Keltainen tiilitie vie Vartiovuorelle

*Yhteistyössä Turun Kesäteatterin kanssa

Vuonna 1900 julkaistu L. Frank Baumin teos Ihmemaa Oz on saanut  sukupolvet toisensa jälkeen haaveilemaan sateenkaaren tuolta puolen löytyvästä  satumaisesta Ihmemaasta. Kirjan pohjalta tehtiin Broadway-näytelmä jo vuonna 1902, mutta suuren yleisön tarina saavutti vuonna 1939. Tuolloin tarina julkaistiin Technicolor-värisenä elokuvana. Ja nyt näytelmä nähdään Turun Kesäteatterissa Tom Petäjän dramatisoimana ja ohjaamana. Tempaudu siis mukaan tanssin ja laulun pyörteisiin ja lähde Dorothyn  sekä ystävien matkassa kohti Ihmemaa Ozia!

Leijona, Dorothy, portinvartija, Variksenpelätti ja Peltinen Smaragdikaupungin portilla. Kuva Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Leijona, Dorothy, portinvartija, Variksenpelätti ja Peltinen Smaragdikaupungin portilla. Kuva Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri

Täytyy tunnustaa: ennen Taikuri Ozin ensi-iltaa minua jännitti. Ihmemaa Oz -elokuva oli yksi lapsuuteni katsotuimmista elokuvista, joten muuttaisiko näytelmä sen luomat muistot? Elokuvassa saippuakuplasta laskeutuva Pohjoisen Hyvä Noita Glinda oli huumaavan kaunis, hyvyyttä huokuva ja mystinen. Millaiseksi Glinda on tässä tehty? Entä keltainen tiilitie, kai se löytyy näytelmästä uudistuksista huolimatta? Kuinka paljon näytelmää on muokattu alkuperäisestä?

Dorothy saapuu Maiskiaisten keskelle Ihmemaahan. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy saapuu maiskiaisten keskelle Ihmemaahan. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy ja Variksenpelätti löytävät Peltisen. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy ja Variksenpelätti löytävät Peltisen. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri

Huoleni olivat turhia. Turun Kesäteatterissa Vartiovuorella tämä monille tuttu tarina on sovitettu uudelleen, kuitenkaan unohtamatta tarinan peruselementtejä ja hahmoja. Mukana menossa kohti mystistä Taikuri Ozia ja Smaragdikaupunkia on perinteinen seikkailijajoukko: Dorothy (Maiju-Riina Huttunen), Variksenpelätti (Elviira Kujala), Leijona (Samu Loijas) ja Peltinen (Thomas Dellinger). Kaksi noitaa, Lännen Ilkeä Noita (Lauri Ketonen) varisapureineen (Jarkko Kallionpää ja Markus Niemi) sekä Pohjoisen Hyvä Noita (Miia Wakonen) sekoittavat pakkaa tahoillaan, ja lopulta vastassa on itse Taikuri Oz (Markus Niemi). Näytelmän pääroolien esittäjien lisäksi lavalle nousee miltei parikymmentä nuorta ja lasta esimerkiksi maiskiaisina ja vihreän Smaragdikaupungin asukkaina.

Vaikka Taikuri Ozissa ei olekaan kimmeltäviä saippuakuplia, tiesin jo paljon ennen ensimmäisen näytöksen loppua, että tämä on yksi parhaista kesäteatterinäytelmistä, joita olen nähnyt. Eikä seurani ollut eri mieltä kanssani. Taidokkaasti Dorothy seurueineen johdattaa katsojat seuraamaan heidän matkaansa lumoutuneina. Muutoksia näytelmässä toki on, mutta uudistukset ovat raikkaita ja hauskoja. Myös huumoria riittää, kuten kesäteatterissa kuuluukin. Ja onneksi kesäisten näytelmien yleinen pieruhuumori  on varsin vähäistä, joskin se tuntuu vetoavan yleisöön täälläkin. Eikä rakkauttakaan ilman tässä näytelmässä jäädä!

