Huoneellinen naisista Turun linnassa

Muutama sananen naisista -näyttely Turun linnassa

Maaliskuussa kansainvälisenä naistenpäivänä Turun linnassa avautui näyttely Muutaman sananen naisista. Näyttely oli kiehtonut minua jo pidempään, jopa ennen avautumistaan. Sosiaalisessa mediassa näkemäni naistenlehtimäiset mainokset klikkiotsikoineen näyttelyssä esiteltävistä naisista lupailivat jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

Näyttely tuo naiset esille aktiivisina toimijoina. Vaikka miehinen ylivalta olikin normi 1600-luvulla, on kaikilla näyttelyn naisilla oma paikkansa historiassa. Aivan kuten on ollut jokaisella muullakin, joka jää näyttelyn ulkopuolelle. Vaikka juorulehtimäinen ote naisiin ja heidän elämäänsä voidaan nähdä varsin stereotyyppisenä, tuo se minusta hienon kontrastin itse tilaan. Turun linnan jyhkeys ja ritarillinen mieheys saavat nyt väistyä vaaleanpunaisena hohtavan naiseuden tieltä.

Muutama sananen naisista -näyttelyn esineistöä

Näyttely on kutkuttavan monipuolinen. Toisin kuin näyttelyn nimi lupaa, saa näyttelyvieras paljon enemmän kuin muutaman sanasen sisäistettäväkseen. Koska ja vaikka 1600-luvun historia ei ole ominta alaani, riittää yhteen huoneeseen sijoittuvassa näyttelyssä luettavaa ja tutkittavaa. Näyttelyn tieto pohjautuu Turun yliopiston tutkijoiden tutkimustyöhön. Esineistöä näyttelyyn on lainattu muun muassa Nordiska Museetista, Turun yliopiston kirjastosta ja Rikosmuseosta. Perinteisten esinevitriinien ja näyttelytekstien lisäksi tilassa on liikkuvaa kuvaa, äänikerrontaa sekä kosketusnäyttöruutuja. Näistä on varmasti  osaltaan kiittäminen yhteistyökumppaneina toimineita Turun Taideakatemiaa ja 1600-luvun historian harrastajien ja elävöittäjien yhdistys Gars ry:tä. Ilahduttavasti näyttelyn yhteyteen on saatu myös lapsia viihdyttävää toimintaa: lapset ja varmasti kaikki halukkaat pääsevät pukeutumaan aikakauden tyyliin ja valokuvaamaan itsensä tyylikkäissä kehyksissä.

Näyttely rakentaa kiinnostavan kuvan 1600-luvusta, sen ajan Turusta, tavoista, arjesta ja tietenkin naisista. Hauskana yksityiskohtana varsinkin kosketusnäyttöruutujen sisältö ihastutti: harvoin minulla on mahdollisuus saada pukeutumis- ja johtamisvinkkejä suoraan 1600-luvulta. Kuten odotinkin, näyttely tarjoaa uudenlaisen lähestymistavan historiaan, joka on samalla hauska ja raikas. Historian naisten elämään on tämän näyttelyn avulla helppo samaistua kun heidät on tuotu osaksi omaa maailmaamme.

Avaimet hyvään johtajuuteen -näyttelyteksti

Muutama sananen naisista -näyttelyyn pääsee tutustumaan osana Turun linna -kierrosta, mutta pelkästä näyttelyvierailusta kiinnostuneet on otettu myös huomioon. Näyttelyyn on mahdollista päästä oikotietä suoraan ala-aulasta. Kotiinviemisiksi voi museokauppa Fataburista hakea lukemiseksi tutkija Veli Pekka Toropaisen 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista, joka johdattaa lukijansa vielä syvemmälle naisten elämään.

Muutama sananen naisista -näyttely on esillä Turun linnassa 8.3.2020 saakka.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.