Seitsemän koiraveljestä Kaarinassa

Seitsemän koiraveljestä, Kaarinan nuorisoteatteri ja Kaarina-Teatteri, Kuva: Matti Vahtera

*Yhteistyössä Kaarinan nuorisoteatterin ja Kaarina-Teatterin kanssa

”Voimalla seitsemän miehen” raikaa laulu metsikön laidalla kauniin keltaisen puutalon pihamaalla. Menossa on teatterisovitus Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä -romaanista, Heini Vahteran dramatisoima ja ohjaama Kaarinan nuorisoteatterin ja Kaarina-Teatterin yhteisproduktio. Koiraveljesten tarina pohjaa tietenkin kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teokseen.

Musiikkinäytelmä marssittaa tuttuakin tutumman kirjan tapahtumat katsojien eteen koiramaisessa hengessä. Tai pitäisikö sanoa tuttuakin tutumpien kirjojen, sillä varmasti monessa perheessä on Kunnaksen koiraveljeksistä luettu sivut hiirenkorville.

Näytelmässä seurataan Kunnaksen kirjan tapahtumia suht uskollisesti. Matti-kissa, kana ja Heikki Hämähäkki seikkailevat  tapahtumissa mukana. Veljekset käsittelevät nukkeja hienosti! Vilahtaapa näyttämöllä myös muista Kunnaksen teoksista tuttu Herra Hakkarainen.

Välillä koirat yltyvät haukahtelemaan tai ulvomaan, kuten koirien kuuluu. En varmaan hirveästi paljasta juonta, jos totean veljesten äidin kuoleman näyttämisen olevan yllättävä ja koskettava ratkaisu. Enkeli-äidin näkyminen myöhempien kohtausten taustalla toimii kyllä draamallisesti.

Seitsemän koiraveljestä, Kaarinan nuorisoteatteri ja Kaarina-Teatteri, kuva: Matti Vahtera

Seitsemän koiraveljestä, Kaarina-Teatteri ja Kaarinan nuorisoteatteri, Kuva: Matti VahteraMusiikkikohtaukset Anna Hellsténin hienoine koreografioineen ovat hiottuja ja rytmittävät näytelmää mukavasti. Eero Aakalan säveltämä ja kapellimestaroima livemusiikki sekä lauluosuudet ovat komeaa kuultavaa. Astuupa yksi jos toinenkin bändin jäsen välillä lavalle näyttelemään.

Koiramaisuudesta ei olla säästelty. Tiina Valkaman kekseliäs puvustus ja Marika Torvisen ja Jasmin Malmin maskeeraus luovat juuri sopivan illuusion lajityypeille ominaisista piirteistä. Asiaankuuluvasti koirilla on korvat ja kuonot, korpeilla nokat ja lampailla pörröiset korvat. Erityisen hauska tapa luoda koirankorvat on Venlan (Oona Mahnala) hahmon pinkit krepatut saparot.

Viime vuosisatojen tyylinen puvustus tempaa katsojan menneen ajan tunnelmaan. Kauaa eivät veljesten valkeat vaatteet ole valkoiset, kuten arvata saattaa! Veljesten virkatut virsut ja reput ovat upea yksityiskohta.
Seitsemän koiraveljestä, Kaarinan nuorisoteatteri ja Kaarina-Teatteri, kuva: Matti VahteraLopussa kiitos tietenkin seisoo ja rakkaus kukoistaa. Aapinenkin on suurin piirtein päntätty päähän.

Entä kuka veljeksistä oli suosikkimme? Kaikki seitsemän ovat mainioita ja lavainnostus näkyy. Kukin tuo oman roolihahmonsa piirteitä hienosti esiin. Kuitenkin seurueemme kuusivuotiaan suosikkihahmo oli Simeon (Leo Lindén), koska se oli hassu. Minun sympatiani saivat veljeksistä vanhin Juhani (Juhani Lemmetyinen) sekä kaikkein pienin, Eero (Rasmus Hakala), olenhan itsekin perheeni kuopus. Näiden hahmojen vahvat persoonat ja taidokas näyttelijäntyö tekivät vaikutuksen!

