Jouluinen Iso-Puolala

Iso-Puolalan joulupuoti

Iso-Puolala

Iso-Puolalan joulu

Pidätkö perinteisestä muovittomasta joulutunnelmasta? Vanhoista esineistä ja hopean kimalluksesta? Olkihimmeleistä ja joulukransseista? Puutaloista ja lautalattioista? Jos vastasit yhteenkään kohtaan kyllä, on minulla sinulle ehdoton jouluinen käyntikohde: Iso-Puolalan joulupuoti ja -kahvila. Viime viikolla avautunut Iso-Puolalan joulupuoti sekä -kahvila oli ainakin itselleni täydellinen aloitus joulunodotukseen, omalla kohdallani kun kaikki yllämainitut kohdat täyttyvät.

Iso-Puolalan pihapiiri sijaitsee aivan Turun sydämessä, keskellä Puolalanpuistoa. Nykyisin nämä kaksi puutaloa seisovat yksin keskellä kivitalojen rajaamaa puistoa, mutta niin ei ole ollut aina. Vielä aivan 1900-luvun ensimmäisinä vuosina tällä palontakaisen mäen rinteillä oli samanlaista puutaloasutusta kuin Luostarinmäen käsityöläismuseossa edelleenkin. Kulkemaan pääsi kapeita kujia pitkin, joiden nimet, jos niitä edes oli, eivät ole säilyneet jälkipolville. 1800-luvun loppupuolella Puolalanmäki, kuten monet muutkin kaupungin kukkulat, päätettiin rakentaa puistoalueiksi. Puutalot, kuten myös mäellä sijainnut palotorni, saivat väistyä 1900-luvun alkuvuosina näiden suunnitelmien tieltä. Niiden tilalle puiston reunoille kohosivat uljaat kivitalot, jotka edelleenkin ovat kaupungin kaunistuksena. Vuonna 1904 valmistunut Turun taidemuseo kruunasi mäen nykyasun. Uuden arkkitehtuurin ja puutalojen katoamisen myötä kaupungin keskusta siirtyi joen toiselta rannalta kauppatorin ympäristöön.

Iso-Puolalan joulu

Iso-Puolalan joulu

Iso-Puolalan joulu

Iso-Puolalan rakennukset omistaa nykyisin Rakennusperinteen Ystävät ry. – Byggnadstraditionens Vänner rf. ja sen huomaa. Yhdistys on kunnostanut pieteetillä ja kaikella taidolla Iso-Puolalan rakennuksia. Ja syystä: rakennukset ovat Turun vanhimpia, toinen rakennuksista on jo 1770-luvulta ja toinen on rakennettu 1820-luvulla.

Kauniin okran värisenä loistavassa päärakennuksessa on 17.12.2017 asti viikonloppuisin avoinna oleva joulukahvila, jonka pöydän ääressä voi unohtaa kiireen ja stressin. Tunnelmaa luovat kirkkaina hohtavat räsymatot, valtoimenaan kukkivat joulukaktukset ja ihanat kaakeliuunit. Joulukuusi on koristeltu kuten ennen, sinivalkoisin lipuin. Rakennuksen ulkovarastoissa myydään käsitöitä, tuohilakkeja ja joulukoristeita ja sormet kohmeisina tehdään olkihimmeleitä.

Iso-Puolalan joulukahvila

Iso-Puolalan joulu

Toisen asuinrakennuksen vintti on täynnä aarteita. Riitan pihapuoti on täynnä sitä luvattua hopean kimallusta ja messingin loistetta. Kaikki on niin ihanasti esille aseteltua, että vintillä viipyisi mielellään tovin jos toisenkin. Tuotevalikoima täydentyy ja muuttuu koko aukiolon ajan, eli ehkä kannattaa vierailla toisenkin kerran jos jotain tiettyä pukinkonttiin halajaa.

Alakerran tallista ja ympäri Iso-Puolalan pihapiiriä taasen löytyy upeita Kranssiaitan luomuksia, joiden teossa mielikuvituksella ei tunnu olleen rajoja. Materiaaleina on käytetty niin havuja, varpuja kuin eukalyptuksen oksia, punapippureita, pellavaa, käpyjä ja terhoja. Minä en osannut vielä valita oveeni sitä oikeaa, joten palaan varmasti viikonloppuna ihailemaan vaihtoehtoja ja tekemään valinnan.

Iso-Puolalan Vintin Joulupuoti on avoinna torstaista sunnuntaihin kello 11-18, joulukahvila lauantaista sunnuntaihin kello 11-16. Molempiin pääsee vierailemaan 17. joulukuuta 2017 saakka.

Iso-Puolalan pääsiäistunnelmasta voit lukea täältä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.