Seitsemän koiraveljestä Kaarinassa

Seitsemän koiraveljestä, Kaarinan nuorisoteatteri ja Kaarina-Teatteri, Kuva: Matti Vahtera

*Yhteistyössä Kaarinan nuorisoteatterin ja Kaarina-Teatterin kanssa

”Voimalla seitsemän miehen” raikaa laulu metsikön laidalla kauniin keltaisen puutalon pihamaalla. Menossa on teatterisovitus Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä -romaanista, Heini Vahteran dramatisoima ja ohjaama Kaarinan nuorisoteatterin ja Kaarina-Teatterin yhteisproduktio. Koiraveljesten tarina pohjaa tietenkin kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teokseen.

Musiikkinäytelmä marssittaa tuttuakin tutumman kirjan tapahtumat katsojien eteen koiramaisessa hengessä. Tai pitäisikö sanoa tuttuakin tutumpien kirjojen, sillä varmasti monessa perheessä on Kunnaksen koiraveljeksistä luettu sivut hiirenkorville.

Näytelmässä seurataan Kunnaksen kirjan tapahtumia suht uskollisesti. Matti-kissa, kana ja Heikki Hämähäkki seikkailevat  tapahtumissa mukana. Veljekset käsittelevät nukkeja hienosti! Vilahtaapa näyttämöllä myös muista Kunnaksen teoksista tuttu Herra Hakkarainen.

Välillä koirat yltyvät haukahtelemaan tai ulvomaan, kuten koirien kuuluu. En varmaan hirveästi paljasta juonta, jos totean veljesten äidin kuoleman näyttämisen olevan yllättävä ja koskettava ratkaisu. Enkeli-äidin näkyminen myöhempien kohtausten taustalla toimii kyllä draamallisesti.

Seitsemän koiraveljestä, Kaarinan nuorisoteatteri ja Kaarina-Teatteri, kuva: Matti Vahtera

Seitsemän koiraveljestä, Kaarina-Teatteri ja Kaarinan nuorisoteatteri, Kuva: Matti VahteraMusiikkikohtaukset Anna Hellsténin hienoine koreografioineen ovat hiottuja ja rytmittävät näytelmää mukavasti. Eero Aakalan säveltämä ja kapellimestaroima livemusiikki sekä lauluosuudet ovat komeaa kuultavaa. Astuupa yksi jos toinenkin bändin jäsen välillä lavalle näyttelemään.

Koiramaisuudesta ei olla säästelty. Tiina Valkaman kekseliäs puvustus ja Marika Torvisen ja Jasmin Malmin maskeeraus luovat juuri sopivan illuusion lajityypeille ominaisista piirteistä. Asiaankuuluvasti koirilla on korvat ja kuonot, korpeilla nokat ja lampailla pörröiset korvat. Erityisen hauska tapa luoda koirankorvat on Venlan (Oona Mahnala) hahmon pinkit krepatut saparot.

Viime vuosisatojen tyylinen puvustus tempaa katsojan menneen ajan tunnelmaan. Kauaa eivät veljesten valkeat vaatteet ole valkoiset, kuten arvata saattaa! Veljesten virkatut virsut ja reput ovat upea yksityiskohta.
Seitsemän koiraveljestä, Kaarinan nuorisoteatteri ja Kaarina-Teatteri, kuva: Matti VahteraLopussa kiitos tietenkin seisoo ja rakkaus kukoistaa. Aapinenkin on suurin piirtein päntätty päähän.

Entä kuka veljeksistä oli suosikkimme? Kaikki seitsemän ovat mainioita ja lavainnostus näkyy. Kukin tuo oman roolihahmonsa piirteitä hienosti esiin. Kuitenkin seurueemme kuusivuotiaan suosikkihahmo oli Simeon (Leo Lindén), koska se oli hassu. Minun sympatiani saivat veljeksistä vanhin Juhani (Juhani Lemmetyinen) sekä kaikkein pienin, Eero (Rasmus Hakala), olenhan itsekin perheeni kuopus. Näiden hahmojen vahvat persoonat ja taidokas näyttelijäntyö tekivät vaikutuksen!