Seuraava esitys sunnuntaina  6.8. klo 17. Esityksiä vielä 19.8.2017 saakka. Esitystä suositellaan yli 5-vuotiaille.

Kaarina-Teatterin piha, Viipurintie 118, Kaarina. Paikalle pääsee Turusta esimerkiksi Föli-bussilla joko vastapäiselle Viipurintien pysäkille tai Kaarinan keskustaan sekä omalla autolla. Tutustu myös 100 lasta teatteriin! -hyväntekeväisyyskampanjaan.

Kuvat: Matti Vahtera/ Kaarinan nuorisoteatteri

Herra Hakkarainen harrastaa – unissaan

Herra Hakkarainen harrastaa -näytelmä
Kuva: Linnateatteri / Mirkku Merimaa

*Yhteistyössä Linnateatterin kanssa

Kesäteatteri on se suomalainen kesään kuuluva pakollinen vierailukohde. Kun Susanna suunnisti Linnateatteriin katsomaan Haluatko mökkiläiseksi -näytelmää, päätin itse ilahduttaa esikoistani ja vein hänet katsomaan samaisen teatterin Herra Hakkarainen harrastaa -esitystä.

Mauri Kunnaksen luoma Herra Hakkarainen on meille ja varmasti monille muillekin tuttu hahmo. Esikoisen kanssa olemme lukeneet tämän kuuluisan sarvipäisen unissakävelijän kommelluksista useista Kunnaksen kirjoista ja aina ne ovat jaksaneet naurattaa. Esitys toistaa samaa kirjoista tuttua kaavaa, onhan näytelmän alkuperäiskäsikirjoitus kirjailijan. Kuten kirjoissakin, Herra Hakkarainen kommeltaa näytelmässä ympäri Tassulaa ja raukkaparka, aina yhtä avulias Masa-marsu yrittää pysyä hänen perässään ja vähän edelläkin turvana ja apuna sen minkä ehtii.

Herra Hakkarainen harrastaa -näytelmä
Kuva: Linnateatteri / Mirkku Merimaa

Näytelmässä Herra hakkarainen on pulassa. Hänellä on ongelma. Aamuisin hän tuntee itsensä väsyneeksi ihan ilman syytä. Onneksi Tassulasta löytyy aina avuliaita henkilöitä tarjoamaan neuvoja. Syy Hakkaraisen väsymykseen on aivan selkeästi hänen toimettomuutensa. Vailla tiukkaa aikataulua ja kehittäviä harrastuksia kuka tahansa voi tuntea itsensä väsyneeksi, senhän nyt tietää vauvakin! Herra Hakkarainen ei ole aivan vakuuttunut siitä että miesjooga, someen sukeltaminen tai rokkimusiikki olisi avain auvoon, mutta unissakävelijä ei voi askeliaan valita. Masa-marsu saa ryntäillä yöt läpeensä harrastuksia kokeilevan Hakkaraisen perässä, mutta lopulta kaikki selkenee, ja se täydellisen sopiva harrastus löytyy. Hakkaraisen harrastusvalinnan voisin liittää myös omalle listalleni koska vain.

Näytelmässä hassutuksia ja kommelluksia riittää yhtä paljon kuin aikuisia naurattavia vitsejäkin. Mutta on näytelmällä se topeliusmainen opetuksensakin: avain onneen ei välttämättä löydy suorittamisen kautta ja nyt sen tietää Herra Hakkarainenkin. Herra Hakkarainen harrastaa viihdyttää niin aikuista kuin lastakin. Esitys sopii hyvin vaikka lapsen ensimmäiseksi teatterikäynniksi. Näytelmä on hauska, musiikki mukaansatempaavaa ja juoni vauhdikas. Lapset saavat rennosti istua teatteriteltan lattialla lähellä lavaa, melkein keskellä tapahtumia. Ja jos jännitys iskee kesken esityksen, voi vanhemman viereen tulla turvaan.

Esityksiä 29.7.2017 saakka Linnateatterin ulkoteltassa. Ja lämmintä päälle, Suomen suvi on petollinen!

