurkkaukseen ja yksityiskohtaan. Haluaisin seisahtua pidemmäksi aikaa vain ihastelemaan elokuun valoa, joka tulvii ruokasalin ikkunoista sisälle. Pysähtyä aistimaan tarkemmin Haartmanien luomaa kodinomaista ja samalla niin boheemia tunnelmaa, joka ei ole kadonnut mihinkään, vaikka asukkaat ovat kuolleet. Voin miltei nähdä, miten ruokasali on ennen täyttynyt juhlivista seurueista ja palvelija pyyhältänyt paikalle kuultuaan ruokapöydän alle sijoitetun kutsunapin äänen.

Casa Haartmanin yläkerran kirjahylly

Eniten rakastuin talon yläkertaan. Sen kaartuvat katot, Axel Haartmanin työhuone kevään vihreine seinineen, kodin sydämenä toimiva kirjasto, sekä makuuhuoneen siniset ovet ovat ihastuttavia. Haluaisin levähtää tuon hieman sotkuisen kirjahyllyn viereen lukemaan ja istahtaa Haartmanin työpöydän ääreen ihailemaan ikkunasta aukeavaa vehreää puutarhaa. Talon olematon minimalistisuus on se, mikä valloittaa. Casa Haartmanissa näkyvät elämisen jäljet ja muistot. Väreissä, esineissä ja koristeluissa ei ole säästelty, mutta silti sisustus ei ole raskas tai sekainen. Ensimmäisellä opastuksella käytyäni olen samaa mieltä kuin Haartmanit itse, talo on heidän suurin taideteoksensa. Ensimmäisellä, koska tänne minun pitää palata uudelleen.

Casa Haartman työhuone

Casa Haartman sijaitsee aivan Naantalin vanhassa kaupungissa, osoitteessa Luostarinkatu 3. Talo on avoinna sopimuksen mukaan. Nyt joulukuussa 2018 se on auki kolmena peräkkäisenä viikonloppuna 1.-2.12., 8.-9.12. ja 15.-16.12. klo 11-15. Museossa pääsee kulkemaan vaan oppaan johdolla ja opaskierrokset alkavat tasatunnein.

Juuri nyt on Turun taidemuseossa upea mahdollisuus päästä tutustumaan Axel Haartmanin taiteeseen laajemminkin: esillä on 20.1.2019 saakka 1900-luvun alun värejä ja modernismia henkivä Axel Haartmanin, Santeri Salokiven ja  Ali Musterhjelmin yhteisnäyttely.

Hersyvää nuoruuden narratiivia TEHDAS Teatterissa

Youth - a Narrative -esitys TEHDAS Teatterissa, Kuva: Eve Mäenpää

*Yhteistyössä TEHDAS Teatterin kanssa

TEHDAS Teatterin kantaesitys Youth – a Narrative on energinen ilottelu marraskuun pimeyteen. Tanssitaiteilija Jouni Järvenpään ja nukketeatteritaiteilija-muusikko Antti-Juhani Mannisen toisilleen suunnittelemat soolot esitetään limittäin, peräkkäin ja soljuvasti sekaisin.

Kolmeen osaan jaettu esitys alkaa kahisevien tuulipukujen tunnelmissa. Toisiinsa sointuviin asuihin sonnustautuneilla Järvenpäällä ja Mannisella on käsissään mikkihiirimäiset jättikädet. Nauhalta tuleva kertojan ääni lausuu epäselvästi irrallisilta tuntuvia lauseita. Kohtauksessa Järvenpään ja Mannisen  hahmoista rakentuu arkoja, kompuroivia ja epävarmoja teinejä, jotka vaikuttavat olevan hellyttävän eksyksissä. Mistä tässä on kyse? Kysymys toistuu mielessäni esityksen ajan. Monet esityksen elementeistä ovat tuttuja omasta kasvuiästäni, kuten tuulipuvut, epävarmuus sekä yliromanttiset novellit. Niiden kautta löydän esityksen eri kohtauksista samastumispintoja ja tuttuutta. Kuitenkin paljon jää epäselväksi ja etäiseksi. Kuten nuoruus, on esityksen narratiivi jotain hieman epämääräistä, vaikeasti kuvattavaa ja pois pakenevaa. Ja juuri se vaikuttaa olevan esityksen juju.

