Fredrikan puutarhassa Porvoossa

Minulle luettiin lapsena iltasaduksi runoilija Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) Vänrikki Stoolin tarinoita (Fänrik Ståls sägner, 1848 & 1860). Muistan aivan vaatineeni sitä yhdeksi iltasatukirjaksi, ja arvelen ehkä runojen rytmin vedonneen. Myöhemmin kotimaisen kirjallisuuden opinnoissani vaikutuin toisesta Runebergista: usein miehensä varjoon jäävästä ja jätetystä kirjailija Fredrika Charlotta Runebergista (o.s. Tengström, 1807–1879).

Aikaansa edellä ollut naisasianainen teki minuun säväyksen ansiokkaalla työllään ja kirjallisella tuotannollaan. Hänen esikoisromaaninsa Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä (Fru Catharina Boije och hennes döttrar, 1858) on yksi ensimmäisistä suomalaisista historiallisista romaaneista. Olipa Fredrika myös yksi maamme ensimmäisistä naispuolisista sanomalehtitoimittajista.

Kun kuulin, että Runebergien pitkäaikaisessa kodissa, J.L. Runebergin koti -museossa, on lisäksi monia Fredrikan aikaisia viherkasveja, oli kirjallisuuden ja viherkasvien ystävälle kesäretkikohde selvä. Ja vihdoin koittaa päivä, kun saavun Fredrikan luo Porvooseen.

On hieman epävakainen heinäkuun päivä keskellä leppeää lomakautta. Ympärilläni Empire-Porvoossa on rauhallisia puutalokortteleita sekä siellä täällä jokunen matala kerrostalo. Astun peremmälle museon pihalle keltaisesta portista. Eteeni avautuu viehättävä punamultaisten piharakennusten, polkujen, puiden, pensaiden ja kasvien hehkeä idylli. Olen perillä Fredrikan puutarhassa.

Pihapiiri on suloinen kuin karkki lasten leikkinurkkauksineen ja kukoistavine kasveineen. Astun punaisen aidan rajaamalta sivulta syvemmälle Fredrikan kukkaloistoon. Kyltissä muistutetaan, ettei puutarha ole leikkipaikka, ja kasveihin ja eläimiin ei saa koskea. Alkaa ripsiä hieman vettä, mutta en malta aivan vielä mennä sisälle.

Fredrika Runeberg oli innokas puutarha- ja viherkasviharrastaja. Hän hankki sekä puutarhaan että sisäkasveiksi eksoottisia ja harvinaisia lajeja, joita on yhä nähtävissä museossa. Museopuutarha on pitkälti alkuperäisessä asussaan. Kiertelen polkuja ja bongailen kasvilajeja: ruusu, harmaamalvikki, päivänlilja, ukonhattu, tarhaneito…Koristekasvien lisäksi puutarhassa on yhä paljon hyötykasveja, esimerkiksi luumupuita ja karviaispensaita.

Kuistin edestä löydän muun muassa punavioletin aitoelämänlangan, kärsimyskukan ja pasuunakukan. On aika kivuta portaat ylös ja astua sisälle taloon.

Ehdin juuri alkavalle kello kahden opastuskierrokselle, joka pidetään suomeksi kesäsunnuntaisin. Puolisen tuntia kestävällä opastuksella saan kuulla perheen elämästä ja vaiheista niin talossa kuin talon ulkopuolella. Puutarha ja talo ovat valmistuneet vuosina 1844–1845. Runebergit muuttivat sinne vuonna 1855 asuen talossa yli 25 vuotta. Johan Ludvigin ja Fredrikan kuoltua heidän poikansa myivät kodin irtaimistoineen valtiolle ja se avattiin yleisölle vuonna 1882 Suomen ensimmäisenä kotimuseona. Puutarha ja talo on kunnostettu vuonna 2004.

Huolellinen restaurointi näkyy: sekä talo että puutarha ovat molemmat upeassa asussa. Lähes jokaisella talon ikkunalla notkuu jos jonkinlaista viherkasvia. Ilmeisesti yhdeksän kasvia on varmasti Fredrikan aikaisia tai niiden jälkeläisiä. Laskeskelen, että niiden geenistön täytyy olla yli 140 vuotta vanhaa, huh! Onkohan suomalaisissa kasvitieteellisissä puutarhoissakaan yhtä vanhoja kasveja? Osa kasveista on saatu lahjoituksina ja niiden lajit ovat sellaisia, joita Fredrikan aikana talossa tai puutarhassa on ollut. Tunnistan ainakin tuoksulehtikaktuksen, joulukaktuksen, rohtoaloen, pelargonian, jättipeikonlehden ja tuoksupelargonin. Myös muun muassa saaroninlilja, tuonenkielo, valkotupsukki ja tuoksupielikki asuttavat näitä nurkkia. Miten hauskoja nimiä!