Vesibussilla Ruissaloon

Vesibussi Ruissaloon

Tänä kesänä Turun joukkoliikenteeseen on tullut ihana lisäys: vesibussi Ruissaloon. Venematkalle pääsee hyppäämään mukaan kahdesta kohtaa jokirannasta, Martinsillan viereiseltä pysäkiltä jäätelökioskin nurkalta ja Forum Marinumin laiturista. Myös Ruissalon puolella pysäkkejä on kaksi, toinen Ruissalon telakalla ja toinen Kansanpuiston rannassa. Matkakulut veneellä Ruissaloon ovat aivan samat kuin Fölin busseillakin, matkan voi kuitata bussikortilla tai kertamaksulla. Kaiken lisäksi myös lastenvaunut ja polkupyörät mahtuvat veneen kyytiin maksutta ja vesibussilla on kahvila!

Kesäkuisen sunnuntain kunniaksi päätimme perheen kanssa kanssa tehdä piknik-retken Ruissaloon, vesibussilla tietenkin. Aamupäivä oli ollut sateinen, mutta iltapäivää kohden aurinkokin alkoi pilkottaa pilvien takaa, joten ruuat koriin, lapset föliin ja laiturille, mars. Kun vesibussi aloitti tänä kesänä liikennöinnin, kyytiin oli suorastaan tunkua. Forum Marinumin pysäkillä kyytiä odotelleet saivat kuulemma välillä jäädä nuolemaan näppejään, sillä vene oli täynnä. Nyt tilanne on ehkä tasoittunut, ainakin meillä oli tilaa vesibussissa hyvin, vaikka istumapaikkoja ei olekaan yhtä runsaasti kuin bussimatkalla.

vesibussilla Ruissaloon

Nousimme vesibussin kyytiin Martinsillan pysäkiltä. Syitä tähän oli kaksi: pysäkki on kotiamme lähimpänä, mutta tärkeämpää oli se, että sen ilmoitettiin olevan lastenvaunujen ja polkupyörien kanssa liikkuville Forum Marinumin pysäkkiä parempi. Ja kaikki kävikin näppärästi, kadulta laiturille johti luiska, eikä vesibussiin nousunkaan kanssa ollut ongelmia lastenvaunujen kanssa.

Bore

Suomen joutsen

Matka Ruissalon telakalle, vanhan veneveistämön laituriin, kului joutuisasti. Vastaantulevat veneet saivat Aurajoen pärskeet lennähtämään naamaan saakka ja tuuli riepotteli hiuksia, kuten merellä kuuluukin. Aina toisinaan on riemastuttavaa päästä katselemaan kaupunkia joen tasolta, kaupungin profiili näyttää niin erilaiselta ja tuoreelta uudesta näkökulmasta katsellessa. Forum Marinumin museolaivat tuntuivat valtavilta ohitettaessamme ne ja ruotsinlaivojen terminaalialue kumisi vielä tyhjyyttäään ennen illan ruuhkaa. Miltei liian sutjakasti saavuimme vanhan veneveistämön laituriin, joka samalla oli meidän jokimatkamme päätepiste.

Ruissalossa

Ruissalo

lampaita Ruissalossa

Jäimme pois jo Ruissalon telakalla lastenvaunujen takia. Myöhemmin Kansanpuiston pysäkin rappusi katsellessa tiesin tehneeni oikean ratkaisun, en olisi jaksanut enkä missään nimessä edes halunnut yrittää kantaa painavia lastenvaunuja laiturin jyrkkiä portaita ylös. Ja luultavasti ilman lastenvaunujakin olisimme valinneet veneveistämön pysäkin, sillä Ruissalon rantapromenadin maisemat pitsihuviloineen, lammashakoineen ja upeine näkymine takaisin kaupunkiin ja vastarannalle Hirvensaloon ovat kokemisen arvoiset. Samalla Kansanpuistoa kohti kävellessä saattoi muistella menneitä Ruisrock-kävelyitä, sitä kuuluisaa Via Dolorosaa, jolloin samaisen kävelytien tunnelma on usein jotain muuta kuin sunnuntaista perheidylliä. Nyt Kansanpuiston rannassa ei kuitenkaan odottanut väenpaljous festivaalilavoineen vaan tuulinen, miltei tyhjä hiekkaranta ja auringossa paistatteleva meri. Jälleen yksi kesäsunnuntai oli täydellinen.

