Helteisenä elokuun iltana Turun jokirannassa on leppeä tunnelma. Ihmisiä on jonkin verran liikkeellä, eikä kaikilla ole kiire seuraavaan paikkaan. Galleria Joellan ulkopuolelle on kokoontunut ihmisiä. Kyltti toivottaa tervetulleeksi avajaisiin. Siispä sinne!
Joellassa vietetään juuri tamperelaisen kuvataiteilijan Paula Ollikaisen Aito kopio maailmasta -näyttelyn avajaisia. Kahdesta huoneesta koostuvassa galleriatilassa ihmiset katselevat teoksia, juttelevat keskenään ja nauttivat avajaistarjoiluista. Nappaan ikkunalaudalta näyttelyluettelon ja lähden kiertämään.
Kynnys astua sisään taidegalleriaan voi monelle olla iso. Minunkaan ei tule vierailtua gallerioissa kauhean usein, vaikka esimerkiksi turkulaisissa gallerioissa on esillä toinen toistaan kiinnostavampia näyttelyitä. Näin sen ei tarvitsisi olla: jokainen on varmasti tervetullut gallerioihin nauttimaan taiteesta. Jos taiteilijaan haluaa tutustua tarkemmin, on näyttelyissä esillä usein ansioluettelo ja taiteilijaesittely. Näyttelyluettelosta puolestaan voi kurkkia teosten nimet ja tekotekniikat.
Aito kopio maailmasta -näyttelyssä on esillä Ollikaisen maalauksia ja puupiirroksia. Aloitan kierrokseni ensimmäisestä teoksesta, joka on puupiirros Oklaholman suurin tornado (2018). Katselen sitä välillä lähempää, välillä kauempaa. Sen viittaus suoratoistopalvelu YouTuben katastrofivideoihin ensin riemastuttaa: miten hauska idea! Sitten viittaus saa minut hiljaiseksi. Teoksessa kuvattu ja toisinnettu katastrofi on ollut joillekin todellisuutta.
Teema jatkuu myös muissa teoksissa. Ajankohtaiset tapahtumat heijastuvat esimerkiksi Irma-myrsky kadulla -teoksesta (2018). Puupiirros on vaaleissa värisävyissään kaunis. Nopeasti katsottuna sen voisi ajatella olevan esimerkiksi luonnostelma jostain trooppisesta miljööstä, jossa palmut heiluvat ja juomat ovat kylmiä. Tarkemmin katsottuani ja nimen luettuani teos saa vakavampia sävyjä: tämän teoksen todellisuudessa ei pinacoladoja juoda.
Puupiirrosten lisäksi esillä on öljyvärimaalauksia. Kulman takana esiin tuleva Loputon lento (2018) saa minut huokaisemaan ihastuksesta. Lintu on kuvattu yksityiskohtaisesti taustan jäädessä valokuvamaisen sumeaksi. Mihinköhän teoksen lintu on matkalla? Onko sillä edes määränpäätä? Kuvaelma linnan pihalta (2018) puolestaan on asetettu viereiselle seinälle. Huomattavasti isokokoisempi öljyvärimaalaus vangitsee värikylläisyydessään ja mystisessä tunnelmassaan. Kuten näyttelyn alun Horsma ja kuvajainen -teoksen (2018), myös tämän teoksen tunnelmassa ja asetelmassa on jotain taianomaista ja utuista. Mistä tässä on kyse? Mitä ovat nuo mystiset, ruukuista ja maasta kasvavat pienet kasvit?
Viimeiseksi tutustun Riistakamerassa-sarjaan. Pienet mustavalkoiset teokset jatkavat todellisuuden ilmentymien kuvausta. Niissä voisi ajatella olevan kuvattu kenties salaa ripustetun riistakameran kuvia, pieniä välähdyksiä ympäröivästä maailmasta. Yhdessä teoksessa luikkii kauris, toisessa hirvi. Vaikka ole tainnut koskaan nähdä riistakameran kuvaa, voin kuvitella niiden olevan juuri tällaisia. Ollikainen on luonut valojen ja varjojen sekä mustan ja valkoisen kontrastin uskottavasti ja aidon tuntuisesti. Kuusivaras (2018) yllättää aihevalinnallaan tuoden luontokappaleiden kuvauksen keskelle ihmisen rikollisissa puuhissa. Kiinni jäi!
Paula Ollikaisen näyttely Aito kopio maailmasta sunnuntaihin 2.9.2018 saakka. Galleria Joella, Läntinen Rantakatu 21, Turku.
Arjen pilkahduksia 