Seuraava esitys sunnuntaina  6.8. klo 17. Esityksiä vielä 19.8.2017 saakka. Esitystä suositellaan yli 5-vuotiaille.

Kaarina-Teatterin piha, Viipurintie 118, Kaarina. Paikalle pääsee Turusta esimerkiksi Föli-bussilla joko vastapäiselle Viipurintien pysäkille tai Kaarinan keskustaan sekä omalla autolla. Tutustu myös 100 lasta teatteriin! -hyväntekeväisyyskampanjaan.

Kuvat: Matti Vahtera/ Kaarinan nuorisoteatteri

Mainokset

Herra Hakkarainen harrastaa – unissaan

Herra Hakkarainen harrastaa -näytelmä
Kuva: Linnateatteri / Mirkku Merimaa

*Yhteistyössä Linnateatterin kanssa

Kesäteatteri on se suomalainen kesään kuuluva pakollinen vierailukohde. Kun Susanna suunnisti Linnateatteriin katsomaan Haluatko mökkiläiseksi -näytelmää, päätin itse ilahduttaa esikoistani ja vein hänet katsomaan samaisen teatterin Herra Hakkarainen harrastaa -esitystä.

Mauri Kunnaksen luoma Herra Hakkarainen on meille ja varmasti monille muillekin tuttu hahmo. Esikoisen kanssa olemme lukeneet tämän kuuluisan sarvipäisen unissakävelijän kommelluksista useista Kunnaksen kirjoista ja aina ne ovat jaksaneet naurattaa. Esitys toistaa samaa kirjoista tuttua kaavaa, onhan näytelmän alkuperäiskäsikirjoitus kirjailijan. Kuten kirjoissakin, Herra Hakkarainen kommeltaa näytelmässä ympäri Tassulaa ja raukkaparka, aina yhtä avulias Masa-marsu yrittää pysyä hänen perässään ja vähän edelläkin turvana ja apuna sen minkä ehtii.

Herra Hakkarainen harrastaa -näytelmä
Kuva: Linnateatteri / Mirkku Merimaa

Näytelmässä Herra hakkarainen on pulassa. Hänellä on ongelma. Aamuisin hän tuntee itsensä väsyneeksi ihan ilman syytä. Onneksi Tassulasta löytyy aina avuliaita henkilöitä tarjoamaan neuvoja. Syy Hakkaraisen väsymykseen on aivan selkeästi hänen toimettomuutensa. Vailla tiukkaa aikataulua ja kehittäviä harrastuksia kuka tahansa voi tuntea itsensä väsyneeksi, senhän nyt tietää vauvakin! Herra Hakkarainen ei ole aivan vakuuttunut siitä että miesjooga, someen sukeltaminen tai rokkimusiikki olisi avain auvoon, mutta unissakävelijä ei voi askeliaan valita. Masa-marsu saa ryntäillä yöt läpeensä harrastuksia kokeilevan Hakkaraisen perässä, mutta lopulta kaikki selkenee, ja se täydellisen sopiva harrastus löytyy. Hakkaraisen harrastusvalinnan voisin liittää myös omalle listalleni koska vain.

Näytelmässä hassutuksia ja kommelluksia riittää yhtä paljon kuin aikuisia naurattavia vitsejäkin. Mutta on näytelmällä se topeliusmainen opetuksensakin: avain onneen ei välttämättä löydy suorittamisen kautta ja nyt sen tietää Herra Hakkarainenkin. Herra Hakkarainen harrastaa viihdyttää niin aikuista kuin lastakin. Esitys sopii hyvin vaikka lapsen ensimmäiseksi teatterikäynniksi. Näytelmä on hauska, musiikki mukaansatempaavaa ja juoni vauhdikas. Lapset saavat rennosti istua teatteriteltan lattialla lähellä lavaa, melkein keskellä tapahtumia. Ja jos jännitys iskee kesken esityksen, voi vanhemman viereen tulla turvaan.

Esityksiä 29.7.2017 saakka Linnateatterin ulkoteltassa. Ja lämmintä päälle, Suomen suvi on petollinen!