Nimirooleissa olevat näyttelijät tuovat loistavasti esille hahmojensa luonteita ja toiveita. Kaikki suoritukset ovat hienoja, mutta Lännen Ilkeän Noidan roolisuoritus on erityinen! Näytelmässä Lauri Ketonen pääsee loistamaan miltei pääroolissa ja se hänelle suotakoon, suoritus on sen verran loistava. Mukana olleen esikoisen mielestä taasen Taikuri Oz on verraton, jonka vihreänä kiiltevä pää huvittaa vielä monta päivää esityksen jälkeen.

Dorothy, Variksenpelätti ja Peltinen tapaavat Leijonan. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy, Variksenpelätti ja Peltinen tapaavat Leijonan. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy ja Lännen Ilkeä Noita unikkopellolla. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy ja Lännen Ilkeä Noita unikkopellolla. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri

Ja vaikka Vartiovuorella ei lennähdetä Ihmemaahan tutun melodian turvin, on Valtteri Lipastin musiikki yksi näytelmän kantavista voimista läpi seikkailun. Jopa niin paljon, että huomaan vielä viikko ensi-illan jälkeen laulavani Matkalaulua toistuvasti. Jos et ole vielä päässyt näytelmää näkemään, löytyy Turun Kesäteatterin sometileiltä maistiaisia näytelmästä ja sen musiikista!

Kopauta punaisia paljettikenkiäsi kolmesti vastakkain – pian olemme jo Ihmemaassa!

Turun Kesäteatteri Vartiovuorella, Vartiovuori, Turku. Esityksiä 11.8.2018 saakka. Suositus yli 3-vuotiaille.

Mainokset

Syysloma Tallinnassa – Viron luonnontieteellinen museo

Viron luonnontieteellisen museon sisäänkäynti

Vietimme perheen kanssa syyslomaa eteläisessä naapurissamme Tallinnassa. Lokakuu on oiva aika nauttia kaupungista: vanhankaupungin kaduilta puuttuvat turistimassat, ravintoloissa on tilaa syödä ja varpaita on hyvä käydä lämmittelemässä museoissa. Meidän museokohteeksemme valikoitui tällä kerralla vanhankaupungin muurien suojassa sijaitseva, maan luontoa ja sen historiaa esittelevä Viron luonnontieteellinen museo, Eesti Loodusmuuseum.

Jo kadulta porttikongin kautta ulko-ovelle johdattivat eläinten jalanjäljet joiden jättäjää oli hauska arvuutella yhdessä lasten kanssa. Ja museon sisäpihalla puiden lomassa lymyilevät eläimet toivottivat meidät tervetulleeksi. Ennen kuin ehdin astua jalallanikaan museoon sisälle, oli se tehnyt minuun vaikutuksen.

Viron luonnontieteellisen museon sisäpiha

viron luonnontieteellinen museo

Aloitimme museokierroksemme näyttelyllä, joka oli pääsyy museovalintaamme. Maaliskuun alkuun saakka esillä oleva  The Secrets of Ancient Sea -näyttelyn mukana pääsee kulkemaan 600 miljoonan vuoden matkan yhdessä hetkessä tyhjästä alkumerestä jättikalmareiden ja dinosaurusten kautta nykyhetkeen. Näyttelyhuone on visuaalisesti upea kokonaisuus. Mutta kolmen euron lisämaksulla pääsee kokemaan vielä jotain upeampaa: näyttelyn 3D-videon, jossa katsoja pääsee itse keskelle tuota merta. Tätä vaihtoehtoa suosittelen ehdottomasti jokaiselle, video oli upea ja hienosti toteutettu! Jopa niin hienosti, että esikoinen joutui keskeyttämään katselun, koska jättiskorpionit ja saalistavat kalmarit tulivat liian iholle. Ja pakko tunnustaa, ei se jättimäinen, haastavasti tuijottava meriskorpioni itseänikään kylmäksi jättänyt.

