*Yhteistyössä Aurinkobaletin ja TEHDAS Teatterin kanssa
Harvoin pääsee katsomaan esitystä, joka lumoaa aivan alkumetreillä ja pitää otteensa loppuun saakka. Aurinkobaletin ja TEHDAS Teatterin ensimmäinen yhteistyö NOOAT – sillä hän oli herralle mieluinen on tällainen. Tanssi- ja nukketeatteria yhdistelevä, noin puolitoistatuntinen esitys vie mennessään ja saa pohdiskelemaan maailman tilaa.
Alussa oli mursu. Ilmeisesti, mikäli tätä esitystä on uskominen. Esityksessä kuljetetaan Raamatun kertomusta mukana: on vedenpaisumus, selviäminen, jälleenrakennus ja tietysti arkki. Nooan kertomuksen osat näkyvät kohtauksissa kuitenkin pikemminkin viitteellisinä ja inspiraationa, kuin suorina lainauksina. Suoran kerronnan sijaan kohtaukset ovat verrattain abstrakteja, ja katsojan tulkinnalle jätetään tilaa.
Urmas Poolametsin ja Merja Pöyhösen ohjaamassa ja koreografioimassa esityksessä käytetään taitavasti ihmiskehoa, nukkeja tai vaikkapa muovinpalasta kertomaan ja viemään tarinaa eteenpäin. Liikkeen avulla voi kertoa paljon. Oikeastaan sen avulla kerrotaan lähes kaikki, sanoitta. Vain yksi sana lausutaan: mama. Sekin on monella kielellä ymmärrettävä ilmaisu. Muuta puhetta ei tarvita, sillä liikkeessä on esityksen voima.
Lavalla on samaan aikaan sekä tanssijoita että nukettajia esiintyen yhdessä. Aurinkobaletin tanssijat Mikko Kaikkonen, Päivi Kujansuu, Patrick Di Quirico ja Elina Raiskinmäki ovat minulle tuttuja Kamelianainen-esityksestä. TEHDAS Teatterista nukettajia on kolme: Anna-Kaisa Kuisma, Jaakko Lilja ja Laura Sillanpää. Jos en olisi nähnyt tanssijoita Kamelianaisessa, en välttämättä osaisi tehdä eroa heidän ja nukettajien välille. Niin taitavasti tanssijat ovat heittäytyneet nukketeatterin maailmaan, ja niin upeasti nukettajat käyttävät kehoaan nukettamisen ohella ja yhteydessä ilmaisunsa välineenä.
Huomioni vie lavastuksen ja puvustuksen kontrasti. Lavastuksen ja puvustuksen ovat suunnitelleet Laura Hallantie, Pia Kalenius ja Jenni Rutanen. Esiintyjien vaatteet ovat tehty erilaisista luonnonkuiduista. Muuta orgaanista lavalla ei juuri nähdä. Lähes kaikki silmiemme eteen marssitettava on tehty muovista: lavasteet sekä suurin osa nukeista ja esityksessä käytettävästä tarpeistosta. Jopa jäävuoret ja poutapilvet ovat muovia. Elävät, hengittävät, luonnonmateriaaleihin puetut esiintyjät luovat hätkähdyttävän kontrastin tähän jopa ällöttävyyteen asti vietyyn muovin käyttöön. Tulkitsen tämän ekokritiittisenä kannanottona ja huolestumisena maapallomme hyvinvoinnista. Mihin tämä kaikki muovi menee? Miksi sitä on niin paljon?
Marko Kallelan tekemät valot tuovat väriä värittömyyden keskelle. Valot ja Konsta Savolaisen äänisuunnittelu paikoin hyvinkin erilaisine musiikkivalintoineen ovat mukana rakentamassa esityksen episodimaisuutta ja hetkittäisyyttä.
Mieleeni jää kohtaus, jossa esiintyjät poimivat jätesäkeistä kirkkaanpunaiset myttykasat. Muovikasat heräävät eloon: ne ovatkin kerroksittaiset kukat, jotka kasvavat ja kasvavat. Kukat paljastuvat jätesäkeiksi ja niistä kuorituvat leikin ja kontaktin ottamisen välineet. Kohtaus on upea ja sen kehittymistä on hieno seurata. Toinen vaikuttava kohtaus on arkin rakentaminen yhteistuumin palasta paperia. Hauska yksityiskohta on, että käsiohjelmassa on ohjeet paperiveneen taitteluun.
Esityksen jälkeen jään pohtimaan miksi käyn verrattain harvoin muissa kuin puheteatterin esityksissä. Tätä lisää!
NOOAT – sillä hän oli herralle mieluinen. Aurinkobaletti, Manilla, Itäinen Rantakatu 64, Turku. Esityksiä 28.4.2018 asti. Katso traileri täältä. Ikäsuositus yli 13-v.
Arjen pilkahduksia 