Kaksi kohtausta Järvenpään ja vaahtomuovin kanssa ovat vaikuttavia. Pienen vaahtomuovipalan nukettaminen on lähes sydäntäsärkevän suloista ja melkein harmittaa, kun vaahtomuovihahmo solahtaa takaisin alkuperäiseen olomuotoonsa. Järvenpään soolotanssi vaahtomuovipalojen kanssa on puolestaan ensimmäinen näkemäni tanssi vaahtomuovin kera, mutta ehdottomasti yksi kauneimmista näkemistäni soolotansseista. Mitä liikettä, mitä soljuvuutta! Kohtaus, jossa Järvenpää ja Manninen lukevat trendikkäiltä läppäreiltä ääneen tarinoita pöydän takana istuen, on hämmentävän hauska. Hiottu asetelma on voimakas kontrasti teksteille, jotka esimerkiksi ovat kuin Regina-lehden sivuilta repäistyjä. Teini-iän uhkarohkeaa varmuutta ja haavekuvia lausutaan pöydän molemmilta sivuilta vuorotellen naamat peruslukemilla, ja yleisö ulvoo naurusta.

Intensiivinen ja nauruhermoja kutitteleva show tarjoaa illan täydeltä liikkeestä lumoutumista, nautinnollista höpsöttelyä ja hämmästymistä. Tanssia, nukketeatteria, sana- ja äänitaidetta, videota sekä performatiivisia elementtejä yhdistelevä esitys sopii kuin nakutettu TEHDAS Teatterin boheemiin vanhaan tehdasmiljööseen, jonka esitystilan eri elementtejä hyödynnetäänkin hauskasti. Pelkistetty ja minimalistinen puvustus ja lavastus tarjoavat aisteille juuri sopivasti virikkeitä. Esitys ei kahdesta väliajasta häiriinny, vaan ne rytmittävät sitä kiinnostavasti. Siirtyminen teatterin aulaan ja aulasta takaisin esitystilaan sopii illan luonteeseen, ja kanssakatsojista muodostuu ikään kuin yhden illan seurue. Juuri me olemme täällä tänään kokemassa tämän esityksen. Suosittelen lämmöllä!

Esityksiä 24.11.2018 saakka. TEHDAS Teatteri, Manilla, Itäinen Rantakatu 64, Turku. Kesto noin 2 tuntia.

Kuvat: Eve Mäkitalo/ TEHDAS Teatteri

Vahvoja tunteita ja tulkintaa Erika Malkin Pohjattaressa

Erika Malkki: Pohjatar, Kuva: Erika Malkki

*Yhteistyössä TIP-Festin kanssa

Miltä kalevalaisen mytologian Louhi näyttää vuonna 2018 turkulaisella esiintymislavalla, nukketeatterin ja tanssin keinoin esitettynä? Tätä tutkii 7.11.2018 ensiesitetty Erika Malkin Pohjatar, joka pohjautuu Kalevalan Louhi-hahmoon. Malkin ohjaama, käsikirjoittama ja esittämä teos on vahva avaus nukketeatterijuhla TIP-Festille 2018.

Pohjatar tuo lavalle tutun tarinan myyttisestä Sammosta ja sen ryöstöstä uudella tulkinnalla. Sampoa varjeleva, paperisen muurin taakse linnoittautuva Pohjatar on vihainen, äksyilevä ja omanarvontuntoinen hahmo. Voiko vihasta päästä tai päästää irti? Välillä hahmo on niin hellyyttävä, että tekisi mieli mennä lähelle ja lohduttaa. Malkki tulkitsee vihaa ja muita esityksen tunteita vahvasti ja ilmaisuvoimaisesti. Teoksessa on vahvasti läsnä myös naisen väen voima. Naisen väki on ollut suomalaisessa kansanperinteessä myyttinen ja vahva voima, jolla saattoi suojata tai pilata jonkin kohteen. Väen voima on naisella itsellään, ja hän hallitsee sitä. Välillä Pohjattaressa käydään taistelua tästä vallasta, eikä vähiten silloin, kun lavalle Pohjattaren rinnalle astuu Väinämöinen riemukkaasti nuketettuna.

Akrobaattista tanssia ja nukketeatteria yhdistävä teos on vahvan visuaalinen. Esityksen tarpeisto on rakennettu pääasiassa paperista, mikä tuo esitykseen luonnonläheisyyttä. Paperi toimii esityksen monessa kohtauksessa ilmaisun välineenä muuntautuen esimerkiksi rajamuuriksi sekä veneeksi. Malkki käyttää paperia taitavasti rapistaen, rutistaen ja kahisten menemään. Anette Ahokkaan puvustus on kekseliäs ja esityksen kuluessa hienosti muokkautuva. Tunnelmaa luovat valot sekä Aino Lehtovaaran suunnittelema mystinen ja kohtauksiin taidokkaasti rytmitetty äänimaailma viimeistelevät esityksen kokonaisuudeksi, jonka pauloissa mieli askartelee vielä pitkään.

Esitys vielä torstaina 8.11.2018 klo 19 TIP-Festissä, TEHDAS Teatteri, Manilla, Itäinen Rantakatu 64, Turku. 13+.

Kuva: Erika Malkki