Turun ikioma vegaaniruokafestivaali Vegånia on käynnissä Vanhalla Suurtorilla lauantaihin 3.8.2019 saakka. Pääsymaksuttomalla ja kaikille avoimella katuruokafestivaalilla on mukana tänä vuonna 24 ravintolaa ja muuta näytteilleasettajaa. Ekologisesti tuotettua, täysin kasvisperäistä katuruokaa tarjotaan eri tavoin valmistettuna niin, että valinnanvaikeus varmasti iskee.
Vegånia näkyy myös Vanhan Suurtorin ulkopuolella, sillä käynnissä on myös Vegånian Ravintolaviikot. Kahdessatoista turkulaisessa ravintolassa ja kahvilassa tarjoillaan herkullisia Vegånian nimikkoannoksia ja -menuita sunnuntaihin 4.8.2019 saakka.




Suuntaan Vegånian Ruokatorille perjantaina 2.8.2019. Nälkä jo hieman kurnii, kun parkkeeraan pyöräni Vanhan Suurtorin viereen. Tutkailen infosta saamaani karttaa. Ruokakojut keskittyvät pääasiassa Katedralskolanin puoleiselle sivulle. Ruokailualue pitkine pöytineen sijoittuu puolestaan Uudenmaankadun puoleiseen reunaan. Muutamalla kojulla näyttää olevan myös omia pöytiä.
Kierreltyäni tutkimassa tarjontaa saan valintani alkuruoasta tehtyä. Nappaan Raunistulaan juuri avatusta Navetta Kortteliravintolan kojusta kolme erilaista pinchoa eli eräänlaista alkupalaleipää. Vegaanista juustoa, päärynähilloa ja paahdettua saksanpähkinää sisältävä pincho on älyttömän herkullista. Palsternakkalaa, sitruunacremeä ja nokkospestoa sisältävä leipä kiinnostaa uutuusarvollaan: en ole aiemmin palsternakkalaa eli palsternakasta tehtyä kalamaista tuotetta saanut maistaa! Miten hyvää! Hassuttelen ja otan jo nyt ensimmäisen jälkiruokani: sokeri-kanelikorppua, suklaamoussea, kinuskia ja marinoituja mustaherukoita. Sokeri-kanelikorppu rapsahtelee suussa, ja suklaamoussen makeus yhdistyy herkullisella tavalla mustaherukoiden kirpeyteen. Kokonaisuus on viimeistelty syötävällä kukalla.

Seuraavaksi etsiydyn myöskin turkulaisen, Vähätorilla normaalisti majailevan Hüggen kojulle. Vuorossa on toinen alkupalani: paahdettua punajuurta, pinjansiemenmantelimaitoa, ruohosipulia, sitruunaöljyä, pinjansiemeniä ja vadelma-tillikukkaa. Otan lisäksi tuorepuristettu mehua, jossa on porkkanaa, ananasta, appelsiinia ja inkivääriä ja istahdan Hüggen köydellä rajatulle ruokailualueelle.
Annos on kaunis kuin koru, ja se tarjoillaan kierrätettävältä palmunlehtilautaselta. Punajuuri on makoisan pehmeää, ja annoksen osaset sopivat hyvin yhteen. Puisessa kertakäyttöveitsessä ei riitä ytyä leikata pitkiä punajuurisiivuja, mutta muuten annoksen syöminen on suht helppoa. Neljän hedelmän ja juureksen yhdistelmämehu on kirpakka, mutta maukas tuttavuus.

Pääruoan valinta on yllättävän vaikeaa: herkullisen kuuloisia vaihtoehtoja on niin paljon! Päädyn alkavan viikonlopun kunniaksi Wood & Firen italialaistyyliseen pitsapalaan. Ne tehdään puulämmitteisellä pizzauuniperäkärryllä, joka näkyykin kojun vieressä. Perunaa, kurkkua ja kruunutilliä sisältävä tomaattikastikepohjainen pitsapala on juuri sopivan sitkoista. Kylmänä pitsan päälle asetellut perunat ja kurkut yllättävät: odotin perunatäytteeltä italialaistyylistä perunaraastetta, joka myös paistetaan uunissa. Taitan pitsan puoliksi ja palan syöminen helpottuu. Hyvää!

Jälkiruokavaihtoehtojakin on monta: gelatoa, hedelmäjäätelöä, marenki-mousseannosta, kakkua..Turun Kauppahallissa normaalisti olevan Roots Kitchenin koju houkuttelee suklaa-suolakinuski-pähkinäkakulleen. Minulle ojennetaan kauniisti aseteltu annos ja kehoitetaan ottamaan pöydällä olevasta mintusta halutessani annokseeni täydennystä.
Kakku vaatii seurakseen teetä. Tai tällä kertaa nitroteetä, jollaista en ole aiemmin maistanut. Helsinkiläinen Stadin Nitro on kurvannut paikalle hauskoilla kärryillään ja myy Nitro hibiscus teata inkiväärillä. Se on kylmäuutettua teetä, johon on lisätty sataprosenttia typpeä. Kauniin punainen juoma on jääkylmää ja maistuu pääasiassa inkivääriltä. Kakun pariksi se sopii mainiosti.
Vegånia-vegaaniruokafestivaali on Vanhalla Suurtorilla vielä lauantaina 3.8.2019 kello 13–23. Viereisessä Porthaninpuistossa on tarjolla puolestaan sielunruokaa: uusi VØLUME-musiikkifestivaali tuo kymmenen erilaista esiintyjää 2.–3.8.2019 kahdelle eri lavalle. Lauantaina 3.8.2019 saadaan kuulla Ristoa soolona, Pennilessiä, Jaakko Aukustia, Maustetyttöjä sekä Aavikkoa. VØLUME on K-18. Näiden lisäksi Vanhan Suutorin ja Porthaninpuiston kulmassa on myös 2.–3.8.2019 turkulainen pienpanimofestivaali Ølfest.