Secrets of Ancient sea -näyttely

Secrets of Ancient sea -näyttely

Viron luonnontieteellinen museo on neljässä kerroksessa ja jokaisessa kerroksessa on kaksi näyttelyhuonetta, joten vaihtuvan näyttelyn lisäksi muutakin nähtävää riitti yllin kyllin. Museossa ei valitettavasti myöskään ole hissiä, joten myös kannettavaa riitti koska kuopus vasta opettelee kävelemisen jaloa taitoa. Museon muissa näyttelytiloissa pääsi tutustumaan tarkemmin Viron luonnon monimuotoisuuteen ja sen eläimistöön susista hylkeisiin, maan geologiaan sekä Itämereen. Pysyvien näyttelyiden tekstit ovat pääasiassa vain viroksi, mutta ilmainen audio-opastus on saatavilla myös suomeksi.

Viron luonnontieteellisen museo hyljedioraama

Viron luonnontieteellisen museon näyttelytila

Museossa pidin erityisesti siitä, että näyttelytilat eivät olleet hiljaisia vaan äänimaailmat olivat näyttelyiden mukaisia, eihän luonto todellisuudessakaan ole koskaan äänetön. Kaikki näyttelytilat olivat myös visuaalisesti hienosti rakennettuja eikä kaikki katseltava ollut vitriinien takana piilossa. Luontoa, metsiä ja vesistöjä, esittelevät dioraamat olivat lähellä katsojaa, joten eläinten todelliset mittasuhteet olivat helposti hahmotettavissa.  Ja jos pelkät täytetyt eläimet eivät kiinnosta, oli seinillä myös makeanveden akvaarioita, joihin ainakin kuopus ihastui.

Viron luonnontieteellisen museon hirvidioraama

Museossa oli myös paljon tehtävää ja videoita, joihin esikoinen innokkaasti tarttui heti tilaisuuden tullen. Yksi kokonainen huone esitteli miten eläimet aistivat ympäröivää maailmaa. Oli mielenkiintoista nähdä itsensä kärpäsen silmin. Kaiken kaikkiaan Viron luonnontieteellinen museo oli koko perheelle antoisa museokokemus monipuolisuutensa ansiosta ja museossa olisi varmasti saanut kulutettua useammankin tunnin.

Ps. Toinen lasten kanssa ehdoton museokohde Tallinnassa on Lastenmuseo MiiaMilla Kadriorgissa. Lue kokemukseni museovierailustani sinne tästä linkistä.

Ahvenanmaan merenkulkumuseo – koko perheen retkikohde!

Saana-tunturilla on jo satanut lunta ja Turussakin aamut ovat viilenneet. Pieni paluu kesäloman aurinkoisiin päiviin on siis paikallaan. Heinäkuussa teimme Susannan ja lasten kanssa muutaman päivän retken Maarianhaminaan. Tuo lapsille vain laivan ikkunasta tuttu kaupunki valloitti koko seurueen. Yksi matkan päämääristä ja kohokohdista oli Ahvenanmaan merenkulkumuseo, kuinkas muutenkaan.

Ahvenanmaan merenkulkumuseo ulkoapäin

Ahvenanmaan merenkulkumuseo eli Ålands sjöfartsmuseum, sijaitsee kauniissa rinteessä sataman kupeessa, josta avautuu näkymä merelle. Museoon on helppo löytää niin kaupungin kuin risteilysataman suunnasta. Mutta jos epäilys vaivaa tai suuntavaisto on olematon, on katukiveyksiin teipattu kompassia kuvaavia opasteita oikean suunnan löytämiseksi. Hauskana lisänä opasteissa on myös minuuttimäärä museoon saapumiselle. Loistava keksintö kärsimättömien lasten (ja ehkä aikuistenkin) hermojen rauhoittamiseksi. Matkaa keskustasta ei kävellen montaa minuuttia museolle ollut, ja se sujui hyvin aurinkoisessa kelissä kadun varren taloja ihmetellen ja ihaillen.

Ahvenanmaan merenkulkumuseon katuopaste

Ahvenanmaan merenkulkumuseon opaste

Museokierroksen alussa olo oli hetken aikaa epätoivoinen: näyttelykokonaisuuksia tuntui olevan lukemattomia, kerroksiakin museossa kolme, lapsia matkassa kaksi ja aikaa rajallinen määrä ennen laivan lähtöä. Epätoivon tunne laantui kuitenkin nopeasti innostuksen tieltä, kuopus ymmärsi nukahtaa päiväunille ja esikoinen lähti omatoimisena ratkomaan kassalta saamaansa museon oman maskotin, laivarotta Rubyn aarrereitin visaisia kysymyksiä.