Ruissalon kansanpuisto

Airisto Line Oy:n liikennöimä Fölin vesibussi kulkee kaupungista Ruissaloon koulujen alkuun saakka päivittäin 9.30 – 18.30, poikkeuksia aikatauluissa sekä pysäkeissä on Ruisrockin aikana sekä Tall Ships Races -tapahtuman aikana. Vesibussi kulkee normaalin aikataulun mukaan myös juhannuksena, eli jos juhannuskelit vain antavat myöden, kannattaa lähteä tekemään juhannustaikojaan Ruissaloon. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Fölin bussit noudattavat juhannusaikatauluja, ne kannattaa katsoa tästä linkistä.

Pääsiäinen ilman yllätysmunia

Kuralan kylämäki keväällä

DSC_0135

Palmusunnuntaina otin ensiaskeleita pääsiäistunnelmaan ja suuntasin Susannan ja lasten kanssa katsastamaan Kuralan Kylämäen pääsiäisvalmisteluja. Kuten yleensä, tunnelma Kylämäessä oli verkkaan rauhallinen, kiireestä ei ollut tietoakaan ja koristelut odottivat ihailijoitaan. Tiput, kanat ja kukot sekä rairuohopedit olivat vallanneet pöytätasot, noidat lentelivät ikkunoilla ja kauniisti värjätyt kananmunat oli nostettu jo esille. Iso-Kohmon tuvan uunissa valmistui mämmi ja ikkunoilla kukkivat komeasti kliiviat ja amaryllikset. Vähä-Kohmon päärakennuksessa taasen pääsi lukemaan pääsiäistarinoita ja tunnistamaan 1950-luvun keittiövälineitä, toiset paremmalla menestyksellä kuin toiset. Kokeiluverstaalla pääsi itse kokeilemaan munien koristelua ukrainalaisella vahatekniikalla.

pääsiäismunia kuralassa

pääsiäinen kuralassa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuralassa mämmiä

Myös Kylämäen pihapiiri halusi tarjota vieraille nähtävää. Yleensä olemme käyneet Kuralassa kesäisin, joten nyt maisema oli kesäistä vehreyttä huomattavasti karumpi: laitumet olivat tyhjinä, puut paljaina ja maakin vielä harmaanruskea. Tarkempi silmäys ympäröivään luontoon kuitenkin antoi lupauksen kohta koittavasta kesästä. Ojanpientareet olivat valtoimenaan pajunkissoja, kirkkaankeltaiset leskenlehdet puskivat esille aurinkoisilla rinteillä ja Iso-Kohmon talonnurkalla päivää paistattelivat sinivuokot. Linnut livertelivät kilvan puissa piilotellen kameralta ja Iso-Kohmon  tallin auringonpaisteiseen punamultaseinustaan nojaillessa kevättakkikin tuntui olevan liikaa. Lapselle kevään tulon ihmettelyä tärkeämpää oli tarkistaa, oliko kaikki oleellinen talven jäljiltä tallella. Ja olihan ne: traktori, keinu ja kyläpuoti löytyivät sieltä mistä pitikin.

keväällä Kuralassa

sinivuokkoja

kuralan kylämäki3

Jos kevään tulo siis vielä epäilyttää, kannattaa suunnata Kuralan Kylämäkeen hakemaan toivonpilkahduksia. Museoalue on aina avoinna vaikka rakennukset ovatkin kesän ja tapahtumien ulkopuolella suljettuina. Ja jos ei Kuralan Kylämäen pääsiäistapahtumaan ehtinyt nyt viikonloppuna, voi pääsiäistunnelmaa hakea vaikka Luostarinmäen käsityöläismuseosta, jossa pääsee tutustumaan idän ja lännen pääsiäisperinteisiin koko viikon ajan. Viikonloppuna on vielä koko perheen pääsiäistapahtuma, jonka tunnelmista viime vuodelta voit lukea tästä linkistä.

Kuralan Kylämäen kesätunnelmia pääset katsomaan tästä linkistä ja elokuisesta museoretkestä elävän historian Kylämäkeen tästä.