Taiteilijapariskunnan kodissa riittää katseltavaa. Jokaisessa huoneessa on upeita huonekaluja, esineitä ja taidokkaasti tehtyjä tai entisöityjä tapetteja. Ketunnahkakamarin kirjahyllyt notkuvat kirjoista, ja vitriinistä löydän aukeaman Fredrikan reseptikirjasta käsinkirjoitettuine Runebergin torttu -resepteineen. Olisipa hauska leipoa juuri tällä reseptillä! Museokaupasta saisi jopa ostaa torttumuotteja.

Onpa vitriinissä esimerkiksi myös Maamme-laulu J.L. Runebergin omalla säveleellä sekä kuva perheraamatun sivusta, jonne Johan on kirjoittanut jokaisen kahdeksan lapsensa syntymäajat. Koskettavasti kahden pienokaisen kohdalla on myös kuolinpäivä.

Takana oikealla näkyy Sakke Yrjölän Suomu suomulta – Suomen kalalajien kauneudesta -näyttelyn teoksia. Näyttely on esillä 15.9.2019 saakka.

Astuessani saliin Fredrikan ikkunapuutarhojen koko loisto paljastuu. Osa viherkasveista on monta metriä korkeita ja upean runsaita. Ei ole eilen lähikaupasta haettuja! Sinisävyisen vierashuoneen näyttelyvitriinissä on perheen henkilökohtaista esineistöä, kuten Fredrikan kihlajaislahjaksi Johanille kauniisti kirjoma samettiliina. Siihen on kirjottu tekijän omia hiuksia sekä tietysti kukkia. Silmälasit ja kuulotorvi kertovat kirjailijan näön ja kuulon rajoitteista.

Talon päätyhuone on Johanin makuuhuone. Halvaannuttuaan hän vietti vuoteessaan paljon aikaa ja katseli peilin kautta ulos kadulle. Liikkumisessa oli avuksi pyörätuoli, jonka kankaaseen on kirjottu kauniita kukkia.

Opastetun kierroksen jälkeen jään vielä hetkeksi kiertelemään museon huoneisiin. Miten upeita yksityiskohtia kaikkialla! Millään en raaskisi lähteä, mutta en voi tänne saatika puutarhaan jäädä asumaan. Harkinnan jälkeen ostan museokaupasta itselleni kotiinviemisiksi Susanna Widjeskogin toimittaman Unelmien puutarha. Fredrika Runebergin kukkiva keidas ja hyötytarha -teoksen (Porvoon museoyhdistyksen julkaisuja nro 10, 2015). Sitä kelpaa selailla talvi-iltoina ja mielikuvamatkustaa takaisin vehreään idylliin.

Yksi haave jää: ehkä vielä jonain päivänä minulla on pistokas Fredrikan kasvista, vaikkapa tuoksupelargonista. Kenties saan asettaa sen kasvamaan puutaloni ikkunalaudalle. Jos Fredrika vielä eläisi, huolisikohan hän vastineeksi pistokkaan menninkäisenlehdestäni?

1.9.2019 museossa juhlitaan Fredrika Runebergin syntymäpäivää, jolloin museoon on vapaa pääsy. Luvassa on suomeksi ja ruotsiksi teemaopastus sekä pääsymaksullinen Minna & Fredrika: näytelmä Runebergin kodissa -teatteriesitys. Teatteriesityksien aikana museo on muulta yleisöltä suljettu.

J.L. Runebergin koti, Aleksanterinkatu 3, Porvoo. Museo on avoinna vuoden ympäri. Tarkista aukioloajat museon sivuilta. Fredrikan puutarha on avoinna kesäkaudella museon aukioloaikoina ja tänä vuonna 2.9.2019 saakka.

