Vain pienen matkan päässä Tampereen ydinkeskustasta on kulttuuriaarre, Pyynikinlinna. Se seisoo ylväänä päättyvän kadun päässä Pyynikinrinteen huvilakaupunginosassa. Vierestä kulkee tie Pyynikinharjulle sekä näkötornille. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Jarl Eklund ja se valmistui vuonna 1924 edustaen 1920-luvun klassismia. Vaaleanpuna-valkoiseksi maalatussa julkisivussa on kauniita yksityiskohtia, kuten koristeköynnöskuvioita ikkunoiden alla sekä koristepilareita.
Kenkätehtailija, vuorineuvos Emil Aaltonen (1869–1949) osti Pyynikinlinnan vuonna 1932 perheensä kodiksi sekä taidekokoelmansa säilytyspaikaksi. Nykyisin Pyynikinlinna on Emil Aaltosen museo, jonka pääkerroksen huoneissa voi tutustua Aaltosen taidekokoelmaan, kuten Elin Danielson-Gambogin ja Venny Soldan-Brofeldtin maalauksiin.
Museo hurmaa arkkitehtuurillaan ja pienillä yksityiskohdillaan. Alakerran isoista ikkunoista avautuu upea maisema pihan puolelle Pyynikin mäntyrinteeseen ja Pyhäjärvelle. Kevään kirkas auringonpaiste tulvii ikkunoista täyttäen museon valolla. Hauska lisä on huoneissa olevat vanhat mustavalkokuvat, jossa voi verrata näkymää nykypäivään.
Toisessa kerroksessa teollisuushistoriaa ja vaihtuvia näyttelyitä
Tyylikkäät puuportaat johdattavat kävijän toiseen kerrokseen, jossa esitellään Aaltosen elämäntyötä mm. teollisuuden ja maatalouden parissa. Erityisen kiinnostavia ovat näyttelyt Aaltosen Kenkätehtaan ja muovituotteita valmistaneen Sarviksen historiasta. Mielenkiintoinen sukellus tamperelaiseen teollisuushistoriaan!
Toisessa kerroksessa on myös vaihtuvia näyttelyitä. Tällä hetkellä esillä on valokuvaaja Susanna Majurin (1978–2020) Veden tuntu -valokuvanäyttely. Esillä on kuusitoista valokuvateosta vuosilta 2002–2019.
Tarinalliset, usein vedessä kuvatut valokuvat ovat toinen toistaan lumoavampia. Usein niissä on yksittäinen hahmo vedessä taustakankaan edessä. Kuvien maailma kiehtoo ja herättää uteliaisuuden. Miksi hahmot ovat vedessä? Mitä vesi merkitsee kussakin kuvan hetkessä?
Icy-teoksessa (2012) keijumainen hahmo näyttää makaavan huurteisen maiseman keskellä, kun puolestaan Luistelu-teoksessa (2002) ollaan kiinnostavasti välitilassa hahmon istuessa avatun ulko-oven edessä joko pukemassa tai riisumassa luistimia. Tunnistan teoksen myös toisesta asiayhteydestä: se on Inka Nousiaisen Arvaa ketä ajattelen -romaanin (2007) kannessa.
Kansitaidetta lukuun ottamatta olen aiemmin nähnyt Majurin teoksia vain netissä, joten kokemus on vaikuttava. Isokokoiset, kiiltäväpintaiset vedokset on aseteltu tilaa hyödyntäen niin, että jokainen teos saa oman paikkansa Pyynikinlinnan miljöössä. Tämä näyttely kannattaa nähdä!
Susanna Majurin Veden tuntu -valokuvanäyttely on avoinna 2. huhtikuuta 2023 saakka. Emil Aaltosen museo on avoinna ympäri vuoden, Mariankatu 40, Tampere.
Arjen pilkahduksia 