Pico ja Outoliemi – tarina hyväksynnästä ja ystävyydestä

Pico ja Outoliemi Teatteri Jano
Kuva: Roos Hekkens / Teatteri Jano

Yhteistyössä Teatteri Janon kanssa

Saimme kutsun Teatteri Janon tämän kesän ensimmäiseen ensi-iltaan katsomaan näytelmää Pico ja Outoliemi. Houkuttelevalta  ja ajankohtaiselta vaikuttava näytelmä vielä itselleni vieraalta teatteriryhmältä yhdessä Turun kauneimmista sisäpihoista; olin myyty ja tartuin tilaisuuteen heti. Pico ja Outoliemi on koko perheen näytelmä erilaisuudesta, epävarmuudesta ja niiden hyväksymisestä. Teatteri Jano taasen on vuonna 2013 perustettu teatteriryhmä, joka on usean vuoden ajan esittänyt näytelmiään Turun kesässä. En mitenkään ymmärrä, miten he ja ne ovat menneet minulta ohi. Onneksi tilanne on nyt korjattu! Esityspaikkana toimii Apteekkimuseon sisäpihan vaunuvaja. Mikä täydellinen yhdistelmä: museo, kahvila ja teatteri kaikki samalla pihalla! Harmi, että kiireisen sunnuntain takia kaksi muuta kohdetta jäi tällä kertaa kokematta.

Pico ja Outoliemi kertoo paratiisilintu Picosta, joka tuntee olevansa vääränlainen eikä hän sopeudu joukkoon. Pico haluaa muuttua samanlaiseksi kuin muutkin, jotta löytäisi ystäviä uudessa kotikaupungissaan. Avukseen hän pyytää Outoliemeä, entistä hieman höpsähtäneeltä vaikuttavaa apteekkaria, joka osaa valmistaa liemen kuin liemen. Yhdessä he ryhtyvät toimeen ja pataan päätyy niin peikonkyyneleitä kuin viimeisen talvipäivän lunta. Mutta mitä tapahtuukaan kun taikajuoma on lopulta valmis? Löytääkö Pico onnen massaan sulautuvana turkulaisena kaupunkilintuna?

Pico ja Outoliemi Teatteri Jano
Kuva: Roos Hekkens / Teatteri Jano

Näytelmä on hyväntuulien ja raikas. Elena Rekolan näyttelemä Pico on täydellinen paratiisilintu, sosiaalinen, pirteä ja iloinen, jonka toivoi löytävän ilon takaisin elämäänsä. Jenni Korpela on taasen juuri oikeanlainen, hivenen höppänä, hullunkurinen Outoliemi, jollaiseksi apteekkari-artisti-nimikettä käyttävän voi kuvitellakin. Hyväntahtoinen mutta hajamielinen. Näytelmän ohjanneen Johanna Perttusen mukaan esitys on koko työryhmän yhteinen ponnistus ja siltä se vaikuttaa: yhteistyöllä ja ilolla yhdessä rakennetulta. Esitystila on ihana ja sen tunnelmaa ja mahdollisuuksia on osattu hyödyntää. Kapeat ja kylmät penkit ovat ainoa asia, jonka toivoisin muuttuvan. Picon toivoman taikaliemen valmistamiseen tarvitaan myös yleisön apua. Osallistavuus ei ole kuitenkaan liioittelevaa eikä häiritsevää, vaan sopii luontevasti osana näytelmää. Ensi-illan yleisö tarttui toimeen innokkaana aina tarvittaessa ja uskon, että näin käy myös jatkossakin, olkoon yleisö sitten lapsi- tai aikuisvoittoinen.

