Delfoin oraakkelin jäljillä

delfoiapollon_nimiTein elokuussa pienen kiertomatkan Kreikkaan, tuohon antiikin mytologian kehtoon. Matkan ensimmäinen etappi oli Delfoi. Delfoi, Delphi, myyttisellä paikalla on monta kirjoitusasua jo pelkästään latinalaisin kirjaimin. Tämä pieni vuoristokylä sijaitsee Parnassos-vuoren juurella kolmen tunnin bussimatkan päässä Ateenasta luoteeseen.

Lensimme Ateenaan illalla, josta aikomuksena oli jatkaa seuraavana aamuna Delfoihin. Olimme etukäteen selvittäneet bussin lähtevän Terminal B -nimiseltä bussiasemalta. Hotellin respasta taksia tilatessamme vastaanottovirkailija kuitenkin kieltäytyi ymmärtämästä määränpäätämme – ”ei täällä Ateenassa mitään terminal B:tä ole, A on kyllä”. Sen tiesimmekin, ja se oli aivan lähellä, mutta väärä paikka. Meille naureskellen hän tilasi kuitenkin taksin. Taksikuskin tultua tilanne oli hieman selvempi: terminal B:tä hänkään ei tiennyt, mutta tiesi kuitenkin mistä Delfoin bussit lähtevät.  Pääsimme kuin pääsimme oikealle asemalle, mutta viisi minuuttia bussin lähdön jälkeen.

Tästä se bussi lähtee, kolmen tunnin päästä
Tästä se bussi lähtee, kolmen tunnin päästä

Mitä siis tehdä kolmen tunnin odotuksella ateenalaisella bussiasemalla, joka on kartan ulkopuolella, edellisillan matkasta vielä väsyneenä, lämpötilan lähennellessä neljääkymppiä ja nälän kurniessa vatsassa? No tietenkin etsiä lähin ruokapaikka – ja varmistaa vielä asemalta, että löydämme varmasti takaisin.

Missään ei tietenkään toiminut wifi, joten suuntasin asemavirkailijan pakeille ja pyysin häntä kirjoittamaan lapulle terminaalin nimen ja osoitteen kreikaksi ja englanniksi. Voitte vaan kuvitella ilmeeni, kun sain lapun takaisin ja siinä luki kauniisti latinalaisin aakkosin ”Terminal A”. No tuota, ehkä hän meni sekaisin latinalaisissa kirjaimissa..Uskaltauduimme kuitenkin kiertelemään lähiympäristöön ja iltapäivällä olimme vihdoin bussissa.

Meno-paluu bussiliput muuten ostimme jo asemalta, mutta niitä olisi kyllä myyty vielä bussissa käteisellä. Reitti kiersi pikkukylien kautta ja kolmisen tunnin päästä olimme perillä.

Näkymä hotellilta alas laaksoon ja merelle
Näkymä hotellilta alas laaksoon ja merelle

Delfoissa majoituimme rotkon reunalla sijaitsevaan vanhaan 1950-luvulla rakennettuun hotelliin, josta avautui henkeäsalpaavat näkymät yli oliivipuulehtojen ja pinjamäntymetsien.

Hotellin allasalueella
Hotellin allasalueella

Hotelli oli hieno ja aikanaan ollut supertyylikäs, mutta ajan hampaan nakertama. Matkaoppaassa kuvattu ”luksushotelli omalla uima-altaalla ja kuntokeskuksella” ja hotelliravintolan ulkopuolella mainostetut drinkkien happy hourit pitivät paikkansa ehkä viimeksi 1980-luvulla.

Tie oraakkelin luo, takana Parnassos
Tie oraakkelin luo, takana Parnassos

Olimme tulleet kylään tietenkin Unescon maailmanperintölistauksessa mukana olevan muinaismuistoalueen takia. Noin yhdeksän euron pääsymaksulla pääsi kiertämään neljä eri raunioaluetta kattavan kokonaisuuden, jonka lisäksi aivan oiva museo kuului hintaan. Kiersimme ensin Apollonin temppelin alueen. Aluetta kiertävä tie vei koko ajan ylemmäs ja ylemmäs keskipäivän auringon kuumottaessa täydeltä teholtaan. Täällä näimme mm. ihkaensimmäisen Delfoin oraakkelin ennustuspaikan eli ison kiven, jonka juuressa hän ennustuksiaan lausui, sekä tietysti Apollonin temppelin, jonka juurelta myöhemmät oraakkelit nauttivat höyrynsä  ennustivat. Ikävä kyllä höyryistä ei ollut vuonna 2015 tietoakaan..

Athene Pronaian temppeli
Athena Pronaian temppeli

Kävimme myös Athena Pronaian pyhällä alueella, jonne piti kävellä autotien reunaa. Aluetta reunustaa Parnassos, jonka rinne laskeutuu jyrkästi alas laaksoon. Näkymät olivat upeat! Kesähelteellä oli vaikea kuvitella, että talvella tänne tullaan laskettelemaan.

Mutta mitä tapahtui saman päivän iltana? Siitä voitte lukea seuraavassa postauksessa..

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s