Retki salaiseen puutarhaan – Kupittaan siirtolapuutarha

Omakotitalossa omenapuiden ja syreenipensaiden keskellä lapsuuden viettäneenä tulee varsinkin näin kesän alussa ikävä kotipihaa. Turun lukuisat puistot toki tarjoavat helpotusta vihreyden kaipuuseen, mutta välillä on keksittävä myös muita keinoja kesäisen kukinnan ihailuun. Helluntain ja kesän alkamisen kunniaksi teimmekin perheen kanssa sunnuntaisen retken Kupittaan siirtolapuutarhaan ihailemaan sen kukkaloistoa. Puutarha sijaitsee Kupittaan kaupunginosassa, Citymarketin kyljessä kiinni, vain lyhyen matkan päässä kaupungin keskustasta. Kupittaan siirtolapuutarha perustettiin nykyiselle paikalleen, tuolloin kaupungin eteläiselle takamaalle, 1930-luvun puolivälissä ja se on kaupungin kahdesta siirtolapuutarhasta ensimmäinen. Puutarhan tarkoituksena oli tarjota kaupungissa asuvalle työväestölle mahdollisuus jaloon ja terveelliseen vapaa-ajan harrastukseen ja omavaraistalouden ylläpitoon. Ja vaikka kaupunki on ympärillä laajentunut, edelleen kaupungin asukkaat hoitavat vuokraamiaan palstoja huolella itsensä iloksi ja hyödyksi, toisinaan myös meidän meidän satunnaisten ohikulkijoiden nautinnoksi.

Asfaltoidulta kadulta rautaportin sisäpuolelle astuessa näkymä on rauhoittava: värit ja tuoksut valtaavat aistit. Kylmästä keväästä ei ole tietoakaan vaan puutarhan vihreys lumoaa. Hiljaisuutta rikkoo vain lintujen liverrys. Aluetta halkovat hiekkakäytävät ovat tasaisia ja niitä reunustavat pienet erikuntoiset ja monenväriset mökit. Vastassa on rauhallisuus, kukkimaan puhjenneet vanhat omenapuut ja uteliaat viljelijät, jotka tarkkailevat palstoiltaan vierailijoita. Puutarhapalstoja ympäröivät eri korkuiset pensasaidat, jotka saavat esikoisen innostumaan: puutarha on suuri labyrintti, johon voi eksyä ja jossa voi seikkailla! Siirtolapuutarha on kuin salaperäinen salattu puutarha, johon harvempi tulee poikenneeksi. Tuuheat pensasaidat ympäröivät puutarhaa joka puolelta, eikä ohikulkija välttämättä edes aavista, millainen paratiisi aitojen toisella puolella onkaan.

Vaikka onkin miltei salainen, ei siirtolapuutarha ole suljettu ja yksityinen. Siirtolapuutarhan alue on kaupungin omistama ja samalla kaikille avoin kaupunkitila. Puutarhapalstat mökkeineen ovat yksityisalueita, mutta hiekkakäytävillä kuljeskellen kuka tahansa voi ihailla puutarhojen moninaisuutta ja toistaan suloisempien mökkien kirjoa, aivan kuten mekin teimme. Siirtolapuutarhan keskusrakennuksesta löytyy myös kesäkahvila, ja puutarhassa järjestetään myös ohjelmaa toisinaan. ensi viikolla siirtolapuutarhaan ja sen historiaan pääsee tutustumaan opastetulla kierroksella Kupittaan kaupunginosaviikon kunniaksi. Tarkempi aikataulu löytyy täältä.

 

Melkein täydellinen satumatka eli retki Sagalundiin

Koska kaatosade ropisee ikkunaan ja Ranskasta kantautuu suru-uutisia, on aika hetkeksi viivähtää satumaailmassa: Kemiönsaarella sijaitsevassa Sagalundin museossa. Se on paikallishistoriaa esittelevä ulkoilmamuseo ja kasvitieteellinen puutarha, jonka pihapiiristä löytyy monia alueelle merkityksellisiä rakennuksia kuin perinnekasveja. Museoalue on perustettu jo vuonna 1900 paikallisen kansakoulunopettajan, Nils Oskar Janssonin, innostuksesta. Hän muodosti museoalueen koulunsa ympärille ja eli eläkevuotensa pihapiirin ihastuttavimmassa rakennuksessa, Villa Sagalundissa. Vretan koulua ja huvilaa lukuunottamatta rakennukset on siirretty paikan päälle, kaikki ovat kuitenkin alkuperältään kemiöläisiä. Viimeinen rakennus, Fallan talo tuotiin paikalle vasta 2000-luvun alussa. Ruotsalainen kasvitieteilijä Carl von Linné oli yksi Janssonin esikuvista, jonka elämäntyöstä inspiroituneena Jansson laajensi ideaansa pelkästä rakennuksiin painottuneesta museoalueesta runsaaksi ja yhä viheriöiväksi puutarhaksi.