Pico ja Outoliemi Teatteri Jano
Kuva: Roos Hekkens / Teatteri Jano

Entä sitten näytelmän sanoma, epävarmuus itsestään, erilaisuus ja niiden hyväksyminen? Näytelmä on suunnattu lapsille, mutta sen teema on  ajankohtainen kaikenikäisille kaikkialla aina. Epävarmuus itsestään ja itsensä peilaaminen muihin, arvottaminen muiden kautta, on asia joka tuskin valitettavasti tulee katoamaan maailmasta. Sen olen kokenut minä, luultavasti myös sinä. Sen on kokenut jo eskari-ikäinen lapsenikin. Erilaisuutta on monenlaista. Erilaisuutta voivat kokea muualta saapuvat oman paratiisisaaren epävarmuutta pakenevat, erilaisuutta voivat kokea myös jo täällä olevat. Tärkeintä on vain hyväksyä moninaisuus ja oppia elämään yhdessä. Siksi tätä näytelmää tarvitaan. Se kertoo iloisella tavalla, että normista saa poiketa ja jokainen saa olla omanlaisensa, juuri niinkuin haluaa. Erilainen saa olla, me kaikki poikkeamme toisistamme. Yksinolokin voi olla parempi asia kuin itsensä muuttaminen toisten muottiin. Ja niitä yksinolevia voi olla muitakin. Näytelmän jälkeen toivottavasti jokainen pyrkii olemaan vähemmän turkulainen harmaalintu ja hyväksymään erilaisuutta.

Koko perheen näytelmää Pico ja Outoliemi esitetään Apteekkimuseon vaunuvajassa vielä heinäkuun puoliväliin saakka, tarkemmat esitysajat voit kurkata vaikka Teatteri Janon Facebook-sivuilta tästä linkistä.

Tivoli tempaa tunteiden pyörteisiin

Tivoli-teatteriYhteistyö Turun Kaupunginteatterin kanssa.

Kun kuulin keväällä Turun Kaupunginteatterin elokuussa kantaesityksensä saavasta, lapsille suunnatusta Tivoli-pienoismusikaalista, mielenkiintoni heräsi. Promokuvissa vilahtelivat tivoliympäristö ja värikkäät hahmot ja juoni kuulosti veikeältä. Tätä pitäisi päästä katsomaan!

Syyskuun koittaessa kalenterista oli löytynyt sopiva kohta kulttuurielämykselle. Sain seurakseni viisivuotiaan siskonpoikani, ja teatteri-ilta Linnateatterin teatterisalissa sai alkaa. Katsomo oli lähes täynnä. Osa yleisöstä istui pehmokorokkeen päällä, osa oli kasvanut jo lehdenlukuikään.

Kimmo Virtasen kirjoittama ja ohjaama Tivoli tempaa mukaan viisivuotiaan Sofian maailmaan. Sofian äiti kasvattaa lastaan suitsimaan tunteensa, sillä niille ei kylmässä maailmassa ole tilaa. Syliinkään on turha pyytää. Ymmärrettävästi tämä tuottaa ongelmia niin pienelle tytölle kuin hänen isälleenkin – isä kun hukuttaa tunteensa ruokaan. Helppoa ei taida olla kontrollifriikki-äidilläkään. Jopa vierailu tivoliin on hetki, jolloin tunteita ei saisi näyttää. Tämä menee yli Sofian sietokyvyn ja pyynnöstä tivolin taikuri taikoo vanhemmat pois – ja sepäs synnyttää sopan.

Tivoli

Tivoli

Tivoli on kuuden näyttelijän voimannäyte. Tivolissa vilisee toinen toistaan hulvattomampia hahmoja aina taikurista possujunan possuihin. Jännitin hieman lapsen puolesta onko esimerkiksi kummitustaloon sijoittuva kohtaus liian pelottava, mutta hyvin sekin otettiin vastaan. Mukaan on siroteltu Olli Heikkisen säveltämiä pieniä laulahduksia.

Suht vähäeleiset lavasteet mukautuvat hienosti kuhunkin kohtaukseen. Eikä esitys jää pelkästään lavalle – välillä hahmot hyödyntävät katsomon keskiportaita. Esimerkiksi kohtauksessa pellestä, joka löytää erivärisiä (tunne)ilmapalloja, tulevat Sofia ja Möttönen katselemaan kohtausta yleisön keskelle. Samalla he kommentoivat ja opastavat mitä kohtauksessa tapahtuu tuoden tapahtumia entistä enemmän katsomon ja lapsen tasolle. Hauskaa oli, että välillä kuului lasten spontaaneja reaktioita, joista yksikin sai näyttelijän pitelemään pokkaansa.

