Monen aistin patsaskävely

Tänä keväänä on ollut poikkeuksellisen epäkiehtova sää lähteä ihan varta vasten kävelylle. Kun välillä tulee vettä, välillä räntää ja vappuna on lunta enemmän kuin jouluna, helposti vaihtaa iltakävelysuunnitelmat toisiin. Siksi onkin erinomaista, jos saa jonkin ulkopuolisen ponteen lähteä ulos, jos vaikka aurinkokin sattuisi pilkahtamaan.

Ponnetta moneen makuun tarjoaa esimerkiksi Turun kaupungin Kulttuurikuntoilureitit, joissa yhdistyy hauskalla tavalla ulkoilu ja kulttuuri. Johanna onkin jo testannut pikkupatsaiden Piiloleikki-reitin ja kirjoitti siitä täällä. Minä nappasin Turun pääkirjaston Tieto-osastolta mukaan muutamankin erilaisen reittikartan. Taidehammas kolotti, joten Patsastelu-kierrokselle siis!

Valitsemani Patsastelu-reitti numero kaksi alkaa Auransillan kupeesta. Wäinö Aaltosen klassikkopatsas Paavo Nurmi (1955/1924) seisoo ylpeänä ilta-auringon kajossa keskellä liikenteenjakajaa. Reittikartan tiedoista saan lukea, että katse on suunnattu kohti Littoisten harjoitusmaastoja. Monikohan päivittäin ajaa tai kävelee tästä ohi oikeastaan huomaamatta patsasta? Teoksesta on muuten monta toisintoa Wäinö Aaltosen museon sunnuntaina 7.5. päättyvässä Wäinö Aaltonen ja itsenäisyyden vuosisata -näyttelyssä.

Kierros jatkuu mahdollisesti vielä huomaamattomamman patsaan luo. Kimmo Ojaniemen Dominikaaniluostarin muistomerkki (2005) seisoo muistuttamassa keskiajalla paikalla olleesta Pyhän Olavin dominikaanikonventista.

Ohitan juuri vappuna uudelleen avatun C.J. Heidekenin suunnitteleman Samppalinnan ravintolan. Se on seissyt urheasti paikallaan aina höyrylaivakaudesta lähtien, olihan tällä paikalla aikoinaan kaupungin ylempi höyrylaivasatama. Arkistohaku Finnasta löytyy muuten upeita vanhoja kuvia satamasta ja ravintolasta, kuten esimerkiksi tämä kuva Museoviraston kokoelmista.

Seuraavat kohteet ovat Samppalinnanmäellä. En laske portaita perille, mutta monta niitä on. Puistossa tuoksuu hieman multa ja horroksesta heräävä maa. Felix Nylundin Äiti ja lapsi (1915/1914) -teoksen takana avautuu upea maisema kaupunkiin. Aarne Ehojoen Turun Sotaveteraanien muistomerkkiä (1992) tarvitsee hieman etsiä, kunnes se löytyy puiston keskeltä. Vieressä kukkivat sinisenään skillat.

Kierros jatkuu mäkeä alas Itäiselle Pitkällekadulle. Hieman ennen seuraavaa kohdetta bongaan rakennustyömaata reunustavan aidan graffititeokset. Samppalinnan koulun edessä Simo Heleniuksen Ahkerat lukutoukat (1975) käyttää betonia hauskalla tavalla. Itäisen Pitkänkadun huminan saattelemana käännyn Betaniankadulle aikomuksenani oikaista Myllytunnelille. Katu- ja pihaverkosto saa minut hetkeksi etsimään sopivaa reittiä alas Martinkadulle. Vastaan tulee Eskil Hinderssonin ja Harald Smedbergin suunnittelema Luostarinvuoren koulun Martin yksikkö. Tätä koulua ovat käyneet mm. presidentti Mauno Koivisto ja kirjailija Jarkko Laine. On hiljaista, ja vastaan tulee vain muutama ihminen.

Martinkadulle päästessäni autojen humina yltyy. Huomaan tien vasemmalla puolella penkereen taakse jäävän puutalokeskittymän, jonka olemassaolon uudempien kerrostalojen ympärillä usein unohtaa. Tien varren pensaat ovat saaneet hiirenkorvansa. Kimmo Ojaniemen Gaian silmä (1998) heijastaa Myllytunnelissa ilta-auringon kajoa.

Hetki sitten
Eilen

Ilta-aurinkoa ovat myös paistattelemassa Kari-Petteri Kakon Tähtiin tähyävät -veistossarjan (2013) patsaat. Katson patsaiden katseen suuntaan, satamaan ja Martinsillan yli Boren talolle. Lokit liitelevät joen yllä ja pitävät tuttua ääntään. Mustarastaspariskunta on muuttanut puunkoloon tien reunaan. Ne lentelevät vuorotellen puiden ja pesän välillä. Välillä ne istahtavat samalle oksalle.

Wäinö Aaltonen: Tulevaisuus ja Raivaaja
Wäinö Aaltonen: Henkinen työ

Wäinö Aaltosen museon edessä on kolme Työ ja tulevaisuus -sarjan (1978/1930-32) veistosta. Niiden kullatut versiot olivat esillä museon näyttelyssä ennen kuin ne pääsivät takaisin alkuperäiselle paikalleen Eduskuntatalon istuntosaliin. Museon viereisellä Itsenäisyydenaukiolla Mariella Bettineschin Carro Celesteen (1994) heijastuu pala taivasta sekä Valtion virastotaloa. Vieressä liehuvat Suomi 100 -liput.

Ohitan remontissa olevan Turun Kaupunginteatterin. Jos olisi arkipäivä, työmaalta kuuluisi varmaan kova kalke. Työmaakoppeja peittää syksyllä ensi-iltansa saavan Seitsemän veljeksen mainoslakana. Se onkin ainut Aleksis Kiveen liittyvä asia mikä on nähtävillä, sillä Wäinö Aaltosen Aleksis Kiven muistomerkki (1962/1948) ei ole nähtävissä omalla paikallaan. Parakit peittävät myös parhaan näkyvyyden Outi Sarjakosken Networkiin (1995), joka on antanut lempinimen koko Hämähäkkitontille.

Teatterisillalla on taas yksi ainakin itselleni arkipäiväistynyt taideteos, Jan-Erik Anderssonin Valpuri Innamaan ja Linnantontun kohtaaminen Teatterisillalla (1998). Kolmiosaisessa teoksessa graniittiornamentti kulkee sillan molemmilta puolilta kohdaten keskiosassa. Itäisen puolen valotaulu kuuluu teokseen, samoin netissä julkaistu jatkotarina. Teatterisillalla kukoistavat narsissit vielä pääsiäisen jäljiltä. Huomenaamulla ne jaetaan kaupunkilaisille.

Jatkaessani matkaa ohitan nupuillaan olevat puunoksat. Niiden varjot heijastuvat Samppalinnanmäen kallioon. Olen jälleen kierroksen lähtöpisteessä.

Kulttuurikuntoilun reittikartat ovat käytettävissä myös netissä ja Nomadi-mobiilisovelluksessa. Katutaideteoksia voi bongailla esimerkiksi Citynomadi-reitillä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s