Kokonaisuus on kiinnostava. Vierailullamme saimme tutustua paikalliseen sudenmetsästykseen ja rangaistuskäytäntöihin käräjätalossa, piipahtaa elämän ääniä täynnä olevaan navettaan leikkimään, tutustua kemiöläiseen koulumaailmaan jo 1600-luvulta alkaen ja tunnelmoida 1900-luvun alun huvilaelämää. Kaiken tämän ohella saimme nautinnon istahtaa keskelle lumoavan tuoksuista ruusutarhaa ja mahdollisuuden piiloutua hedelmiä notkuvan omenapuun alle tarkastelemaan edessä avautuvaa maalaisidylliä punamultaisine luhtiaittoineen ja korkeuksiin kipuavine humala-tankoineen. Päiväretkemme aikana aurinko helotti lähes pilvettömältä taivaalta, polun varret olivat täynnä kypsyneitä mustikoita ja vieno tuuli siveli ympäröiviä viljapeltoja. Oli helppo ymmärtää miksi Jansson nimesi alueen Sagalundiksi, satulehdoksi.

Mutta kuten kaikissa saduissa, myös tässä retkessä oli vastoinkäymisensä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut tulta syöksevä lohikäärme tai kateuttaan juonitteleva noita-akka vaan valitettavasti käytöstavat ja hymynsä takahuoneeseen unohtanut lipunmyyntihenkilökunta. Tervehdysten ja tervetuloa-toivotusten sijaan saimme osaksemme hämmästelyä osaamattomuudestamme ”leimata” museokortti asianmukaisesti ja ilmoitukseen monien museorakennusten kiinniolosta. Hämmentyneinä tästä kummallisesta käytöksestä odottelimme sankarimme, alueelle ohjaavan oppaan saapumista, jonka maagisena kykynä oli avata nuo lukitut ovet ja perehdyttää meidät tarkemmin alueen ja rakennusten historiaan.

Sisäänpääsyn hintaan kuuluva opastus olikin hyvä valinta, paljon jäisi Sagalundissa kokematta ja näkemättä ilman pääsyä rakennuksiin. Asiantunteva, joskin jäykähkö opastus loi retkeen oman tunnelmansa. Alueen laajuuden takia tunnin mittainen kierros tuntui riittämättömältä kaikkiin yksityiskohtiin ja nurkkauksiin perehtymiseen. Itse olisin voinut viettää sen kokonaisen tunnin Villa Sagalundin kiehtovassa, sokkeloisessa ja pysähtyneessä tunnelmassa kierrellen ja ihmetellen. Olisi ollut myös kiinnostavaa kuulla tarkemmin tarinoita talosta ja sen asukkaista. Tarkastella Janssonin laajaa merimiehiltä saatua kokoelmaa, johon kuului niin hain nikamista tehty kaulanauha, albatrossin pää kuin muitakin aarteita. Perehtyä rakennuksen kaksi asuntoa yhdistävän käytävän kirjoihin ja istahtaa terassille kuuntelmaan metsän huminaa. Myös huvilan toisen asukkaan Adele Wemanin, jota joissain piireissä kohtalokkaasti Yön kuningattareksikin kutsuttiin, sinisen salongin kesäöiset taitelijajuhlat ja seurapiiritapaamiset jäivät liian vähäiselle kerronnalle, joten paluumatka Turkuun vierähtikin asukkaiden valintoja ja elämää pohtien.

Sagalund on avoinna kesäkaudella päivittäin ja suositeltavia opastuksia järjestetään joka tasatunti klo 11-16. Museo tarjoaa myös paljon ohjelmaa ryhmille ja lapsille, kannattaa tutustua.

Kuvatunnelmia kesäisestä Kuralasta

Kesäkuu on viimein koittanut ja luonto näyttää parastaan. Viimeistään tänään monet museot avaavat kesäkautensa.  Jo viikonloppuna otin lapsen kanssa varaslähdön kesätunnelmiin aina niin idyllisessä Kuralan kylämäessä, jossa vietettiin Oi ihana toukokuu -tapahtumaa. Puitteet olivat täydelliset: virkeät ja ilosta kirmaavat lampaat olivat saapuneet vielä niin vihreille laitumille rapsuteltaviksi, syreenipensaat, omenapuut ja perinnepuutarha kukoistivat. Uuttakin nähtävää oli mäelle saapunut: kyläpuoti, jossa lapset saavat leikkiä ja vanhemmat voivat istahtaa nostalgisoimaan menneen ajan kauppatunnelmaa kun itsepalvelua ei vielä tunnettu ja saman tiskin takaa saattoi ostaa niin kankaat, ruuat kuin vaatteetkin. Hypisteltävää ja katseltavaa riitti.

Ihana kylämäki, tapaamme varmasti vielä monta kertaa tänä kesänä!

Elokuisesta Kuralan kylämäestä voit lukea blogistamme tästä.