Tivoli-musikaali

Tivoli-musikaali

Hahmoista jäivät erityisesti mieleen turkua puhunut, Minna Hämäläisen tulkitsema pehmohirvi Möttönen (”Tottakai mä puhun turkua, onhan mut ostettu Turust!”) sekä Anna Victoria Erikssonin tulkitsema sympaattinen Sofia. Mieleen jäi myös Panda, joka kaikessa mahdottomassa itsevarmuudessaan olisi kyllä saanut meiltä kodin, sekä karusellin hevoset. Niiden kohtaus oli hersyvää komediaa karusellihevosten vapaudenkaipuusta.

Veikkaan, että tätä näytelmää tullaan esittämään tulevaisuudessa ympäri Suomen. Mitä teatteriseurana ollut viisivuotias tuumasi 45 minuuttia kestäneestä esityksestä? ”Olisi saanut olla pidempi!”. Taisi tykätä.

Tivoli – pieni musikaali suurista tunteista. Ikäsuositus yli 4 v. Esitykset 26.11.2016 saakka.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri

Eeemeeeeliiii eli vierailu Turun Kesäteatterissa

L1000304

Niin varmasti kuin kesään kuuluu epävakaiset säät, niistä keskusteleminen ja loman odotus, kuuluu siihen myös vierailu kesäteatteriin. Kaikkein parhaimmat kesäteatterielämykset on tullut koettua suht ex tempore -lähdöillä esityksiin, josta ei tiedä ennestään mitään.

Nyt oli kuitenkin aika suunnata katsomaan Astrid Lindgrenin rakastettuihin klassikkokirjoihin pohjautuvaa Vaahteranmäen Eemeli -esitystä Turun Kesäteatteriin. Mukaan piti tietysti ottaa tarpeeksi lämmintä vaatetta, Suomen kesän tuntien myös villaa ja vilttiä. Noin seitsemänsataapaikkainen katsomo pullisteli nuorempaa ja vanhempaa katsojaa. Teatterielämys sai alkaa.

Tapahtumat sijoittuvat luonnollisesti Kissankulmaan, vaikka tässä versiossa idyllinen punamultainen miljöö oli vaihtunut vinkuraiseen, peppipitkätossumaiseen tulkintaan. Juoni mukaili muistikuvieni Eemeli-kirjoja suurin piirtein. En varmaan paljasta liikaa, jos kerron, että esityksessä Iida pääsee koristamaan lipputankoa, piika-Liinan hammasta kolottaa toden teolla ja kaupungin markkinoillekin käy tie. Pikkukatsojat muistavat varmaan monet yksityiskohdat pitkään!

L1001153

Välillä puhjetaan lauluun ja tanssahdellaan kymmenminuuttinen jos toinenkin. Kuitenkin erityisesti väliajan jälkeen pienemmät katsojat tuntuivat olevan jo aika levottomia ja melu katsomossa kohosi paikoin aika suureksi. Olisikin ollut oivaa, jos aivan pisimmät, tarinan kannalta ehkä ei-niin-oleelliset laulu- ja tanssinumerot olisivat olleet hippasen lyhyempiä. Olisi myös ollut mukavaa, jos tuttu ”Kissankulman kauhu Eemeli” -laulu olisi kuultu esityksessä hieman enemmän alkuperäistä muistuttavana sovituksena.

L1001020

Erityismaininnat täytyy antaa televisiostakin tutulle Valtteri Lehtiselle sekä Pihla Pohjolaiselle, joiden tulkinnat Eemelistä ja Iidasta olivat hienoa katsottavaa.

Näytelmän on ohjannut Miika Muranen ja Georg Riedelin alkuperäismusiikin on sovittanut Laura Hänninen.

Esitykset 14.8. saakka. Kesto väliaikoineen noin 2 h 20 min. Vartiovuori, 20500 Turku.

Kuvat: Viacheslav Vinokurov