Merellinen seikkailuhetki Forum Marinumissa

Miltä tuntuisi istua alas kuuntelemaan viidakon ääniä, nousta laivan kannelle ohjaamaan laivaa tai istuutua pieneen kapakkaan korttipöydän ääreen? Forum Marinumin näyttelyssä tämän kaiken pääsee kokemaan yhdessä ja samassa tilassa. Helmikuun puolessa välissä avautunut Matkalla Chiiffin ja Sally Jonesin kanssa on lapsille ja lapsenmielisille suunniteltu näyttely, jossa leikkiminen, eläytyminen ja kaikkeen koskeminen on sallittua ja tarkoituksenmukaista. Näyttely on lainassa Ahvenanmaan merenkulkumuseosta, jossa se oli esillä kahden vuoden ajan ja nousi museon suosituimmaksi erikoisnäyttelyksi. Näyttelyn tarina pohjautuu ruotsalaisen Jakob Wegeliuksen kirjoittamaan ja kuvittamaan lastenkirjaan Legenden om Sally Jones, jota valitettavasti ei vielä ole saatu suomeksi käännettyä. Tarina on seikkailukertomus Sally gorillasta, joka kaapataan lapsena viidakosta ja joutuu salakuljetuksen uhriksi ja osaksi höyrylaivan miehistöä. Se on kuitenkin myös kertomus ystävyydestä.

Näyttely seuraa kirjan juonta ja vierailulla pääsee  niin viidakkoon, höyrylaivan kyytiin kuin pienen satamakaupungin kujille. Näyttelytekstien suhteen on tehty kiinnostava ratkaisu: esillä on niin Wegeliuksen kirjan kauniit sivut, kuin välillä niiden tarinaa avaavat näyttelytekstit kolmella kielellä. Koska kirjan tekstit ovat vain ruotsiksi, ei lapsen kärsivällisyys riittänyt käännöksen odotteluun. Vaikka Sallyn Jonesin tarina itsessään saattoi jäädä lapselle vieraaksi, se ei museokokemusta haitannut. Tekemällä ja kokemalla pääsi kulkemaan Sallyn jalanjäljissä ja kokemaan menneen ajan merimieselämää.

Kun näyttelysalin ulkopuolelle on jättänyt kenkänsä, voi seikkailu alkaa! Sally Jonesin tarina alkaa jättisammakoilla kuorrutetusta viidakosta. Liaanit innostavat nuoremmat kävijät temppuilemaan ja vanhemmat voivat sulkea silmänsä ja nauttia viidakon rauhoittavasta äänimaailmasta. Kauaa ei lapsi jaksa viidakon kuningasta kuitenkaan leikkiä, sillä näyttelyn kohokohta, jykevä ja jo vähän ruosteinen höyrylaiva, kutsuu tutustumaan. Queen of Gongo näyttää juuri siltä, että sillä matkustaessa pääsee kokemaan seikkailun jos toisenkin. Laiva on sopivan kokoinen lapsille tutustuttavaksi, mutta myös aikuinen mahtuu kiertämään siellä, toki hieman kumartuen, mutta mitäpä ei museoelämyksen eteen tekisi. Jos ja kun kyllästyy kumartelemaan ja lappamaan hiiliä käskystä uuniin, voi ahtaita oloja paeta laivan kannelle. Höyrylaivakapteenin roolissa voi tähystää jo seuraavan sataman valoja.

Näyttelyn idea on onnistunut. Se saa niin lapsen kuin aikuisenkin leikkimään. Liikkuminen ja koskeminen auttavat eläytymään Sallyn kokemuksiin pelkkää lukukokemusta paremmin. On hienoa, että näyttelyyn on luotu myös äänimaailmaa mutta sitä olisi hyvin voinut olla enemmäkin. Hiljainen satamakaupunki on kolkko ja aavemainen, mutta ehkä suurempi lapsijoukko osaa luoda ääntä tarpeeksi itsekin. Kooltaan näyttely on sopivan kompakti, lastenvaunuissa nukkuja ei ehdi edes herätä päiväuniltaan ja kaikilla riittää leikkien jälkeen intoa ja energiaa kiertää vielä museon muutkin näyttelyt.

Matkalla Chiiffin ja Sally Jonesin kanssa Merikeskus Forum Marinumissa 27.8. saakka.