Suomen museoliitto valitsi Ahvenanmaan merenkulkumuseon Vuoden museoksi 2016. Enkä ihmettele, näyttelyosuudet olivat kiinnostavia. Niissä oli juuri sopivassa suhteessa erityisiä yksityiskohtia ja yleisempää tietoa. Merenkulkua käsiteltiin niin työn kuin vapaa-ajan näyttämönä. Korkeita mastoja ja ahtaita hyttejä, matkamuistoja kaikilta maailman meriltä ja tarinoita niin merelle lähteneistä, mereen päätyneistä kuin niistä kotiinjääneistä. Harvemmin enää jaksan ehdin jokaista näyttelytekstiä lukemaan, mutta siltikin lähdin museolta uutta tietoa uhkuen kotimatkalle. Erityisesti pidin siitä, miten museossa oli tuotu esille yksittäisiä henkilötarinoita, ja aivan erityisesti siitä, miten mukaan oli poimittu naisia ja heidän tarinoitaan vaikka usein merenkulkukulttuuri nähdään niin miehisenä asiana.

Ahvenanmaan merimuseo

Laivan keulakuvia Ahvenanmaan merimuseossa

Myös visuaalisesti museo oli kiehtova, niin esineet kuin niiden esillepano houkutti tutustumaan. Osa näyttelyvitriineistä oli rakennettu merimiesarkkuja mukaillen ja joiden sisälle pääsi kurkistamaan ylhäältä päin mutta myös lyhyemmät museovieraat oli huomioitu. Erityisesti pidin merimiesten ja matkaajien matkamuistoista kootusta kuriositeettihuoneesta, jonka seinistä nuo ympäri maapalloa Ahvenanmaalle päätyneet esineet pursusivat. Esillä oli niin koristeltuja strutsin munia, pingviinin höyhenillä kuorrutettuja mattoja, piraijakaloja, valaan penis ja korva, hain selkäevä ja albatrossin nokka. Samasta huoneesta löytyi myös maailman toiseksi ainoa säilynyt vanha merirosvolippu, joka haalenneena ja vaalenneenakin on malliesimerkki merten kauhujen lipusta irvistävine pääkalloineen.

Ahvenanmaan merenkulkumuseon näyttelyvitriini

Ahvenanmaan merenkulkumuseon näyttelyvitriinissä on esillä matkamuistoja maialman meriltä

Museossa vierailija ei jää vain näkijän ja lukijan asemaan, vaan näyttelyissa on panostettu kokemiseen ja tekemiseen. Museon omat ”rör och gör” -pisteet kehoittavat syventymään solmujen oikeaoppiseen solmimiseen, harjoittelemaan rahtilaivan lastausta ja laulamaan karaokea kuten railakkaimmalla risteilyllä konsanaan. Kaikki olivat sellaisia, joista niin lapsi kuin aikuinenkin jaksoi kiinnostua. Lisäksi lapsille oli oma leikkihuone, jossa pääsee tutustumaan niin pimeässä hohtavaan merenalaiseen maailmaan kuin kiipeämään meren pinnalle tutustumaan siihen tutkijan silmin. Huone oli hieno ja lapsi onnellinen siellä seikkaillessaan, mutta omasta mielestäni museon edellinen lapsille rakennettu oma seikkailutila/näyttely Matkalla Chiiffin ja Sally Jonesin kanssa, johon pääsin tutustumaan Forum Marinumissa sittenkin vei voiton.

Ahvenanmaan merenkulkumuseossa riittä koettavaa lapsillekin

Ahvenanmaan merimuseon näyttelyvitriini matkustajaliikenteestä

Jos ja kun seuraavan kerran matkaan Ahvenanmaalle ja Maarianhaminaan, suuntaan varmasti myös merimuseoon uudelleen. Ahvenanmaan merenkulkumuseo on juuri sellainen museokohde, jossa voi vierailla useamman kerran ja aina sieltä löytyy jotain uutta kiinnostavaa vaikka koko perheelle. Ja museovierailu ei katso vuodenaikaa, jos kesälomaan on vielä liian pitkä aika, kolkuttelee koululaisten syysloma jo aivan nurkan takana!

