Kuninkaallisella hovitallilla Tukholmassa

Kuninkaallinen hovitallin pihaa Tukholmassa

Aivan Tukholman ydinkeskustassa Östermalmilla on korttelialue, jonne ei aivan joka reissu tule poikettua. Kuninkaallisen draamateatterin takana, Esittävän taiteen museon Scenkonstmuseetin vieressä majailee Ruotsin hoville kuuluva kuninkaallinen hovitalli. Sen päätehtävänä on suunnitella ja tarjota hovin kuljetukset niin hevos- kuin moottorivetoisesti. Jyhkeät tiilirakennukset rajaavat korttelia, jonka sisälle muodostuu muutamia suojaisia sisäpihoja. Sisäänkäynti on Väpnargatanilta.

Talli ei kuitenkaan ole aina sijainnut tässä paikassa. Kuningas Kustaa Vaasa perusti sen vuonna 1535 pienelle Helgeandsholmen saarelle kuninkaanlinnan viereen. 1800-luvun lopussa talli sai väistyä Ruotsin valtiopäivätalon ja Ruotsin keskuspankin tieltä, ja vuonna 1894 parin sadan metrin päähän valmistuivat nämä Ernst Jacobssonin suunnittelemat tallirakennukset. Tiiliset, keskiaikaista linnaa muistuttavat rakennukset kirvoittivat aikanaan paljon kritiikkiä.

Kuninkaallisen hovitallin joulumarkkinat Tukholmassa

Kuninkaallinen hovitalli Tukholmassa

Kuninkaallinen hovitalli Tukholmassa

Vierailen tallilla vuosittaisten joulumarkkinoiden aikaan joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna. Sisäänpääsy on joulukuusien ja valojen koristamalta tiiliportilta ja  maksaa 80 SEK. Astun pitkälle kujalle, jonka varrella on pieniä myyntikojuja. Takana siintää näyttävästi valaistu kahdeksankulmion muotoinen Hedvig Eleonoran kirkko.

Lisää myyntikojuja löytyy isolta sisäpihalta sekä sivurakennuksista. Myynnissä on esimerkiksi lasi- ja keramiikkaesineitä, trikootuotteita, joulukynttilöitä, lihaa, kalaa ja joululimppuja. Yhdessä rakennuksessa on pieni herkku- ja hemmottelutuotekauppa, jonka luksussuklaisiin ja -saippuoihin on upotettu niin ruusunnuppuja kuin kultakimalletta.

Kuninkaallisen hovitallin joulumarkkinat Tukholmassa

Kuninkaallisen hovitallin hevoset Tukholmassa

Isossa maneesirakennuksessa on vielä lisää myyjiä.  Täältä löytää käsityötuotteita joka makuun. Maneesin päädyssä on talli, jonne pääsee käymään. Noin kymmenen kuninkaallista hevosta on enemmän ja vähemmän kiinnostuneita vierailijoista ja kurkkivat karsinoistaan. Yhteensä hevosia on noin kaksikymmentä.

Karsinat on tehty pähkinän värisestä puusta sekä vaaleansiniseksi maalatusta takoraudasta. Niiden etuosassa on kyltit, joissa  on kerrottu hevosen alkuperäinen ja nykyinen nimi, milloin se hankittiin hoviin ja mitä tehtäviä hevonen hovissa tekee. Nämä hevoset osallistuvat muun muassa kulkueisiin ja muihin edustustehtäviin. Yhden karsinan seinässä kerrotaan hevosten syömisestä, kommunikointitavoista ja merkeistä eli erilaisista kuvioista päässä ja jaloissa. Paikalla on myös työntekijöitä, ja muutama kävijä jututtaa heitä. Ollappa töissä kuninkaallisella hovitallilla!

Moni vierailija silittää hevosia. Pitkän harkinnan jälkeen päätän itsekin uskaltautua. Lähestyn varovasti yhtä ja silitän sen poskea. Reaktio yllättää: se höristää sieraimiaan, hörähtää ja kääntyy kavioillaan. Eivät taida rapsutustaitoni tehdä vaikutusta!

Kuninkaallinen hovitalli Tukholmassa

Kuninkaallinen hovitalli Tukholmassa

Kuninkaallinen hovitalli Tukholmassa ja vaunut
The State Coach vuodelta 1897

Suojaisalla sisäpihalla on iltavalaistuksessa tunnelmallista. Tallien päädyssä on pyöreä hevosten kävelyttämisrakennus. Löydän tieni rakennukseen, jossa on esillä erilaisia ratsastustarvikkeita ja kuvia niistä tositoimissa. Osa valjaista, suitsista ja längistä on todella kauniita ja koristeellisia. Mustaa nahkaa, kultakoristeita ja kulkusia on paljon.

Vaunutallissa saan ihailla toinen toistaan upeampia hevosvaunuja. Kiiltävää lasia, säihkyvän kermanvalkoista kangasta, lakattua pintaa, tupsuja ja muita koristeellisia yksityiskohtia niistä ei puutu. Osa on katettuja, osa avomallisia, ja niitä käytetään sään mukaan. Onpa yksi esillä oleva ollut prinsessa Victorian ja prinssi Danielin häävaununa! Yhteensä erilaisia hevosvetoisia vaunuja ja rekiä on noin viisikymmentä. Autotallissa on esillä kuninkaallisia autoja, mutta niiden ihailu jää ensi kertaan.

H.M. Konungens hovstall, Väpnargatan 1, Tukholma, Ruotsi. Avoinna joulumarkkinoiden ohella opastetuilla kierroksilla sekä kesäisin. Tarkista aukioloajat kotisivuilta.

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Kuninkaallisella hovitallilla Tukholmassa”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.