Näin kevään korvilla voi jo hiljalleen alkaa kääntää katsetta tulevaan kesään. Kesä 2018 on täynnä kiinnostavia kulttuuritapahtumia niin lapsille kuin aikuisille. Koostin vinkkilistaan kolme Turussa järjestettävää musiikkitapahtumaa, yksi kesän joka kuukaudelle. Jos innostuit, niin merkkaa ihmeessä kalenteriisi!
Kesäkuu

Seikkisrock 16.–17.6.2018
Lasten omaksi rockfestivaaliksi itseään tituleeraava Seikkisrock järjestetään tuttuun tapaan kesäkuussa Seikkailupuistossa, Kupittaan puistossa. Tämä jälleen kaksipäiväinen festivaali viettää tänä vuonna 20. juhlavuottaan. Festarin lavoilla nähdään esimerkiksi turkulaissyntyinen, Pikku Kakkosesta tuttu Pikkuli-lintu laululeikkeineen sekä turkulainen, reippaan nopeatempoista musiikkia ja jonglöörausta yhdistelevä Merkkarit & Kai Kuutamo -kokoonpano.
Musiikki- ja laululeikkiesitysten ohella pikkuväki voi purkaa energiaansa esimerkiksi puiston merirosvolaiva-kiipeilytelineessä sekä kukkulan päällä komeilevassa graniittilinnassa. Liput Seikkisrockiin nyt myynnissä.
Heinäkuu

Ilmiö 28.7.2018
Tauon jälkeen toista kertaa Uittamon kansanpuiston tanssipaviljongin ympäristössä järjestettävä vaihtoehtoisen musiikin ja monitaiteen Ilmiö-festivaali tarjoilee hyvän kattauksen kotimaisia ja ulkomaisia artisteja. Esiintyjät ovat taatusti vaihtuneet viime vuodesta, sillä tuotantoryhmä ei kiinnitä samaa bändiä kahtena vuonna peräkkäin. Turkulaisvahvistuksina esiintyjäkaartissa nähdään muun muassa seitsemän vuoden tauon jälkeen lavalle nouseva indiepoppiyhtye TV-resistori, kitaravirtuoosi Antti Alanko hypnoottisine kitaraluuppeineen ja slideputki-taiturointeineen sekä Goodnight Monsters -yhtyeestä tuttu, kekseliästä kitararokkia esittävä Matti Jasu Loose Train -yhtyeineen.
Viime vuoden tapaan luvassa lienee monen lavan täydeltä musiikkia sekä erilaista alueohjelmaa ja taidepaloja ripoteltuna eri puolille paviljongista uimarannalle ulottuvaa festivaalialuetta. Liput esimerkiksi täältä, ja niiden hankinnassa ei kannata aikailla. K-18.
Elokuu

Turun musiikkijuhlat 10.–22.8.2018
Elokuussa on klassisen musiikin festivaali Turun musiikkijuhlien aika. Se on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty musiikkifestivaali ja järjestetään tänä vuonna 59. kertaa. Kolmetoistapäiväiseen tapahtumaan mahtuu monipuolista ohjelmaa ja lukuisia keikkapaikkoja. Konsertteja on Turussa ja sen ympäristössä muun muassa Ruissalon telakan Veneveistämön salissa, Sigyn-salissa, taiteilija Johanna Oraksen kotona, Turun konserttitalossa, Turun tuomiokirkossa ja Turun taidemuseossa.
Avajaiskonsertissa Turun konserttitalolla päästään kuulemaan latvialaisen sopraanon Kristīne Opolais’in esittämiä aarioita Radion sinfoniaorkesterin säestämänä ja Hannu Linnun johtamana. Arkenin auditoriossa 14.8. on puolestaan dekkaristi Donna Leonin kirjailijatapaaminen, jossa keskustellaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta kirjailijan kanssa. 19.8. Turun konserttitalolla järjestetään Suomen Kansallisbaletin taiteilijoiden ja solistien yhdessä Läntisen tanssin aluekeskuksen kanssa suunnittelema Balettigaala. Lippujen osto-ohjeet täällä.