 

Seitsemän koiraveljestä Kaarinassa

Seitsemän koiraveljestä, Kaarinan nuorisoteatteri ja Kaarina-Teatteri, Kuva: Matti Vahtera

*Yhteistyössä Kaarinan nuorisoteatterin ja Kaarina-Teatterin kanssa

”Voimalla seitsemän miehen” raikaa laulu metsikön laidalla kauniin keltaisen puutalon pihamaalla. Menossa on teatterisovitus Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä -romaanista, Heini Vahteran dramatisoima ja ohjaama Kaarinan nuorisoteatterin ja Kaarina-Teatterin yhteisproduktio. Koiraveljesten tarina pohjaa tietenkin kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teokseen.

Musiikkinäytelmä marssittaa tuttuakin tutumman kirjan tapahtumat katsojien eteen koiramaisessa hengessä. Tai pitäisikö sanoa tuttuakin tutumpien kirjojen, sillä varmasti monessa perheessä on Kunnaksen koiraveljeksistä luettu sivut hiirenkorville.

Näytelmässä seurataan Kunnaksen kirjan tapahtumia suht uskollisesti. Matti-kissa, kana ja Heikki Hämähäkki seikkailevat  tapahtumissa mukana. Veljekset käsittelevät nukkeja hienosti! Vilahtaapa näyttämöllä myös muista Kunnaksen teoksista tuttu Herra Hakkarainen.

Välillä koirat yltyvät haukahtelemaan tai ulvomaan, kuten koirien kuuluu. En varmaan hirveästi paljasta juonta, jos totean veljesten äidin kuoleman näyttämisen olevan yllättävä ja koskettava ratkaisu. Enkeli-äidin näkyminen myöhempien kohtausten taustalla toimii kyllä draamallisesti.

Seitsemän koiraveljestä, Kaarinan nuorisoteatteri ja Kaarina-Teatteri, kuva: Matti Vahtera

Seitsemän koiraveljestä, Kaarina-Teatteri ja Kaarinan nuorisoteatteri, Kuva: Matti Vahtera

Musiikkikohtaukset Anna Hellsténin hienoine koreografioineen ovat hiottuja ja rytmittävät näytelmää mukavasti. Eero Aakalan säveltämä ja kapellimestaroima livemusiikki sekä lauluosuudet ovat komeaa kuultavaa. Astuupa yksi jos toinenkin bändin jäsen välillä lavalle näyttelemään.

Koiramaisuudesta ei olla säästelty. Tiina Valkaman kekseliäs puvustus ja Marika Torvisen ja Jasmin Malmin maskeeraus luovat juuri sopivan illuusion lajityypeille ominaisista piirteistä. Asiaankuuluvasti koirilla on korvat ja kuonot, korpeilla nokat ja lampailla pörröiset korvat. Erityisen hauska tapa luoda koirankorvat on Venlan (Oona Mahnala) hahmon pinkit krepatut saparot.

Viime vuosisatojen tyylinen puvustus tempaa katsojan menneen ajan tunnelmaan. Kauaa eivät veljesten valkeat vaatteet ole valkoiset, kuten arvata saattaa! Veljesten virkatut virsut ja reput ovat upea yksityiskohta.

Seitsemän koiraveljestä, Kaarinan nuorisoteatteri ja Kaarina-Teatteri, kuva: Matti Vahtera

Lopussa kiitos tietenkin seisoo ja rakkaus kukoistaa. Aapinenkin on suurin piirtein päntätty päähän.

Entä kuka veljeksistä oli suosikkimme? Kaikki seitsemän ovat mainioita ja lavainnostus näkyy. Kukin tuo oman roolihahmonsa piirteitä hienosti esiin. Kuitenkin seurueemme kuusivuotiaan suosikkihahmo oli Simeon (Leo Lindén), koska se oli hassu. Minun sympatiani saivat veljeksistä vanhin Juhani (Juhani Lemmetyinen) sekä kaikkein pienin, Eero (Rasmus Hakala), olenhan itsekin perheeni kuopus. Näiden hahmojen vahvat persoonat ja taidokas näyttelijäntyö tekivät vaikutuksen!

Seuraava esitys sunnuntaina  6.8. klo 17. Esityksiä vielä 19.8.2017 saakka. Esitystä suositellaan yli 5-vuotiaille.

Kaarina-Teatterin piha, Viipurintie 118, Kaarina. Paikalle pääsee Turusta esimerkiksi Föli-bussilla joko vastapäiselle Viipurintien pysäkille tai Kaarinan keskustaan sekä omalla autolla. Tutustu myös 100 lasta teatteriin! -hyväntekeväisyyskampanjaan.

Kuvat: Matti Vahtera/ Kaarinan nuorisoteatteri

Herra Hakkarainen harrastaa – unissaan

Herra Hakkarainen harrastaa -näytelmä
Kuva: Linnateatteri / Mirkku Merimaa

*Yhteistyössä Linnateatterin kanssa

Kesäteatteri on se suomalainen kesään kuuluva pakollinen vierailukohde. Kun Susanna suunnisti Linnateatteriin katsomaan Haluatko mökkiläiseksi -näytelmää, päätin itse ilahduttaa esikoistani ja vein hänet katsomaan samaisen teatterin Herra Hakkarainen harrastaa -esitystä.

Mauri Kunnaksen luoma Herra Hakkarainen on meille ja varmasti monille muillekin tuttu hahmo. Esikoisen kanssa olemme lukeneet tämän kuuluisan sarvipäisen unissakävelijän kommelluksista useista Kunnaksen kirjoista ja aina ne ovat jaksaneet naurattaa. Esitys toistaa samaa kirjoista tuttua kaavaa, onhan näytelmän alkuperäiskäsikirjoitus kirjailijan. Kuten kirjoissakin, Herra Hakkarainen kommeltaa näytelmässä ympäri Tassulaa ja raukkaparka, aina yhtä avulias Masa-marsu yrittää pysyä hänen perässään ja vähän edelläkin turvana ja apuna sen minkä ehtii.

Herra Hakkarainen harrastaa -näytelmä
Kuva: Linnateatteri / Mirkku Merimaa

Näytelmässä Herra hakkarainen on pulassa. Hänellä on ongelma. Aamuisin hän tuntee itsensä väsyneeksi ihan ilman syytä. Onneksi Tassulasta löytyy aina avuliaita henkilöitä tarjoamaan neuvoja. Syy Hakkaraisen väsymykseen on aivan selkeästi hänen toimettomuutensa. Vailla tiukkaa aikataulua ja kehittäviä harrastuksia kuka tahansa voi tuntea itsensä väsyneeksi, senhän nyt tietää vauvakin! Herra Hakkarainen ei ole aivan vakuuttunut siitä että miesjooga, someen sukeltaminen tai rokkimusiikki olisi avain auvoon, mutta unissakävelijä ei voi askeliaan valita. Masa-marsu saa ryntäillä yöt läpeensä harrastuksia kokeilevan Hakkaraisen perässä, mutta lopulta kaikki selkenee, ja se täydellisen sopiva harrastus löytyy. Hakkaraisen harrastusvalinnan voisin liittää myös omalle listalleni koska vain.

Näytelmässä hassutuksia ja kommelluksia riittää yhtä paljon kuin aikuisia naurattavia vitsejäkin. Mutta on näytelmällä se topeliusmainen opetuksensakin: avain onneen ei välttämättä löydy suorittamisen kautta ja nyt sen tietää Herra Hakkarainenkin. Herra Hakkarainen harrastaa viihdyttää niin aikuista kuin lastakin. Esitys sopii hyvin vaikka lapsen ensimmäiseksi teatterikäynniksi. Näytelmä on hauska, musiikki mukaansatempaavaa ja juoni vauhdikas. Lapset saavat rennosti istua teatteriteltan lattialla lähellä lavaa, melkein keskellä tapahtumia. Ja jos jännitys iskee kesken esityksen, voi vanhemman viereen tulla turvaan.

Esityksiä 29.7.2017 saakka Linnateatterin ulkoteltassa. Ja lämmintä päälle, Suomen suvi on petollinen!